Maestro

18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
0010 Apulanta
1.8.1985 Mamba
12 Apinaa Nylon Beat
1963 - Viisitoista Vuotta Myöhemmin Leevi and the Leavings
1963 15 Vuotta Myöhemmin Leevi And The Leavings
1972 Anssi Kela
1972 Maija Vilkkumaa
20 Vuotta Sikana Eppu Normaali
20 Vuotta Sikana Popeda
2080-luvulla Anssi Kela
2080-luvulla Sanni
5 Laiskaa Auringossa Pienet Miehet
506 Ikkunaa Miljoonasade
Aallokko Kutsuu Georg Malmsten
Aamu Anssi Kela
Aamu Pepe Willberg
Aamu Airistolla Olavi Virta
Aamu Toi, Ilta Vei Jamppa Tuominen
Aamuisin Zen Cafe
Aamukuuteen Jenna
Aamulla Rakkaani Näin Lea Laven
Aamulla Varhain Kansanlaulu
Aamun Koi Esko Rahkonen
Aamun Kuiskaus Stella
Aamuun On Hetki Aikaa Charles Plogman
Aamuyö Merja Raski
Aamuöiseen Sateeseen - Early Morning Rain Paavo Ja Zephyr
Aava Edea
Aavekaupunki Niko Ahvonen
Aaveratsastajat Danny
Aaveratsastajat Johnny Cash Danny
Aavikkolaiva Trad.
Adios Amigo Lea Laven
Afrikan Tähti Annika Eklund
Afrikka, Sarvikuonojen Maa Eppu Normaali
Ai Ai Ai Ja Voi Voi Voi Irwin Goodman
Ai Ai Jussi Tuija Maria
Ai Carino! Jari Sillanpää
Aiemmin Anna Eriksson
Aigeianmeren Laulu Paula Koivuniemi
Aika Haavat Parantaa Jamppa Tuominen
Aika Kiitää Topi Sorsakoski
Aika Näyttää Jukka Kuoppamäki
Aikaan Sinikellojen Paula Koivuniemi
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 1/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Aikaan Täysikuun Kari Tapio
Aikamiehen Nainen Taisto Saaresaho
Aikanaan Tommi Soidinmäki
Aikuinen Nainen Paula Koivuniemi
Aila Reijo Taipale
Aila Pieni Olavi Virta
Aina Aina Charles Plogman
Aina Jotain Jää Mamba
Aina Kun Sä Meet Taikapeili
Aina Mielessä Juha Watt Vainio
Aina Mun Pitää Pertti Kurikan Nimipäivät
Aina Yksin Anna Eriksson
Aino Dingo
Ainoain Mikko Kuustonen
Ainut Jonka Sain Nylon Beat
Ainut Maailmassa Kari Tapio
Ainutkertainen Sami Saari
Ainutlaatuinen Johanna Kurkela
Aito Rakkaus Juha Tapio
Aito Tunne Matti Ja Teppo
Aja Hiljaa, Isi Mari Laurila
Ajan Päivin, Ajan Öin Pate Mustajärvi
Ajattelen Sua Anna Eriksson
Ajattelen Sua Kaksio
Ajelen Neljä Ruusua
Ajetaan Tandemilla Freeman
Ajoin Koko Yön Kaija Koo
Ajolähtö Klamydia
Ajomies Olavi Virta
Ajomies Topi Sorsakoski Ja Agents
Ajopuu Yölintu
Ake, Make, Pera Ja Mä Hector
Akropolis Eino Grön
Akselin Ja Elinan Häävalssi Erkki Junkkarinen
Akselin Ja Elinan Häävalssi Finlanders
Akselin Ja Elinan Häävalssi Tapani Kansa
Akselin Ja Elinan Häävalssi Tapani Perttu
Aku Ankka-Laulu Klamydia
Akun Tehdas Eppu Normaali
Alahan Tulla Kisu
Alan Jo Unohtaa Kaija Koo
Alanyan Kuningas Bablo
Alaska Veikko Tuomi
Albatrossi Juha Vainio
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 2/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Albumi Jari Sillanpää
Alitalon Mimmi Anssi Aisakello
Alkaa Rakkaus Charles Plogman
Alko Pistää Pulloon Irwin Goodman
Alku Kaiken Kauniin Kirka
Alla Etelän Taivaan Jaska Mäkynen
Alla Etelän Taivaan Tommi Tähtivirta
Alla Lehmusten Kuljettiin Tarja Lunnas
Alla Onnellisten Tähtien Antti Huovila
Alla Polttavan Auringon Kisu
Alla Sateen Öisen Agents
Alla Vaahterapuun Aikakone
Alla Venäläisen Kuun Olavi Virta
Alle Lujaa Simo Salminen
Alle Mun Sateenvarjon Sinitaivas
Almaz Onnen Lapsi Katri Helena
Alpha Omega Cheek
Alppiruusu Kaija Pohjola
Alumiinitähdet Jani Wickholm
Amado Mio Tapani Kansa
Amalia Leevi And The Leavings
Amarillo Danny
Amarillo Johnny
Amen Kasmir
Amerika Apulanta
Amerikkaan, Amerikkaan Yölintu
Amor Finlanders
Amor Amor Amor Olavi Virta
Amor, Amor, Amor Olavi Virta
Amore Mio Souvarit
Anarkiaa Neljä Ruusua
Andre Marita Taavitsainen
Angelika Clifters
Angelique Esko Rahkonen
Angelique Olavi Virta
Angie Petri & Pettersson Brass
Ankkurinappi J. Karjalainen
Anna Ajan Armahtaa Kari Tapio
Anna Armoa Marko Lämsä
Anna Askeleen Viedä Chisu
Anna Hetkeksi Sydämes Kisu
Anna Jatkua Yön Finlanders
Anna Joulu Anna Eriksson
Anna Kaikkien Kukkien Kukkia Markku Aro
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 3/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Anna Käsi Kirka
Anna Meille Rauhasi Tuntematon
Anna Mulle Nylon Beat
Anna Mulle Aikaa Lasse Hoikka & Souvarit
Anna Mulle Piiskaa Apulanta
Anna Mulle Tähtitaivas Katri Helena
Anna Mulle Tähtitaivas (Apumelodia) Katri Helena
Anna Mulle Yksi Yö Mikko Alatalo
Anna Mun Mennä Stina Girs
Anna Mun Rakastaa Eija Kantola
Anna Mä Meen Cheek Feat. Jonne Aaron
Anna Mä Puhallan Janna
Anna Nyt Samuli Putro
Anna Pois Lasse Liemola
Anna Pois Itkuista Puolet Juha Tapio
Anna Rakas Raju Hetki Kikka
Anna Rakkaudelle Tilaisuus Seija Simola
Anna Taivas Valon Loistaa Reijo Määttä
Anna Tukan Valuu Vaan Hurmerinta Maarit
Anna Tunteen Tulla Erkki Räsänen
Anna Vielä Yksi Yö Mauri Peltoniemi
Anna Vierellesi Tulla Joel Hallikainen
Anna Yksi Yö Johanna Pakonen
Annabella Antti Huovinen
Anna-Liisa Jamppa Tuominen
Anna-Liisa Taisto Tammi
Annan Kitaran Laulaa Vaan Dave Lindholm
Annat Mun Olla Marianna Närhi
Anneli, Anneli, Anneli Taisto Tammi
Annika Kalle Lindroth
Anno Domini Anna Eriksson
Ans Kattoo Ny Hirvonen, Anita
Antaa Menneiden Mennä Joel Hallikainen
Antaa Surun Mennä Joel Hallikainen
Antakaa Määkin Huudan Määkin Olen Kännissä Kummeli
Antaudun Agents
Antaudun Anna Puu
Antaudun Jorma Kääriäinen
Antaudun Reino Nordin
Anteeksi Yölintu
Anteeksi Suo Katri Helena
Apinamies Ami Aspelund
Apinamies Kikka
Appelsiinilehtoon Yölintu
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 4/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Apteekin Ovikello Juha Vainio
Aquarius - Kulje Valoon, Kulje Aurinkoon Kristian
Arjen Kauneus Yö
Armi Olavi Virta
Armo Apulanta
Arpiset Haavat A. Aimo
Asfaltin Pinta Egotrippi
Asfaltti Polttaa Tehosekoitin
Asfalttia Ja Sementtiä Kari Kuuva
Asfalttikukka Matti Louhivuori
Asfalttiprinssi Hector
Asfalttiviidakko Anne Mattila
Asuncion Jaska Mäkynen
Asvalttiprinssi Hector
Asvalttiviidakko Anne Mattila
Atlantis Kari Tapio
Atsipoppaa Trad
Auringon Lapset Georg Malmsten
Auringon Lapset Rangi Malmsten
Auringonnousu Jari Sillanpää
Auringossa Mari Rantasila
Aurinko Neljänsuora
Aurinko Laskee Länteen Viktor Klimenko
Aurinko Laski Disco
Aurinko Vaikka Laske Ei Souvarit
Aurinko, Kuu Ja Tähdet Tomi Markkola
Aurinkokuningatar Valovuosi
Aurinkolaiva Mika Sundqvist
Aurinkoni Pekka Loukiala
Aurinkoon Anita Hirvonen
Auta Mua Eija Kantola
Autiosaari Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaani
Autiotalo Dingo
Autolaulu Trad
Avaa Hakas Kake Randelin
Avaa Hakas (Discomix) Kake Randelin
Avaa Sydämesi Mulla Fredi
Avaimet Käteen Arttu Wiskari
Avaruuden Ikkuna J. Karjalainen
Ave Maria Laura Voutilainen
Ave Maria Vesa-Matti Loiri
Avenida Corrientes Kaija Lustila
Ay Ay Ay Te on Brothers
Ay Ay Ay Te on Brothers Feat. Tango-Teemu
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 5/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Baarikärpänen Eppu Normaali
Back To Paradise Reckless Love
Baden-Baden Chisu
Balalaikan Soitto Esko Rahkonen
Balladi Maria Ylipää
Balladi Olavinlinnasta Annikki Tähti
Balladi Villistä Lännestä Reino Helismaa
Balladi Villistä Lännestä Vesa-Matti Loiri
Banaania Poskeen Seitsemän Seinähullua Veljestä
Bandana Anna Abreu
Be-Bop-A-Lula Sheidi
Beibi Haloo Helsinki!
Bella Capri Kari Tapio
Bella Ciao Kai Hyttinen
Bella, Bella Kake Randelin
Bensaa Suonissa Rauli Badding Somerjoki
Besame Mucho Henry Theel
Besame Mucho Juha Eirto
Bingo Bango Bongo Hullujussi
Blaablaa (En Kuule Sanaakaan) Antti Tuisku
Bluesia Pieksämäen Asemalla Juice Leskinen
Bombay Trad.
Boom Kah Robin
Boom Kah Robin Feat. Mikael Gabriel & Uniikki
Borriquito Mimmi Mustakallio
Boulevard De La Madeleine Pate Mustajärvi
Brand New Ihanuus Jukka Poika
Brasilero Katri Helena
Bublitshki Teijo Joutsela
Budapestin Sillat Katri Helena
Budapestin Yössä Annikki Tähti
Bum Bum Bum Jari Sillanpää
Buona Sera, Signorina Eino Virtanen
Bussi Jurmuun Esko Rahkonen
Bussipysäkillä Janos Valmunen
Buuga Duuga Duu Trad.
Buuri Johannesburgista Freud, Marx, Engels & Jung
Bye Bye Baby CatCat
Bye Bye Baby (Discomix) CatCat
Bäng Bäng Typerä Sydän Ellinoora Feat. Eetu
Can You See Me Krista Siegfrids
Capri Veikko Tuomi
Cara Mia Matti Ja Teppo
Carina Eino Grön
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 6/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Carina Laila Kinnunen
Carmen Sylva Eino Grön
Carnival Of Rust Poets Of The Fall
Carpe Diem Haloo Helsinki!
Carrie Ellinoora
C'est La Vie Anna Puu
C'est La Vie Heidi Kyrö
Chanson D'amour Lea Laven
Charlie Brown (Discomix) Vicky Rosti
Che Guevara Happoradio
Cherbourgin Sateenvarjot Anki
Cherbourgin Sateenvarjot Topi Sorsakoski
Ciao Isabelle T.T. Purontaka
Ciao, Amici Ciao Jukka Lampela
Clair Fredi
Clandestino Aki Samuli
Copacabana Ja Ipanema Juha Tapio
Corollalla Isketty Nainen Ile Jokinen
Costa Del Sol Jaana Lammi
Cradled In Love Poets Of The Fall
Da Kikka Laitinen
Daa-Da Daa-Da Sammy Babitzin
Daa-Da Daa-Da (Apumelodia) Kirka
Daiga-Daiga-Duu Reino Helismaa
Daisarit Juice Leskinen
Dam Dam Da Da Di Dum Saija Varjus
David Hasselhoff Nauravat Nakit
De Va Kukku De Anita Hirvonen
Del inipoika Kari Tapio
Delilah Tapani Kansa
Dementia Sanni
Diana Mannola. Pirkko
Dirlanda Kai Hyttinen
Dirlanda (Apumelodia) Kai Hyttinen
Disco Sisko Tuovi Saukkoriipi
Dokumentti Juice Leskinen
Domino Pärre Förars
Dona, Dona, Dona Seppo Hanski
Doris J. Karjalainen
Dracula Sanni
Duran Duran Jenni Vartiainen
Duran Duran Juha Tapio
E.V.V.K. Klamydia
Eesti (On My Mind) Juice Leskinen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 7/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Eeva Olavi Virta
Eeva Topi Ja Agents
Eeva (Eva) Olavi Virta
Ehkä Ensi Elämässä Johanna Kurkela
Ehkä Jälleen Rainer Friman
Ehkä Otin Ehkä En Matti Nykänen
Ehkä Suukon Antaa Saan Kirka
Ehtaa Tavaraa Bat & Ryyd
Ei Maija Vilkkumaa
Ei Sanni
Ei Aika Mennyt Koskaan Palaa Eero Ja Jussi
Ei Aikaa Enempää Jorma Kääriäinen
Ei Aina Käy Niin Kuin Haaveillaan Carola
Ei Eksy Taivaan Lintukaan Kari Tapio
Ei Elämästä Selviä Hengissä Juice Leskinen
Ei Erossa Yhtään Iltaa Taisto Tammi
Ei Ihme Jos Janottaa Kari Tapio
Ei Itketä Lauantaina Tapani Kansa
Ei Itkeä Saa Argentiina Seija Simola
Ei Itkut Enää Auta Matti Esko
Ei Kauniimpaa Katri Helena
Ei Kenenkään Maa Movetron
Ei Kerro Tuuli Anne Mattila
Ei Kitara Oo Vaiennut Yölintu
Ei Kitara Oo Vaiennut (Apumelodiaton) Yölintu
Ei Koskaan Rakastaa Voi Liikaa Kari Tapio
Ei Koskaan Sunnuntaisin Vieno Kekkonen
Ei Koskaan Vannoa Saa Souvarit
Ei Kotona Odota Kukaan Kake Randelin
Ei Kukaan Kuule Jamppa Tuominen
Ei Kukaan Muu Pertti Niemi
Ei Kukaan Toinen Martti Garam
Ei Maha Mittää Juha Vainio
Ei Maitoa Tänään Arto Sotavalta
Ei Mittään Hector
Ei Mitään Hätää Samuli Edelmann
Ei Niin Hyvännäköinen Rauli Badding Somerjoki
Ei Niin Suurta Unelmaa Syke
Ei Ole Kööpenhamina Kuin Ennen Juha Vainio
Ei Oo Ei Tuu Lea Laven
Ei Oo Helppoo Olla Nainen Menneisyyden Vangit
Ei Oo Synti Eikä Häppee Syntyy Lappiin Lasse Hoikka & Souvarit
Ei Oo, Ei Tuu Lea Laven
Ei Oo, Ei Tuu (Discomix) Lea Laven
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 8/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Ei Osaa, Ei Arpaa Jaska Mäkynen
Ei Pystyny Hengittää Vesala
Ei Päivää Ilman Sinua Pasi Kaunisto
Ei Raha Oo Mun Valuuttaa Appendix
Ei Saa Surettaa Maija Vilkkumaa
Ei Sankariainesta Eppu Normaali
Ei Se Mennyt Niin Anna Eriksson
Ei Se Vielä Oo Rakkautta Mamba
Ei Taida Tietää Tyttö Erin
Ei Takaperin Varma Haukiranta
Ei Tekosyitä Fintelligens
Ei Tiedä Kukaan Kari Piironen
Ei Tippa Tapa Irwin Goodman
Ei Tippa Tapa Tippa-T
Ei Toiset Toipua Voi Kari Tapio
Ei Toivetta Sen Kummempaa Kari Tapio
Ei Tule Toista Kertaa Paula Koivuniemi
Ei Turhia Murheita Kaija Pohjola
Ei Tämä Tyttö Lempeä Anele Tarja Ylitalo
Ei Vaadi Paljon, Vain Kaiken Maarit
Ei Venäjällä Selviä Kännistä Jope Ruonansuu
Ei Yksinäinen Unta Saa Neon 2
Eikä Me Olla Veljeksiä Tapio Rautavaara
Eikö Juu Rauli Badding Somerjoki
Eikö Kukaan Voi Meitä Pelastaa? Jenni Vartiainen
Eilen Ja Tänään Sanna Toivanen
Eilen Kun Mä Tiennyt En Markku Suominen
Eilen Kun Mä Tiennyt En Tapio Heinonen
Eilinen Juhani Markkola
Eilinen Laura Närhi
Eilinen On Mennyt Mamba
Eilisen Aurinko Aurora
El Bimbo Marion
Eldankajärven Jää Korsuorkesteri
Elefantin Paino Ellinoora
Elefanttimarssi Trad
Elegia Vesa-Matti Loiri
Eletään Vaan Vaikka Piruuttaan Irwin & Remu
Elina, Mitä Mä Teen Leevi and the Leavings
Elisa Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Elohiiri Trad
Eloise Tapani Kansa
Elokuun 11. Suurlähettiläät
Elokuun Viimeinen Päivä Topi Sorsakoski
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 9/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Elon Kukkia Kaija Lustila
Elonkorjuun Aikaan Mauri Peltoniemi
Eloon Tuure Kilpeläinen
Eloon (Apumelodiaton) Tuure Kilpeläinen
Eloon Jään Marita Taavitsainen
Eloon! Tuure Kilpeläinen
Elsa, Kohtalon Lapsi Martti Innanen
Elä Vielä Simo Silmu
Eläköön Juha Tapio
Eläköön Elämä Sonja Lumme
Elämä Janottaa Lapinlahden Linnut
Elämä Lupaa Mulle Elias Kaskinen
Elämä On Laif i Matti Nykänen
Elämä On Täynnä Kyyneleitä Pertsa Koivula
Elämä Opettaa Annikki Tähti
Elämälle Kiitos Liisa Tavi
Elämältä En Halua Enempää (Ska Versio Naisäänelle) Ernos
Elämältä Kaiken Sain Pepe Willberg
Elämän Aalloilla Reijo Taipale
Elämän Juhlaa Esko Rahkonen
Elämän Kortti Juha Hilden
Elämän Lanka Reijo Taipale
Elämän Loppuun Tää Kestää Marketta Vallivaara & Åke
Elämän Malja Eila Pienimäki
Elämän Mittainen Matka Kari Piironen
Elämän Nälkä Suvi Teräsniska
Elämän Parketeilla Reijo Taipale
Elämän Tarkoitus Eppu Normaali
Elämän Tarkoitus Kolmas Nainen
Elämän Toveri Eero Aven
Elämän Valttikortit Ahti Lampi
Elämäni Laulukirja Tapani Kansa
Elämäni Miehiä Suvi Teräsniska
Elämäni Nainen Charles Plogman
Elämäni Nainen Eino Grön
Elämäni Nuotit Charles Plogman
Elämäni Parhainta Aikaa Jamppa Tuominen
Elämäni Sankari Dingo
Elämäntanssi Elina Vettenranta
Elämäntoveri Eero Aven
Elämäsi Suloisin Virhe Heli Kajo
Elämässä Pitää Olla Runkkua Juice Leskinen
Elämää Leevi And The Leavings
Elämää Ja Erotiikkaa Juha Vainio
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 10/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Elämää Juoksuhaudoissa A. Aimo
Elämää Suuremmat Tunteet Jaana Lammi
Elämääni Eksynyt Kirka
Elän Itselleni Popeda
Elän Sut Uudestaan PistePiste
Elän Sut Uudestaan (Apumelodiaton) PistePiste
Elän Vain Kerran Neljä Ruusua
Elän Yhä Muistoissain Anki Lindqvist
Elävänä Haudattu Suvi Teräsniska
Elää Mä Sain Fredi
Elää Sain Kesän Vain Kari Tapio
Emma Kipparikvartetti
Emma Ture Ara
Emme Saaneet Syttymään Lea Laven
En Finlanders
En Antaa Muuta Voi Agents & Jorma Kääriäinen
En Enää Vaieta Mä Voi Eino Grön
En Halua Tietää Antti Tuisku
En Haluu Kuolla Tänä Yönä Jenni Vartiainen
En Kadu Mitään Susanna Haavisto
En Kaipaa Sua Päivi Lepistö
En Kasvojas Muista Finlanders
En Kerro Kuinka Jouduin Naimisiin Irwin Goodman
En Koskaan Kristiina Hautala
En Koskaan Mene Sänkyyn Ruman Naisen Kanssa Freud, Marx, Engels & Jung
En Kuole Kyyneliin Johanna Debreczeni
En Löydä Ketään Vertaistasi Sun Anki, Bosse Ja Robert
En Mielestäin Sua Saa Laura
En Mitään, En Ketään Juha Tapio
En Mitään, En Ketään Laura Närhi
En Muita Kaipaa Juha Vartiainen
En Odota Huomiseen Kari Tapio
En Ole Hän Mikko Mäkeläinen
En Ole Hän Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
En Ole Hän (Apumelodia) Mikko Mäkeläinen
En Ole Pyhimys Yölintu
En Ole Yksin Susanna Heikki
En Ole Yksinäinen Lea Laven
En Pelkää Pimeää Kaija Koo
En Pyydä Paljon Kari Tapio
En Päivääkään Vaihtaisi Pois Tapio Rautavaara
En Saa Mielestä Sinua Eppu Normaali
En Saa Sua Mielestäin Lea Laven
En Saanut Sua Pilviin Suvi Teräsniska
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 11/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
En Saanut Sua Pilviin Yö
En Sanonut Niin Sheidi
En Se Olla Saa Jari Sillanpää
En Tahdo Sinua Enää Leevi And The Leavings
En Tahdo Sulle Kostaa Tuulikki Eloranta
En Tekisi Toisin Jukka Hallikainen
En Viihdy Luonas Frederik
En Voi Sua Omistaa Ressu Redford
En Voi Sua Unhoittaa Poies Kom-Teatteri
Enemmän Saija Varjus
Enemmän Duoo Ku Sooloo Kuningasidea
Enemmän Kuin Milloinkaan Finlanders
Enkeleitä Onko Heitä Aki Sirkesalo
Enkeleitä Onko Heitä Anne Mattila
Enkeleitä Seitsemän Kari Tapio
Enkeleitä Toisillemme Jope Ruonansuu
Enkeli Tuomas Kauhanen Feat. Väinöväinö
Enkeli Taivaan Trad.
Enkelille Suvi Teräsniska
Enkelin Kasvot Heli Ruotsalainen
Enkelin Rukous Mirja Poikkeus
Enkelin Siipi Tomi Markkola
Enkelin Silmin Arja Koriseva
Enkelit Lentää Sun Uniin Mikko Kuustonen
Enkelten Kaupunki Jippu
Ensi Kerran Henri Stenroth
Ensi Kerran Jamppa Tuominen
Ensi Kerran Olavi Virta
Ensi-Ilta Neljä Ruusua
Ensilumi Channel Four
Ensimmäinen Matti Ja Teppo
Ensimmäinen Joulu Trad.
Ensimmäinen Päivä Veera Vikman
Ensirakkaus Kari Tapio
Entinen Likka Anna Huikka
Epävireiset Sydämet Laila Kinnunen
Erakko Yö
Erehdyin Kerran Seppo Hanski
Erittäin Hyvä (Ellei Täydellinen) Mascara
Eron Hetki On Kaunis Olavi Virta
Eron Hetki On Kaunis Reijo Taipale
Eron Hetki On Kaunis (Apumelodia) Reijo Taipale
Eron Kyynel Mauri Peltoniemi & Juhonpojat
Eronhetki Paula Koivuniemi
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 12/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Erotessa Vesa-Matti Loiri
Erotomania Popeda
Erotomania Teräspantteri
Erottamattomat Esko Rahkonen
Erämaa Tuure Kilpeläinen
Erämaa (Apumelodiaton) Tuure Kilpeläinen
Erämaajärven Mökki Veikko Tuomi
Esirippu Neljä Ruusua
Esson Baariin Poju
Esta Noche Janne Tulkki
Et Ehkä Mua Muista Esko Rahkonen
Et Huomaa Irina
Et Itkeä Saa Argentiina Seija Simola
Et Kai Luule Finlanders
Et Silti Kyyneltä Nää Johanna Debreczeni
Et Tahdo Tietää Jonna Tervomaa
Et Usko Kuinka Koskeekaan Anita Hirvonen
Et Voi Tulla Rajan Taa Matti Ja Teppo
Eteen Ja Ylös Elastinen
Etelän Agadiirissa Reijo Määttä
Etelän Vetelät Radiopuhelimet
Etelän Yössä Laura Voutilainen
Etelään Lämpimään Esko Rahkonen
Etenee JVG Feat. Pete Parkkonen
Ethän Mee Anneli Mattila
Ethän Mene Pois Leo Hellin
Ethän Minua Unhoita Metro-Tytöt
Etkö Unta Saa Yö
Etkö Uskalla Mua Rakastaa Helena Siltala
Etkö Ymmärrä? Trad
Etsin Rainer Bollsrtöm
Etsin Kunnes Löydän Sun Markku Aro
Etsit Muijaa Seuraavaa Gimmel
Että Mitähän Vittua Sanni
Etupenkillä Jani & Jetsetters
Etäisyyden Äänet Kari Tapio
Eva Jippu
Eva (Apumelodiaton) Jippu
Evakkoreki Erkki Liikanen
Evakon Laulu Anneli Saaristo
Evankeliumi Tuntematon
Eviva Espanja Marion
Exodus Tapio Rautavaara
Extaasiin Ismo Alanko
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 13/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Faija Jare Ja VilleGalle Feat. Nopsajalka
Fantasiaa Paula Koivuniemi
Fantasiaa Vicky Rosti
Farkkurakkaus Lasse Hoikka & Souvarit
Fernando Seija Simola
Fiesta Tuovi Saukkoriipi
Fiilaten Ja Höyläten Rauli Badding Somerjoki
Filosofeeraava Ylioppilas Vesa-Matti Loiri
Finlandia-Hymni Eri Esittäjiä
Flamenco-Nainen Hellin Leed
Flavio Movetron
Flexaa Cheek Feat. Sanni & Villegalle
Flirtaten Kai Hyttinen
Frankenstein Chisu
Frankenstein (Apumelodiaton) Chisu
Frontside Ollie Robin
Good Morning Little Schoolgirl Hurriganes
Guapita Eino Grön
Gunnar Vierasmaalainen Martti Innanen
Haamukipua Yölintu
Haaveet Kaatuu Jore Marjaranta
Haaveiden Ilta Ake Pääkkö
Haaveiden Laiva Maarit Peltoniemi
Haaveiden Maa Tarja Lunnas
Haaveilija Juha Tapio
Haaveissa Vainko Oot Mun Riki Sorsa
Haaveita Tanssilavan Luona Reijo Viita
Haaveita Vain Juha Remes
Haavekuva Agents
Haavekuva Olavi Virta
Haavekuva Topi Sorsakoski
Haavemaa Tauski & Helena Miller
Haavetango Kari Tapio
Haavetyttö Mauri Peltoniemi
Haavoittumaton Yölintu
Haavoittuneet Topi Sorsakoski
Hafanana Frederik
Hajamielinen Joulupukki Trad.
Halipula Joel Hallikainen
Halki Elämäni Tanssin Lea Laven
Halla Ja Etelätuuli Antti Railio
Hallaa Apulanta
Hallelujah (Naisäänelle) Hector
Haltin Häät Taiska
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 14/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Haluan Sun Palaavan Robin
Haluatko Ostaa Vokaalin? Jope Ruonansuu
Haluun Unohtaa Rauhassa Jippu
Halvalla Jari Sillanpää
Halvalla Jenni Vartiainen
Halvalla Vesa-Matti Loiri Feat. Jenni Vartiainen
Hanat Aukeaa Kaija Koo
Hanat Auki Lord Est Feat. Spekti
Hannikaisen Baari Hector
Hanuri Antti Tuisku Feat. Boyat
Happee Brädi Feat. Illi
Harhakuvia Mira Kunnasluoto
Harmaata Lunta Gimmel
Hasardi Mikko Alatalo
Hassisen Kone Hassisen Kone
Hassu Huilumies Hector
Hasta Manana Monica Aspelund
Haudan Takaa Mokoma
Haudujuduu Minna Ikonen
Hautajaissydän Topi Sorsakoski
Hautalaulu Vesa-Matti Loiri
Hava Nagila Marion-Carola
He Soittavat Humppaa Solistiyhtye Suomi
Hehkuu JVG
Hei Beibi Frederik
Hei Buonanotte Paula Koivuniemi
Hei Hei Matti Ja Teppo
Hei Hei Mitä Kuuluu Apulanta
Hei Kuules Poika Anne Mattila
Hei Kuuraparta Trad.
Hei Me Mennään Tiina Räsänen
Hei Mies Kaija Pohjola
Hei Mummo Suvi Teräsniska
Hei Muumit Muumilaulu
Hei Pianomies Anneli Mattila
Hei Pikku Lurjus Keijo Minerva
Hei Sorry Vaan Topi Sorsakoski
Hei Tonttu-Ukot Trad.
Hei Älä Luule Disco
Heijastus Mauno Kuusisto
Heijastus Reino Helismaa
Heili Karjalasta Georg Malmsten
Heilini Sinisistä Silmistä Georg Malmstén
Heilutaan Tiktak
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 15/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Heinolassa Jyrää Juice Leskinen
Heinäpellolla Hector
Heiskasen Kanssa Kun Heiluttiin Juha Vainio
Heitä Reilusti Pois Minut Päivi Nieminen
Heliumpallo Pmmp
Helkkää Pienet Tiu'ut Trad.
Helli Minut Uneen Jari Sillanpää
Helli Mua Hiljaa Berit
Hellä Joka Yö Matti Esko
Helmen Kalastaja Reijo Taipale
Helppo Elämä Juliet Jonesin Sydän
Helsinki Shangri-La Paleface
Helvetistä Itään Kotiteollisuus
Hemaisevan Seksikäs Pörröpää Aarne Tenkanen
Hengaillaan Kirka
Hengaillaan (Apumelodia) Kirka
Hengitä Ihollani Juha Metsäperä
Henkilökohtaisesti Pmmp
Hento Kuiskaus Suvi Teräsniska
Hento Villiruusu Channel Four
Hepokatti Tapio Rautavaara
Hermes Pepe Willberg
Hernandon Salaisuus Esko Rahkonen
Herra Huu Trad
Herra Kädelläsi (517) Trad.
Herra, Kädelläsi Tuntematon
Herraa Hyvää Kiittäkää Tuntematon
Herraa Hyvää Kiittäkää (322) Trad.
Herrojen Kanssa Pellon Laidassa Carola
Herätä Henkiin Jukka Hallikainen
Herätä Minut Charles Plogman
Hesan Naiset Särre Feat. Karri Koira
Hessa Lauri Tähkä
Hetkeksi Younghearted
Hetkeksi En Sulle Rupia Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Hetkemme Yhteinen Lasse Hoikka & Souvarit
Hetken Maailma On Tässä Pistepiste
Hetken Tie On Kevyt Laura Närhi
Hetken Tie On Kevyt Tehosekoitin
Hetki Aikaa Topi Sorsakoski
Hetki Aikaa Topi Sorsakoski & Agents
Hetki Kaunis Pasi Vainionperä
Hetki Lyö Kirka
Hevimies Natsipaska
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 16/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Hevonen Ja Heili Mauri Peltoniemi & Juhonpojat
Hey Jude Kirka
Hiekkaa Eila Pienimäki
Hiekkaa Jorma Lyytinen
Hiekkaa Varpaisiin Saija Tuupanen
Hiekkaan Piirretyt Sydämet Maarit Peltoniemi
Hienohelma Arja Koriseva
Hiljaa Huokaa Yö Anna Eriksson
Hiljaa Juuri Kuin Lammen Laine kansanlaulu
Hiljaa Niin Kuin Kuolleet Happoradio
Hiljaa Soivat Balalaikat Henry Theel
Hiljaa Taas Kesäyössä Annika Lindqvist
Hiljaa Virtaa Vantaa Teleks
Hiljaa, Hiljaa Helkkyellen Trad.
Hiljainen Elegia Esko Rahkonen
Hiljainen Kaupunki Johanna Kurkela
Hiljainen Kitara Danny
Hiljainen Kylätie Esko Rahkonen
Hiljainen Kylätie Metro-Tytöt
Hiljainen On Laulu Rakkauden Taikakuu
Hiljaiset Sillat Finlanders
Hiljaisin Siivin Kari Tapio
Hiljaisuuden Julistaja Mokoma
Hiljaisuuden Laulu Souvarit
Hiljaisuuden Äänet Ami Aspelund
Hiljaisuus Irina
Hiljaisuus Mauri Peltoniemi
Hillahumppa Lasse Hoikka & Souvarit
Hillitön Hopeinen Kuu Heikki Hela
Hilma Ja Onni Jaakko Teppo
Hilpeä Veijari Lasse Hoikka
Hiltoniin Nauravat Nakit
Hilu Hilu Kansanlaulu
Hiroshima Taiska
Honey Evelina Feat. Mikael Gabriel
Hoosianna Trad.
Hopeinen Kuu Olavi Virta
Hotelli Kaipuu Eija Kantola
Hotelli Rannalla Laura Voutilainen
Huilumies Vesa-Matti Loiri
Huipulla Tuulee Klamydia
Hukun Jani Wickholm
Hula Hula Robin Feat. Nelli Matula
Hullu Hanuri Esa Pakarinen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 17/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Hullu Yö Kärkinen, Kaija
Hulluna Tangoon Netta Skog
Hulluuden Highway Haloo Helsinki!
Humppamies Finlanders
Humppapotpuri Rainer Bollström
Hunajainen Carola
Hunajainen Kuu Juhamatti
Hunningolla Neljä Ruusua
Huojuva Talo Anna Eriksson
Huomenna Uniklubi
Huomenna Päivä On Uus Freud, Marx, Engels & Jung
Huominen On Huomenna JVG Feat. Anna Abreu
Huominen On Huomenna (Rap Versio) JVG Feat. Anna Abreu
Huomiseen Topi Sorsakoski
Huone 105 Kikka
Huone 105 Nisa Soraya
Huone 213 Marjorie
Huopikkaat Taljanka
Hurmio Olavi Virta
Huuda! Haloo Helsinki!
Huugi-Guugi Fröbelin Palikat
Huumaan Charles Plogman
Huumeita Japaniin Dingo
Hymni Rakkaudelle Tuulikki Eloranta
Hymni Tulelle Vesa-Matti Loiri
Hymy Katri Helena
Hymy (Naisäänelle) Glee Cast
Hymy Ja Kyynel Miljoonasade
Hymyhuulet Johnny
Hymyhuulin Dallabe
Hymypoika Laura Närhi
Hymypoika Maarit
Hyppää Tyttö Kyytiin Markku Aro
Hyvin Menee Kuitenkin Johnny
Hyvyyden Voima (600) Trad.
Hyvyyden Voiman Ihmeelliseen Suojaan Tuntematon
Hyvä Ihminen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Hyvä Joskus On Tuulettaa Hellin Leed
Hyvä On Olla Luonasi Henry Theel
Hyvä, Paha, Ruma Mies Tuure Kilpeläinen
Hyväile, Hyväile Vaan Tamara Lund
Hyväile, Hyväile Vaan (Apumelodia) Tamara Lund
Hyväillä Ja Hoivata Frederik
Hyvännäköinen Markku Aro
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 18/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Hyvännäköinen Turo's Hevi Gee
Hyvässä Ja Pahassa Yö
Hyvästi Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Hyvästi Huominen Kari Metso
Hyvästi Voi Sanoa Vain Kerran Joel Hallikainen
Hyvästi Yö Marion
Hyvää Huomenta Suomi Karma
Hyvää Huomenta Suomi Matti Esko
Hyvää Ja Kaunista Kolmas Nainen
Hyvää Puuta Vesa-Matti Loiri
Hyvää Syntymäpäivää Sig
Hyvää Syntymäpäivää (Discomix) Sig
Hyvää Yötä Trad
Hyvää Yötä Ja Huomenta Don Huonot
Häippästään Helsinkiin Kake Randelin
Häirikkö Irwin Goodman
Häiritsen Sinua Tiktak
Häissä Jare & VilleGalle
Häkkilintu Raimo Piipponen
Hämähäkki Trad
Hämähäkkimies Dingo
Hämähäkkirock Trad
Hämärän Prinsessa Rauli Badding Somerjoki
Hämärään Huoneeseen Puolikuu
Hän J. Karjalainen
Hän Markku Suominen
Hän Ei Enää Miettinyt Meitä Jesse Kaikuranta
Hän Laulaa Jari Sillanpää
Hän Lähtee Pois Anneli Saaristo
Hän Lähti Pohjoiseen Lasse Hoikka & Souvarit
Hän On Lady Danny
Hän On Mun Hanne
Hän On Nainen Tapani Kansa
Hän On Se Nainen Markku Aro
Hän On Täällä Tänään Tuomari Nurmio
Hän Tanssi Kanssa Enkeleiden Suvi Teräsniska
Hän Tanssi Kanssa Enkeleiden Yö
Hänelle, Jota Rakastan Esko Rahkonen
Härmäläinen Perusjuntti Irwin Goodman
Häviäjät Mikko Herranen
Häähaaveita Marita Taavitsainen
Hääkellot Soi Popeda
Häämuistojen Valssi Olavi Virta
Häätango Kaija Lustila
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 19/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Häävalssi Johanna Kurkela
Häävalssi Stella
Häävalssi Tapio Rautavaara
Hölmö Nuori Sydän J. Karjalainen
Hölmö Rakkaus Scandinavian Music Group
Höyhensaaret Vesa-Matti Loiri
I Only Want To Be With You Bay City Rollers
I Will Stay Hurriganes
I Will Stay Lollipops
Idän Ja Lännen Tiet Laila Kinnunen
Idän Pikajuna Matti Ja Teppo
Ihahaa Trad
Ihana Chisu
Ihana Aamu Johnny
Ihana Ilta Finlanders
Ihanaa, Leijonat Ihanaa A-Tyyppi
Ihanasti Sanottu Leevi And The Leavings
Ihanuuteni Yasmiinin Tuoksu
Ihme Juha Tapio
Ihme Kerrallaan Simo Silmu
Ihmisen Ikävä Toisen Luo Mikko Alatalo
Ihmisen Poika Yö
Ihmismieli Haaveilee Ain Onnestaan Souvarit
Ihmisten Edessä Jenni Vartiainen
Iho Muistaa Souvarit
Iholla Kasmir
Ikkunaprinsessa Rauli Badding Somerjoki
Ikkunaprinsessa (Apumelodia) Rauli Badding Somerjoki
Ikkunaprinssi Olavi Virta
Ikuinen Ikävä Köpi Koski & Projekti
Ikuinen Virta Indica
Ikuisesti Jari Sillanpää
Ikuisesti Kahdestaan Arttu Wiskari
Ikuisesti Sinun Marko Lämsä
Ikävä Jää Johanna Debreczeni
Ikävä Lokakuu Hausmylly
Ikävä Lokakuu (Discomix) Hausmylly
Ikäväni Tallinnaan Miljoonasade
Ikävää Marita Taavitsainen
Ilkeitä Asioita Disco
Illalla, Illalla Laila Kinnunen
Illan Kaunein Tyttö Taisto Tammi
Illan Varjoon Himmeään Agents
Illan Varjoon Himmeään Rauli Badding Somerjoki
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 20/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Illan Varjoon Himmeään Viktor Klimenko
Illan Varjoon Himmeään (Apumelodia) Agents
Illan Varjoon Tiemme Johtaa Heli Ruotsalainen
Illan Viimeinen Tango Taisto Tammi
Illasta Aamuun Jouko Ja Kosti
Ilman Minua Paula Koivuniemi
Ilman Sinua Neljänsuora
Ilman Sua Tarja Lunnas
Iloinen Amsterdam Tuula Siponius
Ilomantsi Juice Leskinen
Ilona Apulanta
Ilta Himmenee Varjokuva
Ilta Meren Aavalla Sanna Toivanen
Ilta On Tullut Roomaan Juha Remes
Ilta Oulunjoella Raimo Piipponen
Ilta Redillä Ilkka Hemmong
Ilta Saimaalla Eino Grön
Ilta Santa Cruzissa Olavi Virta
Ilta Skanssissa Georg Malmsten
Ilta Yöhön Kuljettaa Anna Eriksson
Ilta-aurinko Rauli Badding Somerjoki
Iltatuulen Viesti Aikamiehet
Iltatähti Eero Aven
Ilves Anssi Kela
Inarinjärvi Lasse Hoikka & Souvarit
Inarinjärvi Tapio Rautavaara
Ingalsin Laura Maija Vilkkumaa
Insomnia Koop Arponen
Intiaanien Laulu Trad.
Intiaanikesä Pelle Miljoona & 1980
Intiaanit Vesterinen Yhtyeineen
Ipaneman Tyttö Laila Kinnunen
Irja Georg Malmsten
Irja Kauko Käyhkö
Irja Tango Eino Grön
Irti Elias Kaskinen & Päivän Sankarit
Iso Iita A. Aimo Orkesteri
Isoisän Olkihattu Tapio Rautavaara
Isontalon Antti Kansanlaulu
Isoo Antti Ja Rannanjärvi Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Isoäidin Kalsarit Juha Watt Vainio
Isä Danny
Isä Johanna Debreczeni
Isä Kaija Koo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 21/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Isänmaa Lasse Hoikka & Souvarit
It Ain't What You Do Hurriganes
Itke En Lemmen Tähden Tamara Lund
Itkevä Huilu Vesa-Matti Loiri
Itkisitkö Onnesta Leevi and the Leavings
Itserakkausjuttuu Mariska
Itämaista Rakkautta Eino Grön
Ja Rokki Soi Rauli Badding Somerjoki
Ja Vuodet Ne Käy Vesa-Matti Loiri
Jaksaa Vanhakin Tanssia Reijo Taipale
Jalat Alta Charles Plogman
Jalat Tukevasti Ilmassa Mikko Mäkeläinen
Jambalaya Juha Eirto
Jambalaya Muska
Jan Kaija Kärkinen & Ile Kallio
Janatuinen Svengaa Jälleen Juha Vainio
Jannu Huoleton Kake Randelin
Jarno Sanna Mäkelä
Jauhan Kahvia Brita Koivunen
Jazztyttö Humppa-Veikot
Jeesus Ei Tule Oletko Valmis Pmmp
Jeesus On Kingi Tuntematon
Jenkkikassi Janne Raappana
Jennie, Jennie Matti Esko
Jennifer Aniston Anssi Kela
Jerry Cotton Kontra
Jestas Sentään Markku Aro
Jippikayjei Cheek
Jo Joutui Armas Aika Tuntematon
Jo Joutui Armas Aika (571 Säk. 1-4) Trad.
Joet Tulvimaan Itke Carola
John Holmes Popeda
Johnny B. Goode Muska
Johnny Blue Katri Helena
Johnny, Mua Muistathan Olavi Virta
Join Me In Death Him
Joka Päivä Ja Joka Ikinen Yö Eppu Normaali
Jokainen Ihminen On Laulun Arvoinen Veikko Lavi
Jokainen Kyynel Profeetat
Jokainen On Vähän Homo Jukka Takalo
Jokainen Päivä On Liikaa Päivi Paunu
Jokainen Teko Samuli Edelmann
Jokaiselle Joku On Kai Rakkain Viktor Klimenko
Joki Riki Sorsa
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 22/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Joki Tornion Lasse Hoikka & Souvarit
Joku Odottaa Kirjettäsi Esko Rahkonen
Joku Raja Pmmp
Jolene Vicky Rosti
Jollei Jouluna Ole Lunta Trad.
Jos Hausmylly
Jos Aikaa On Johanna Debreczeni
Jos Et Sä Soita Anna Hanski
Jos Haluu Saada On Pakko Antaa MC Nikke T
Jos Helmiä Kyyneleet Ois Paula Koivuniemi
Jos Ikävä Tuntuu Tältä Janita
Jos Jotain Yrittää (Harva Meistä On Rautaa) Frederik
Jos Jotain Yrittää (Harva Meistä On Rautaa) Frederik
Jos Jätät Minut Reijo Taipale
Jos Lapset Päättää Vois Trad
Jos Luoja Suo Aki Hietala
Jos Luoja Suo Paula Koivuniemi
Jos Meillä Huomista Ei Ois Mikko Siltala
Jos Menet Pois Suvi Teräsniska
Jos Mikään Ei Riitä Suvi Teräsniska
Jos Minut Kesyttäisit Charles Plogman
Jos Minut Vielä Kohtaat Kaija Lustila
Jos Minuutin Saan Ajastasi Kari Tapio
Jos Mulla Olisi Sydän Anna Eriksson
Jos Mulla Olisi Sydän (Apumelodiaton) Anna Eriksson
Jos Mun Pokka Pettää Haloo Helsinki!
Jos Mä Kuolen Nuorena Heli Kajo
Jos Mä Kuolen Nuorena (Apumelodiaton) Heli Kajo
Jos Mä Oisin Sun Mies Jontte Valosaari
Jos Mä Oisin Sä Cheek
Jos Mä Oon Oikee Sanni
Jos Nyt Menet Pois Anki Lindqvist
Jos Olet Onnellinen Matti Ja Teppo
Jos Olisin Mun Mies Suvi Teräsniska
Jos Oot Tosissas Finlanders
Jos Rakas Sulle Oisin Kari Tapio
Jos Sais Kerran Reissullansa Kansanlaulu
Jos Sais Kerran Reissullansa Tapio Rautavaara
Jos Se Voisi Olla Totta Satu Pentikäinen
Jos Sua Ei Ois Ollut Kaija Koo
Jos Sulla On Aikaa Janne Tulkki
Jos Sulla On Toinen Taikapeili
Jos Sulla On Toinen (Discomix) Taikapeili
Jos Sun Lysti On Eri Esittäjiä
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 23/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Jos Sä Saisit Sydämein Kari Tapio
Jos Sä Tahdot Niin Hector
Jos Sä Tahdot Niin Jippu & Samuli Edelmann
Jos Tahdot Tietää Maarit
Jos Tulla Saisin Jorma Kääriäinen
Jos Vain Voisin Janne Raappana
Jos Vielä Oot Vapaa Markku
Jos Vielä Oot Vapaa Markus
Jos Vielä Oot Vapaa Ressu Redford
Jos Voit Jää Luoksein Teuvo Oinas
Jos Voit, Tule Luo Kari Tapio
Jos Ystävään Luottaa Voit Jamppa Tuominen
Josef, Josef Laila Kinnunen & Ritva
Joskus Miehen Täytyy Lähteä Kai Jämsä
Jossain Merja Rantamäki
Jossain On Kai Vielä Joulu Leevi And The Leavings
Jossain Täällä Juha Tapio
Jossain Täällä (Apumelodiaton) Juha Tapio
Jossu Cheek Feat. Jukka Poika
Jotain Jää Mikko Leppilampi & Niina Tapio
Jotain Niin Oikeaa Juha Tapio
Jotain Ohi on Mari Rantasila
Jotain Taikaa Sinussa On Markku Aro
Joulu On Taas Trad.
Joulu Saapuu Jokaiselle Trad.
Joulu Saavu Mun Luoksein Tomi Markkola
Joululahja Eija Kantola
Joululaulu Trad.
Joulumaa Eino Grön
Joulumaa Katri Helena
Joulun Kosketus Johanna Debreczeni
Joulun Rauhaa Trad.
Joulun Suuri Salaisuus Trad.
Joulun Tarina Trad.
Joulupukin Maa Trad.
Joulupukki Trad.
Joulupukki Matkaan Jo Käy Trad.
Joulupukki Suukon Sai Trad.
Joulupukki, Joulupukki Kulkuset
Joulupukki, Joulupukki Trad.
Joulupuu On Rakennettu Kulkuset
Joulupuu On Rakennettu Trad.
Joulutanssit Charlies
Jouluterveiset Pohjolasta Trad.
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 24/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Jouluyö, Juhlayö Kulkuset
Joutsenen Piilopaikka Souvarit
Joutsenet Pmmp
Joutsenlaulu Yö
Joutukaa Sielut (408) Trad.
Juankoski Here I Come Juice Leskinen
Juhannus Yö Kake Randelin
Juhannusruusut Esko Rahkonen
Juhannustanssit Juha Vainio
Juhannusyö Kake Randelin
Juhlan Päättäjäislaulu Tapio Rautavaara
Juhlavalssi Irwin Goodman
Jukeboxi Saska Helmikallio
Jukeboxin Luona Pate Mustajärvi
Julia Neljänsuora
Julia Jäi Henkiin Annika Eklund
Julie-Anne Pepe Willberg
Julien Cabaree Tommi Soidinmäki
Juliet Ja Joonatan Anna Eriksson
Juliska Katri Helena
Jumala Apulanta
Jumala Loi Tuntematon
Jumala Loi (135) Trad.
Jumala Ompi Linnamme Tuntematon
Jumala Ompi Linnamme (170) Trad.
Jumalan Kämmenellä (499) Trad.
Jumalan Luoma Nuppu
Jumankauta Juu Kummeli Matti Näsä
Juna Kulkee Kari Tapio
Juna Kulkee (Apumelodia) Kari Tapio
Junan Lähtö Trad
Junat Ja Naiset Jenni Vartiainen
Juodaan Viinaa Hector
Juokse Porosein Trad.
Juokse Sinä Humma Tapio Rautavaara
Juokse Villi Lapsi Pelle Miljoona
Juomalaulu Freud, Marx, Engels & Jung
Juomaripoika Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Juppihippipunkkari Neljä Ruusua
Jussista Saan Miehen Armaan Metro-Tytöt
Juulian Totuudet Irina
Juuret Antti Tuisku
Juuri Tänä Yönä Neljänsuora
Jykevää On Rakkaus Rauli Badding Somerjoki
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 25/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Jyrki Boy Juice Leskinen
Jytäorkesteri Tulee Taas Kari Peitsamo
Jäi Susta Jälki Sydämeen Markus Törmälä & FBI Beat
Jäi Yöstä Muisto Vain Reijo Taipale
Jäikö Kaikki Yhteen Iltaan Kari Piironen
Jäin Kiinni Katseeseen Tommi Läntinen
Jäit Sateen Taa Kurre
Jäit Taakse Horisontin Souvarit
Jäitkö Yksin Sä Nyt Songilo
Jäljet Eija Kantola
Jäljet Hiekassa Tommi Soidinmäki
Jäljet Hiekassa Topi Sorsakoski
Jälkeen Kaiken Suuren Johanna Pakonen
Jälkemme Hiekalla Kari Tapio
Jälkitauti Jaakko Teppo
Jänöjussin Mäenlasku Trad
Järjetön Rakkaus Jesse Kaikuranta
Järjetön Rakkaus (Apumelodiaton) Jesse Kaikuranta
Järkee Vai Ei Sleepy Sleepers
Jätimme Oven Raolleen Kai Jämsä
Jätkän Humppa Mutkattomat
Jätkän Humppa Raimo Piipponen
Jätkän Humppa (Apumelodia) Mutkattomat
Jätkän Lauantai Souvarit
Jätkän Laulu Yhä Soi Souvarit
Jätkän Lintu Laulaa Lasse Hoikka & Souvarit
Jätkän Oma Kulta Souvarit
Jätä Mut Jani & Jetsetters
Jätät Jälkeesi Vain Kyyneleet Souvarit
Jää Anna Eriksson
Jää Tiktak
Jää Tai Mee Antti Tuisku
Jäähyväiset Suudelmilla Marianna Närhi
Jäähyväisten Aika Esko Rahkonen
Jääkukkia Silmissä Souvarit
Jään Iltaan Haaveelliseen Reijo Määttä
Jään Iltaan Hiljaiseen Topi Sorsakoski
Jään Sun Viereen Yö
Jään Sun Viereen Yö Feat. Stina Girs
Jääseppele Jamppa Tuominen
Jääseppele Pertti Niemi
Jäätelöauto Ultra Bra
Jäätelökesä Jukka Poika
Jäätelökesä Maarit
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 26/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Jäävalssi Hector
Jörö-Jukka-Rock Trad.
Kaamoksen Kukka Souvarit
Kaarnalaiva Souvarit
Kaasua Komisaario Peppone Popeda
Kaatosateeseen Minna Sirkiä
Kadonneet Kolme Sanaa Stam1na
Kadonneet Kyyneleet Jukka Lampela
Kadotaan Lasse Hoikka & Souvarit
Kadu En Sami Keskitalo
Kaduilla Tuulee Cheek
Kaduilla Tuulee Jari Sillanpää
Kahden Syke
Kahden Hullun Matka Kirka
Kahvimaito Arttu Wiskari
Kai Laulaa Saan Katri Helena
Kai Muistat? Kipparikvartetti
Kai Virheen Tein Arja Koriseva
Kaiken Antanut Paula Koivuniemi
Kaiken Antanut (Apumelodiaton) Paula Koivuniemi
Kaiken Jälkeen Olet Kaunis Olavi Uusivirta
Kaiken Jälkeen Olet Kaunis (Apumelodiaton) Olavi Uusivirta
Kaiken Kauniin Rinnalla Jari Lappalainen
Kaiken Mitä Tunsin Jukka Lampela
Kaiken Sulle Antaisin Danny & Armi
Kaiken Tahdon Antaa Tuovi Saukkoriipi
Kaiken Takana On Nainen Matti Ja Teppo
Kaikenlaista Harmia Egotrippi
Kaikessa Soi Blues Lasse Mårtenson
Kaikista Kasvoista Anna Eriksson
Kaikkea Hyvää Antti Kleemola
Kaikkea Hyvää Simo Silmu
Kaikkein Kauneinta Paula Koivuniemi
Kaikki Hyvin Janna
Kaikki Hyvin, Mama Rauli Badding Somerjoki
Kaikki Jäikö Viime Kertaan Kari Tapio
Kaikki Kaunis Katoaa Dingo
Kaikki Mitä Näät Aurora
Kaikki Mitä Rakastin Leo
Kaikki Muu Voi Mennä Anne Mattila
Kaikki Muuttuu Four Cats
Kaikki Muuttuu Jani Wickholm
Kaikki Peliin Fintelligens
Kaikki Rakkauteni Eero & Jussi Raittinen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 27/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kaikki Rakkauteni Eero Ja Jussi
Kaikki Susta Muistuttaa Tommi Soidinmäki
Kaikki Tahtoo Samuli Edelmann
Kaikki Tahtoo Rakastaa Hector
Kaikki Tytöt Finlanders
Kaikki Tytöt (Apumelodia) Finlanders
Kaikkialla Laila Kinnunen
Kaipaan Hellää Kosketusta Ässät
Kaipaan Kahta Sanaa Olavi Virta
Kaipaus Lasse Hoikka & Souvarit
Kaipaus (Toska) Laila Kinnunen
Kaipuu Kari Piironen
Kaipuu Kari Tapio
Kaipuu Pekka Ruuska
Kaipuu Juurilleen Annikki Tähti
Kaipuun Kukka Raija Koso
Kaipuun Kuu Topi Sorsakoski
Kaipuuni On Uskomaton Anne Mattila
Kaipuuni Polku Jukka Lampela
Kairan Kaunein Kukkanen Pentti Kumpulainen
Kairan Tyttö Tulinen Lasse Hoikka & Souvarit
Kaivollinen Kossua Lapinlahden Linnut
Kaivopuiston Jää Maija Vilkkumaa
Kakaravaara Trad.
Kakerock Kake Singers
Kakkukahvit Erin
Kaksi Ihanaa Päivää Jaska Mäkynen
Kaksi Ihmistä Haloo Helsinki!
Kaksi Irrallaan Laura Närhi
Kaksi Karttaa Laura Voutilainen
Kaksi Kauneinta Neljänsuora
Kaksi Kitaraa Eila Pellinen
Kaksi Kitaraa Topi Sorsakoski
Kaksi Kolpakkoa Neiti Solistiyhtye Suomi
Kaksi Lensi Yli Käenpesän Freeman
Kaksi Onnellista Esko Rahkonen
Kaksi Onnellista Janne Raappana
Kaksi Onnellista Päivää Kari Piironen
Kaksi Puuta Juha Tapio
Kaksi Puuta Maarit Hurmerinta
Kaksi Ruusua Olavi Virta
Kaksi Sisarta Anssi Kela
Kaksi Vanhaa Tukkijätkää Justeeri
Kaksi Vanhaa Tukkijätkää Olavi Virta
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 28/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kaksi Varjoa Saska Helmikallio
Kaksi Vuotta Rakkautta Esko Rahkonen
Kaksi Ystävää Matti Louhivuori
Kaksi Ystävää Vesa-Matti Loiri
Kaksin Rannalla Yksinäiset Kirka
Kaksintaistelu Yö
Kaksitoista Kurkea Souvarit
Kakskytä Centtiä Popeda
Kaksoiselämää Juice Leskinen
Kaktusviinaa Mikko Kuustonen
Kalajoki-Valssi Pekka Himanka
Kalastaja-Eemelin Valssi Kauko Käyhkö
Kaljalaulu Jope Ruonansuu
Kalle Kustaa Juha Watt Vainio
Kallein Aarre Matti Korkiala
Kalliolle Kukkulalle KOM-Teatterin Kuoro
Kalliolle Kukkulalle Trad
Kalliovuorten Kuu Topi Sorsakoski
Kalpeaakin Kalpeampaa (Naisäänelle) Annie Lennox
Kalpeaakin Kalpeampi Paleface
Kalpeat Kasvot Ultra Bra
Kalteritango Irwin Goodman
Kanelipuun Alla Kirka
Kangastus Reijo Taipale
Kankaan Kaunis Katriina Pekka Himanka
Kankkulan Kaivolla Pete Pyykkönen
Kannaksen Poikia Korsuorkesteri
Kansainvälinen KOM-Teatteri
Kansikuvantyttö Jaska Mäkynen
Kanssasi Kari Piironen
Kanssasi Kahleisiin Juha Tapio
Kanssasi On Niin Hyvä Olla Hector Ja Susanna Haavisto
Kanssasi Sun Eija Sinikka
Kapakan Rippituoli Frederik
Kappale Kauneinta Suomea Erkki Junkkarinen
Kapteeni Aika Paula Koivuniemi
Kapteeni Koukku Trad
Kapteeni Käskee Ilari
Karataan Kati Fors
Karavaanari Janne Ruuskanen
Karhun Elämää Pekka Ja Susi
Karhusaari Anssi Kela
Karjala Takaisin Jare & VilleGalle Feat. Freeman
Karjalaisten Humppa Anna-Maija Koukku
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 29/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Karjalan Helmi Kai Gideon
Karjalan Kunnailla Georg Ots
Karjalan Marjaana Raimo Piipponen
Karjalan Marjaana Tulipunaruusut
Karjalan Marjaana (Apumelodia) Raimo Piipponen
Karjalan Polkkasikermä Eri Esittäjiä
Karun Maan Kukka Laura Voutilainen
Karvas Viini Kirka
Kasvot Peilissä Kirka
Katariina Ressu Redford & Jussi Rainio
Katariina Simo Silmu
Katariinan Kamarissa Georg Malmsten
Katinka Brita Koivunen
Katkera Kuu Neljä Ruusua
Katkera Kuu (Apumelodiaton) Neljä Ruusua
Kato Mitä Sä Teit Jippu
Kato Mua Silmiin Reino Nordin
Katsastusinssi Nauraa Jope Ruonansuu
Katse Isto Hiltunen
Katse Kutsuu Mua Saija Tuupanen & Tommi Soidinmäki
Katse Kutsuu Mua Tommi Soidinmäki & Saija Tuupanen
Katse Vain Ja Kainaloon Päivi Nieminen
Katsees Kuin Tulta Anne Mattila
Katseet Kenttään Poju
Katselen Merelle Päin Topi Sorsakoski
Katso Imatraan Pertti Niemi
Katso Luontoa Ja Huomaa Markku Aro
Katso Suoraan Silmiin Anna Eriksson
Katsoin Veteen Jorma Kääriäinen
Katson Autiota Hiekkarantaa Katri Helena
Katson Sineen Taivaan Katri Helena
Katson Sineen Taivaan (Discomix) Katri Helena
Kattojen Primadonna Arja Koriseva
Kattojen Yllä Anna Hanski
Katujen Kuningatar Irina
Katujen Kuningatar Yö
Katulyhdyt Berit
Katupoikien Laulu Katri Helena
Katupoikien Laulu Problems
Kauan Danny
Kauan (Naisäänelle) Danny
Kauan Niin Kauan Anne Mattila
Kauan Sitten Juha Vainio
Kauas Pois Raappana
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 30/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kauas Tuuli Kuljettaa Arja Koriseva
Kauempaa Ja Kauempaa Tapani Kansa
Kauhea Kankkunen Juha Vainio
Kaukainen Maa Juha Hilden
Kaukainen Tähti Yölintu
Kaukainen Ystävä Juhamatti
Kaukainen Ystävä Reijo Taipale
Kaukaisimmalle Rannalle Tehosekoitin
Kaulakoru Annika & Rami
Kaunehin Oot Klamydia
Kauneimmat Hetket Charlies
Kauneimmat Ruusut Souvarit
Kauneimpain, Rakkaimpain Tomi Markkola
Kaunein Kaikista Teleks
Kaunein Kaikista (Apumelodiaton) Teleks
Kaunein Ruusu Esko Rahkonen
Kaunein Uni Anki
Kaunein Yö Trad.
Kauneus Sekoittaa Mun Pään Olavi Uusivirta
Kaunis Armahain Teuvo Valo
Kaunis Ihminen Juha Tapio
Kaunis Ihminen (Apumelodiaton) Juha Tapio
Kaunis Ikävä Jari Sillanpää
Kaunis Ja Peloton Suvi Teräsniska
Kaunis Kaipuu Topi Sorsakoski
Kaunis Maa Tuovi Saukkoriipi
Kaunis Maailmain Katri Helena
Kaunis Marjaana Scandinavian Music Group
Kaunis Nainen Eero Ja Jussi
Kaunis Nainen Eero Ja Jussi & The Boys
Kaunis On Kainuu Esko Rahkonen
Kaunis On Luoksesi Kaipuu A. Aimo & Sointu-orkesteri
Kaunis On Luoksesi Kaipuu Four Cats
Kaunis Pesijätär Tuula Anneli Rantanen
Kaunis Pohjolan Maa Mauri Peltoniemi & Maarit
Kaunis Päivä Anna Puu
Kaunis Rietas Onnellinen Kaija Koo
Kaunis Valhe Georg Malmstén
Kaunis Veera Matti Jurva
Kaunis, Rietas, Onnellinen Kaija Koo
Kaunissaari Juha Vainio
Kaunista Ja Hyvää Markus Maunuksela
Kaunista Olla Marko Lämsä
Kaunotar Ja Kulkuri Meiju Suvas
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 31/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kauppaopiston Naiset Kari Peitsamo
Kaupungin Harmain Mies Robin
Kaupungin Illassa Yksin Agents & Paula Koivuniemi
Kaupungin Illassa Yksin Paula Koivuniemi
Kaupungin Lapset Mona Carita
Kaupungin Valot Klamydia
Kauriinmetsästäjä Saija Varjus
Kaveri Jani Wickholm
Kaverit On Komeasti Palkittu Juha Vainio
Kehrääjä J. Karjalainen
Kehäraakkeja Ja Kuninkaita Hausmylly
Keihäänkärki J. Karjalainen
Keinu Jenni Vartiainen
Keinu Kanssani Charlies
Keinu Kanssani Olavi Virta
Keinumorsian Erkki Junkkarinen
Keinussa Kesällä Kerran Henry Theel
Keinussa Kesällä Kerran Solistiyhtye Suomi
Keinutaan Antti Tuisku Feat. VilleGalle
Kellot Lyö Popeda
Kellot Moskovan Marita Taavitsainen
Kellot Soi Reijo Taipale
Kellot Soi Topi Sorsakoski
Kellot Soi Topi Sorsakoski Ja Agents
Kellä Kulta, Sillä Onni Laila Kinnunen
Kelpaat Kelle Vaan Juha Tapio
Keltainen Aikakone
Keltainen Jäänsärkijä Simo Ja Spede
Keltaiset Ruusut Hanne
Keltaruusu Pirkko Jaakkola
Kemiaa Neon 2
Kemijoen Viimeinen Uitto Souvarit
Ken Oli Hän Anneli Sari
Kenen Syy Tarja Ylitalo
Kenpä Tietäis Sen Metro-Tytöt
Kenties Eino Grön
Kerjäläisten Valtakunta Dingo
Kerran Laura Voutilainen
Kerran Mikael Konttinen
Kerran Sinua Rakastin Annikki Tähti
Kerran Vain Yhden Kerran Teuvo Oinas
Kerrankin Tarpeekseen Juha Watt Vainio
Kerrasta Poikki Chisu
Kerrasta Poikki Tarja Ylitalo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 32/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kerro Jos Luoksesi Tulla Mä Saan Eino Grön
Kerro Kultainen Kuu Pärre Förars
Kerro Miltä Se Tuntuu Jenni Vartiainen
Kerro Mulle Rakkaudesta Veeti
Kerro Terveiset Lapsille Leevi and the Leavings
Kersantti Juha Watt Vainio
Kersantti Karoliina Popeda
Kerta Viimeinen Johanna Pakonen
Kertokaa Se Hänelle Mauno Kuusisto
Keskiyöllä Ilman Ystävää Jukka Lampela
Keskiyön Aikaan Kari Tapio
Keskiyön Aikaan Markku Aro
Keskiyön Erikoinen Juice & Mikko
Keskiyön Tango Eino Valtanen
Keskiyön Tango Taisto Tammi
Kestän Mitä Vaan Markku Aro
Kesytetty Seija Simola
Kesytön Kirsi Ranto
Kesä Maija Vilkkumaa
Kesä Espalla Keba
Kesä Hengittää Anna Eriksson
Kesä Ja Yö Eini
Kesä Kuuskytviis Kari Tapio
Kesä On Kultainen Kati Fors
Kesä Vielä Jäädä Vois Neljänsuora Feat. Stig
Kesä Yhdessä Anna Eriksson
Kesäaikaan Ernos
Kesäduuni Blues Jussi Raittinen
Kesäkatu Danny
Kesäkaupunki Tuulikki Eloranta
Kesäkaverit Pmmp
Kesäkissa Köpi Koski & Projekti
Kesällä Kerran Anna Eriksson
Kesämorsian Eila Pienimäki
Kesän Jälkeen Köpi Koski & Projekti
Kesän Kaunein Päivä Petrus
Kesän Lapsi Tapani Kansa
Kesän Tango Taisto Tammi
Kesän Vihreät Lehvät Tapani Kansa
Kesän Viimeinen Yö Esko Rahkonen
Kesäni Auringotar Souvarit
Kesäpano Ilona
Kesäsade Laura Voutilainen
Kesäyö Pariisin Kevät
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 33/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kesäyö Topi Sorsakoski
Kesäyö (Apumelodiaton) Pariisin Kevät
Kesäyö Ja Soitto Eija Sinikka
Keurusselän Sini Berit
Kevytlinja Nylon Beat
Kevät Tavaramarkkinat
Kevätkoivu Inga Sulin
Kevätyö Anna Eriksson
Kielletty Rakkaus Tuovi Saukkoriipi
Kielletyt Leikit Carola
Kielletyt Tunteet Kake Randelin
Kielletyt Tunteet (Apumelodia) Kake Randelin
Kielon Jäähyväiset Eino Grön
Kielot Esko Rahkonen
Kiertolainen Suvi Teräsniska
Kievarin Humppa Mauri Peltoniemi & Juhonpojat
Kii Jippu
Kiihkeät Tuulet Kikka
Kiireen Rajan Taa Souvarit
Kiitos Pmmp
Kiitos Ei Ole Kirosana Haloo Helsinki!
Kiitos Ja Kunnia Yö
Kiitos Kaikesta Petra
Kiitos Kun Muistit Kristina Wheeler
Kiitos Sulle Jumalani (341) Trad.
Kiitti Vitusti Tommy Tabermann
Kilisee Kilisee Kulkunen Trad.
Kiljut Riemusta Vesterinen Yhtyeineen
Kilukilu-Kallen Häät Varma Haukiranta
Kimpale Kultaa Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Kipua Lauri Tähkä
Kipua Mikael Gabriel
Kirje Janne Hurme
Kirje Topi Sorsakoski
Kirje Karjalaan Lasse Hoikka & Souvarit
Kirje Kotiin Kake Randelin
Kirje Sieltä Jostakin Solistiyhtye Suomi
Kirje Vammalasta Hellin Leed
Kirjeitä Kun Kirjoitan Maarit Peltoniemi
Kirjoita Postikorttiin Muska
Kirjoitan Dingo
Kirjoituksia Kellarista Kollaa Kestää
Kirkkain Tähti Trad.
Kirkossa Tuntematon
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 34/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kirosäkeet Cmx
Kirsikkapuiden Alla Trad.
Kiskot Vievät Etelään Jukka Kuoppamäki
Kissa Ja Hiiri Trad
Kissa Vieköön M.A. Numminen
Kissanainen Aki Sirkesalo
Kissanainen Eija Kantola
Kissankultaa Matti Ja Teppo
Kissankultaa (Reggae Discomix) Matti Ja Teppo
Kisällit Kesällä Kipparikvartetti
Kitara Ja Meri Laila Halme
Kitara Taivas Ja Tähdet Eppu Normaali
Kitara, Taivas Ja Tähdet Eppu Normaali
Kitaraa Jouluna Yksin Soitan Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Kivenä Kengässä Eppu Normaali
Kivinen Tie Neljänsuora
Kiviset Kadut Olli Lindholm
Kleinbus Ilpo Kaikkonen
Kleinbus (Apumelodiaton) Ilpo Kaikkonen
Kodin Kynttilät Harmony Sisters
Kohta Hänen Erin
Kohta Juna Lähtee Frederik
Kohta Vapaita Anna Puu
Kohtalo Mauri Peltoniemi
Kohtalokas Samba Georg Malmsten
Kohtalokas Samba Vesa-Matti Loiri
Kohtalon Helmiä Esko Rahkonen
Kohtalon Korttipöytä Köpi Koski & Projekti
Kohtalon Oma Chisu
Kohtalon Tango Eino Grön
Kohtaloni Tomi Markkola
Kohti Parempaa Markku Aro
Koitere Karjalan Helmi Pasi Kaunisto
Koivu Souvarit
Koivu Ja Sydän Juha Eirto
Koivu Ja Sydän Vesa-Matti Loiri
Koivut Ja Marjapensaat Riki Sorsa
Koko Kuva Irina
Koko Show Pmmp
Kokonainen Nainen Laura Voutilainen
Kolin Humppa Kaarlo-Kullervo
Kolmas Pyörä Chisu
Kolmas Pyörä (Apumelodiaton) Chisu
Kolmatta Linjaa Takaisin Fredi
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 35/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kolme Cowboyta J. Karjalainen
Kolme Pientä Sanaa Anna Puu
Kolme Pientä Sanaa (Apumelodiaton) Anna Puu
Kolme Ruusua Souvarit
Kolme Varista Trad
Kolme Vuodenaikaa Anna Puu
Kolme Ässää Ässät
Kolmekymppinen Frederik
Kolmen Minuutin Muna Kontra
Komia On Aina Komia Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Koneeseen Kadonnut Apulanta
Konstaapeli Kervinen Hellin Leed
Kop Kop A. Aallon Rytmiorkesteri
Kop Kop Kop Irwin Goodman
Korallia Claudia
Korkeasaari II Pmmp
Korppi Tuula Amberla
Kortit Kari Tapio
Kortit Jotka Sain Finlanders
Kortit Kertoo Kohtalomme Lea Laven
Korttipakka Tapio Rautavaara
Korttitalo Vaan Marjorie
Koskaan Et Muuttua Saa Pasi Kaunisto
Koskaan Koskaan Anna Eriksson
Koskaan Rakkaus Kuole Ei Merja Rantamäki
Kosketa Minua Henki Tuntematon
Kosketus Jää Johanna Pakonen
Kossua Ja Kaakaomaitoa Turo's Hevi Gee
Kostervalssi Tomi Markkola
Koster-Valssi Erkki Junkkarinen
Kotiin Luokses Sun Lasse Hoikka & Souvarit
Kotiin Luokses Sun Souvarit
Kotiin Palaava Laura
Kotiinpäin Topi Sorsakoski
Kotiinpäin Äiti Frederik
Kotikadullasi Laila Kinnunen
Kotikalja Turo's Hevi Gee
Kotikoivu Hellin Leed
Kotikylän Poika Esko Rahkonen
Kotimaani Ompi Suomi Tapio Rautavaara
Kotimatkalla Teleks
Kotiseutu Pohjolassa Esko Rahkonen
Kotiseutuni Veikko Tuomi
Kotiviini Anna Hanski
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 36/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kotka Uniikki Feat. Hookki-Heikk1, Mikael Gabriel
Kotkan Poikii Ilman Siipii Juha Vainio
Kotkan Ruusu Arja Saijonmaa
Kotkan Ruusu Pauli Räsänen
Kotkan Siivet Tommi Soidinmäki
Kovaa Ja Korkealta Mikko Mäkeläinen
Kovaa Ja Korkealta Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Kran Turismo Jvg Feat. Raappana
Kran Turismo (Apumelodiaton) JVG Feat. Raappana
Krapula Tulee (Minä Määrään Päivän) Klamydia
Kreisi Oon Nylon Beat
Kriisit Chisu
Kriminal Tango Lea Laven
Kristallienkeli Marko Lämsä
Kristalliyö Lasse Hoikka & Souvarit
Kristian Heli Ruotsalainen
Krokotiilirock Muska
Krokotiili-Rock Muska
Krusi ksin Juurella Tuntematon
Kuin Graniittia Markus Huitsi
Kuin Havajilla Souvarit
Kuin Helminauhaa Seppo Tammilehto
Kuin Joutsenlaulu Kake Randelin
Kuin Laineet Jaana Lammi
Kuin Lapsena Ennen Kari Tapio
Kuin Liito Linnun Kari Tapio
Kuin Ollut Oisit Siinä Aina Joel Hallikainen
Kuin Pieni Kaarnavenho Esko Rahkonen
Kuin Pieni Tyhmä Finlanders
Kuin Pieni Tyhmä Jarkko Ja Laura
Kuin Poutasää Paula Koivuniemi
Kuin Päivä Ja Yö Markus Törmälä & FBI Beat
Kuin Runotar Hän Kulkee Rauli Badding Somerjoki
Kuin Ruusu Channel Four
Kuin Silloin Ennen Jarkko & Laura
Kuin Taivaisiin Kari Tapio
Kuin Taivas Ja Maa Jamppa Tuominen
Kuin Tarpeeton Oisin Jamppa Tuominen
Kuin Tuhka Tuuleen Reijo Kallio
Kuin Tuhka Tuuleen Sammy Babitzin
Kuinka Kaunista On Lasse Mårtenson
Kuinka Paljon Rakkautta Brita Koivunen
Kuinka Paljon Rakkautta Jamppa Tuominen
Kuinka Rakkaus Alkoi Pirkko Mannola
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 37/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kuinka Rakkaus Alkoi Tapani Kansa
Kuinka Saatoitkaan Olavi Virta
Kuinka Saatoitkaan Topi Sorsakoski
Kuinka Sinua Mä Kaipaan Charlies
Kuinka Sua Kaipaankaan Kari Piironen
Kuinka Voit Väittää Hector
Kuiskaa Minulle Helena Siltala
Kuiskaten Saija Varjus
Kuivaa Koivua Anne Mattila
Kuivaa Kyyneleet Jamppa Tuominen
Kuivilla Susta Kristiina Brask
Kujakissan Blues Trad
Kuka Eija Kantola
Kuka Armahtaa Iskias
Kuka Keksi Rakkauden Kaija Koo
Kuka Kuivaa Kyyneleet? Johanna
Kuka Mitä Häh Sleepy Sleepers
Kuka Muu Muka Cheek
Kuka Mä Oon Petra
Kuka Näkee Sut Juha Tapio
Kuka On Se Oikea Ressu Redford
Kuka Oot, Mistä Tuut Kaija Lustila
Kuka Pelkää Paulaa Paula Koivuniemi
Kuka Saa Sut Nyt Anna Eriksson
Kuka Sen Opettaa Kaija Koo
Kuka Tahansa Kelpaa Samuli Putro
Kuka Teki Minusta Tän Naisen Jippu
Kukaan Ei Koskaan Vesterinen Yhtyeineen
Kukka Hiuksissaan Kari Tapio
Kukka Kaipaa Valoa Mitra
Kukka Onneni Maan Eino Grön
Kukkakaupan Kulmalla Jippu
Kukkamekko Heli Ruotsalainen
Kukkani Lumen Alla Lasse Hoikka & Souvarit
Kukkani Lumen Alla Reijo Taipale
Kukkia Kulkurilta Kake Randelin
Kukkurukuu Mariska & Pahat Sudet
Kukkurukuu (Apumelodiaton) Mariska & Pahat Sudet
Kuljen Taas Kotiinpäin Tapani Kansa
Kuljen Yksin Autiolla Tiellä Esko Rahkonen
Kuljeta Ja Johda Tuntematon
Kulkijan Matkassa Reijo Viita
Kulkijan Päiväkirja Varma Haukiranta
Kulkukoirat Topi Sorsakoski
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 38/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kulkuri Ja Joutsen Tapio Rautavaara
Kulkuri Veljeni Jan Chisu
Kulkuri, Kuu Sekä Tähti Esko Rahkonen
Kulkurien Kuningas Katri Helena
Kulkurin Iltakalja Hassisen Kone
Kulkurin Iltatähti Tapio Rautavaara
Kulkurin Iltatähti Vesa-Matti Loiri
Kulkurin Kutsu Jamppa Tuominen
Kulkurin Kuu Janne Tulkki
Kulkurin Saappaat Teuvo Oinas
Kulkurin Valssi Tapio Rautavaara
Kulkurin Valssi Tauno Palo
Kulkurinainen Kaija Pohjola
Kulkuriveljeni Jan Tapio Rautavaara
Kulkuset Kulkuset
Kulkuset Trad.
Kullan Ylistys Kansanlaulu
Kullan Ylistys Matti Salminen
Kullankaivaja Elokuu
Kullankaivaja Lasse Hoikka & Souvarit
Kullankaivaja (Apumelodiaton) Elokuu
Kullannuppu Jamppa Tuominen
Kulleron Kukkivan Nään Kauko Simonen
Kulman Kundit Kirka
Kultaa Hiuksissa Olavi Uusivirta
Kultaa Tai Kunniaa Jukka Kuoppamäki
Kultaa Taikka Kunniaa Jukka Kuoppamäki
Kultahiekkaa Marita Taavitsainen
Kultahippu Juha Tapio
Kultahäät Annikki Tähti
Kultainen Harmonikka Lasse Hoikka & Souvarit
Kultainen Nuoruus Eero Väre
Kultainen Nuoruus Olavi Virta
Kultaiset Korvarenkaat Eila Pellinen
Kultaiset Korvarenkaat Taisto Tammi
Kultaista Hiekkaa Veera Vikman
Kultakruunu Tarja Lunnas
Kultakuume Souvarit
Kultamaa Souvarit
Kultamailla Souvarit
Kultamiehen Koitos Souvarit
Kultaniityt Tapani Kansa
Kultareunapilvet Petri Laaksonen
Kultareunat Johanna Pakonen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 39/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kumi-Roope Juha Watt Vainio
Kun Laila Kinnunen
Kun Aika On Seija Simola
Kun Aika Täyttyy Kohdallain Matti Ja Teppo
Kun Aurinko Lämmittää Juha Vainio
Kun Chicago Kuoli Vicky Rosti
Kun Ei Rahat Riitä Irwin Goodman
Kun Heräät Charlies
Kun Hämärtää Erkki Liikanen
Kun Hänet Nähdä Sain The Hounds
Kun Ilta Ehtii Henry Theel
Kun Ilta Ehtii Olavi Virta
Kun Joulu On Trad.
Kun Joulupukki Suukon Sai Kulkuset
Kun Kahden Kuljetaan Kari Tapio
Kun Katsoit Minuun Anna Eriksson
Kun Katson Tähtiin Hopeisiin Laura Voutilainen
Kun Kello Käy Kristina Hautala
Kun Kellohame Heilahtaa Katri Helena
Kun Kohdattiin Katri Helena
Kun Kuu Jo Nousee Topi Sorsakoski
Kun Kuuntelen Tomppaa Paula Koivuniemi
Kun Kuuntelen Tomppaa (Dancing Tiger Remix) Paula Koivuniemi
Kun Me Diskossa Suudeltiin Arttu Wiskari
Kun Minuun Kosketat Arja Koriseva & Ari Klem
Kun Minuun Kosketat Marita Taavitsainen
Kun Muistelen Vesa-Matti Loiri
Kun Mä Kuolen Juha Watt Vainio
Kun Mä Kuolen Junnu Kaihomieli
Kun Nuori On Vicky Rosti
Kun Olet Poissa Eppu Normaali
Kun On Turva Jumalassa (397) Trad.
Kun Paljon Antaa Kisu
Kun Pappa Rokkaa Reijo Taipale
Kun Rakastuu Antti Huovila
Kun Rakkaus Päättyy Henri Stenroth
Kun Rakkaus Saapuu Kaupunkiin Hector
Kun Saapuu Tuulet Teuvo Oinas
Kun Silmät Suljen Anne Mattila
Kun Syntyy Sieluun Silta Anne Mattila
Kun Sä Vierelläin Sateessa Oot Markku Aro
Kun Taas Sinut Nähdä Saan Mari Rantasila
Kun Tuut Mun Luo Kari Tapio
Kun Tyttöjä Katselen Eddy
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 40/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kun Tänään Lähden Suurlähettiläät
Kun Yö On Valoton Sauli Lehtonen
Kung Fu Taistelee Frederik
Kunhan Palaan Takaisin Topi Sorsakoski
Kunhan Palaan Takaisin Topi Sorsakoski & Agents
Kuningaskobra Annikki Tähti
Kuningaskobra Arja Koriseva
Kuningaskobra Trad
Kuningaslohi Arttu Wiskari
Kunniankentät Dingo
Kunnon Mies Matti Ja Teppo
Kuolema On Kalamies Mariska & Pahat Sudet
Kuolematon Katariina Hänninen
Kuolen Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Kuolevainen Johanna Kurkela
Kuolleet Lehdet Georg Ots
Kuolleet Lehdet Henry Theel
Kuorotyttö Yö
Kupla Ida Paul & Kalle Lindroth
Kupla Jonna Tervomaa
Kurjet Souvarit
Kurjet Jo Palatkaa Mika Jefremoff
Kurjuuden Kuningas Tuomari Nurmio
Kurki Kai Hyttinen
Kurkiaurat Eija Kantola
Kuu Jani Wickholm
Kuu Kaakon Yllä Viikate
Kuu Kulkee Taakse Pilvien Topi Sorsakoski
Kuu, Kylmä Kuningatar Antti Raiski
Kuubalainen Serenadi Kauko Käyhkö
Kuubalainen Serenadi (Apumelodia) Kauko Käyhkö
Kuudenikäinen Katri Helena
Kuudenkympin Kumarrus Mauri Peltoniemi
Kuukkelilampi Souvarit
Kuule Minua Haloo Helsinki!
Kuule, Isä Taivaan Tuntematon
Kuuleeko Eero Jari Sillanpää
Kuuleeko Kukaan Nimetön
Kuuleeko Yö Paula Koivuniemi
Kuulta Kyselen Laura Voutilainen
Kuului Laulu Enkelten Trad.
Kuuma Kaija Pohjola
Kuuma Kesä Popeda
Kuuma Sinkku Mira Kunnasluoto
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 41/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kuumaa Asfalttia Mikko Mäkeläinen
Kuumaa Asfalttia Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Kuumat Kirjeet Kari Piironen
Kuumat Kyyneleet Jamppa Tuominen
Kuumat Tuulet Esko Rahkonen
Kuume Laila Kinnunen
Kuunnellaan Vaan Taivasta Hector
Kuuntelen Taikakuu
Kuurankukka Joel Hallikainen
Kuurankukka (Apumelodia) Joel Hallikainen
Kuuraparta Trad.
Kuurupiiloa Irina / Katri Ylander
Kuusamo Danny
Kuusi Kuuta Ja Saturnuksen Renkaat Ressu Redford
Kuuskytluvun Kauansoiva Blues Vanha Isäntä
Kuuskytluvun Kitarat Jaska Mäkynen
Kuuskytviis Ilkka Hemming
Kuussa Tuulee Haloo Helsinki!
Kuutamolla Laura Närhi
Kuutamolla (Se Ei Mee Pois) Laura Närhi
Kuutamossa Annikki Tähti
Kylkeen Kyhnytä Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Kyllikki Georg Ots
Kyllikki Leevi And The Leavings
Kylmii Väreitä Evelina
Kylmä Ilman Sua Jonne Aaron
Kylmä Ilman Sua Kaija Koo
Kylmä Kyynel Erkki Kivelä
Kylmä Rakkaus Olavi Virta
Kylmä, Kuuma Ja Kaunis Eija Kantola
Kylmän Kukkia Eero Aven
Kylmän Kukkia Souvarit
Kylmästä Lämpimään Anna Abreu
Kylmästä Lämpimään Jukka Poika
Kylmät Enkelit Suvi Teräsniska
Kylmät Huulet Metro-Tytöt
Kylmät Kyyneleet Kaija Koo
Kylmää Uniklubi
Kylmää Sotaa Ja Rakkautta Merja Simpanen
Kylä Mikko Siltala
Kylähäät Marion
Kylähäät (Discomix) Marion Rung
Kymmenen Kirosanaa Irina
Kyyhkynen Eino Grön
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 42/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Kyyhkynen (La Paloma) Kansanlaulu
Kyyneleet Eino Grön
Kyyneleet Kirka
Kyyneleet Tiktak
Kyyneleet Topi Sorsakoski
Kyynelsilmin Kuutamolla Pate Mustajärvi
Kyynelvirta Laura Voutilainen
Känkkäräkkä Mikko Alatalo
Kättes Suojaan Laila Kinnunen
Käy Muumilaaksoon Muumilaulu
Käy Ohitsein Laila Kinnunen
Käy Tanssimaan Brita Koivunen
Käy Tähtiin Tie Raija Koso
Käymme Yhdessä Ain Tapani Kansa
Käymään Vain Kai Hyttinen
Käymään Vain Tapani Kansa
Käyn Ahon Laitaa Juha Vainio
Käyn Kohti Sinua (396) Trad.
Käyn Uudelleen Eiliseen Markku Aro
Käärmetanssi Eija Kantola
Köyhä Laulaja Henry Theel
Köyhän Taivas Lapinlahden Linnut
La Cumparsita Olavi Virta
La Dolce Vita Anneli Saaristo
Laaksojen Laulu Esko Rahkonen
Laakson Lilja Maarit
Lady Love Katri Helena
Lai Lai Hei Ensiferum
Laihian Keikka Juha Vainio
Lainaa Vain Maarit
Lainattu Lantti Katri Helena
Laineet Jukka Poika
Laiskotellen Lasse Mårtenson
Laivat Rauli Badding Somerjoki
Laivat (Apumelodia) Rauli Badding Somerjoki
Laivat Puuta, Miehet Rautaa Tapio Rautavaara
Laivat Puuta, Miehet Rautaa Vesa-Matti Loiri
Laivauutisia Dingo
Lakatut Varpaankynnet Dingo
Lakeuden Kutsu Pasi Kaunisto
Lalaika Ann Christine
Lanka Jo Palaa Charles Plogman
Lanka Palaa (Kuljen Valoon, Kuljen Aurinkoon) Problems
Lanteet Kertovat Sen Johanna Debreczeni
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 43/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Lantit Toivomuslähteen Lasse Hoikka & Souvarit
Lapin Hullu Lasse Hoikka & Souvarit
Lapin Jenkka Tapio Rautavaara
Lapin Joulu Trad.
Lapin Kaste Souvarit
Lapin Kesä Vesa-Matti Loiri
Lapin Kesä - Klassikko Versio Vesa-Matti Loiri
Lapin Kesä (Apumelodia) Vesa-Matti Loiri
Lapin Kultaa Eija Sinikka
Lapin Kultaa Souvarit
Lapin Lahja Souvarit
Lapin Lumo Ässät
Lapin Taikaa Tuula Vainio
Lapin Tango Tamara Lund
Lapin Tango (Apumelodia) Tamara Lund
Lapin Tähti Taisto Tammi
Lapin Valssi Souvarit
Lapin Yö Jorma Hovi
Lapin Äidin Kehtolaulu Trad
Lappeenrantaan Erkki Junkkarinen
Lappi Kutsuu Kulkemaan Souvarit
Lapponia Monica Aspelund
Lapsuuden Loppu Hector
Lapsuuden Pihapuu Arttu Suuntala
Lapsuuden Sankarille Miljoonasade
Lapsuuden Toverille Tapio Rautavaara
Lapsuuden Usko Tuntematon
Lapsuuteni Rantaan Souvarit
Las Palmas Irwin Goodman
Lasihelmiä Eino Grön
Lasikevät/Surullinen Liisa Hector
Lasten Liikennelaulu Trad
Lasten Mehuhetki Tuomari Nurmio
Lauantai Laila Kinnunen
Lauantai-Illan Tyttö T.A. Rantanen
Lauantai-Ilta Mamba
Lauantai-Iltana Sanni
Laukauksia Pimeään Ida Paul
Laula Kanssain Kari Tapio
Laula Kukko Kansanlaulu
Laulaa Sydän Onnellinen Kari Piironen
Laulaen Sateessa Eino Virtanen
Laulajan Laulu Vesa-Matti Loiri
Laulajan Tie Souvarit
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 44/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Laulan Syksyn Ruusut Kukkimaan Tony Montana
Laulu Dnjeprille Heikki Kinnunen
Laulu Hawaijin Trad.
Laulu Joutsenien Tommi Soidinmäki
Laulu Kahdesta Pennistä Annikki Tähti
Laulu Kuolleesta Rakastetusta Seija Simola
Laulu Merelle Olavi Virta
Laulu Orvokille Teuvo Valo
Laulu Rakkaudelle Yö
Laulu Virran Rannalla Tamara Lund
Laulun Laitumille Paula Koivuniemi
Lauluni Jari Sillanpää
Lauluni Laila Kinnunen
Lauluni Aiheet Tapio Rautavaara
Lauluni Aiheet Vesa-Matti Loiri
Laulut Kun Kuolevat Paula Koivuniemi
Laura (Sua Kauheesti Kaipaan) Hector
Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Leevi And The Leavings
Laura Palmer Kerkko Koskinen Kollektiivi
Laura Palmer (Apumelodiaton) Kerkko Koskinen Kollektiivi
Laura Tietää Sen Erin
Lauralle Kauko Röyhkä
Lautalla Jukka Poika
Lautalla Kolmas Nainen
Lauteilla Lauantaina Juha Hilden
Lauttalaulu Anna Huikka
Lautturi Paula Koivuniemi
Lautturi Pmmp
Lazzarella Laila Kinnunen
Legendaa Eija Kantola
Lehdetön Puu Veikko Tuomi
Leijat Kirka
Leijonakuningas Ellinoora
Leijonanmetsästys Trad
Leijonat Hannu Leidén
Leikin Loppu Anna Eriksson
Leikit (Crazy) Hellin Leed
Leikiten Lasse Mårtenson & Marjatta Leppänen
Leikitään Tonia Tähtikumpu
Leila Georg Malmstén
Leipuri Hiiva Trad
Leirinuotiolla Olavi Virta
Lemmenpölyä Tarja Lunnas
Leningrad Pertti Korkalainen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 45/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Lennetään Anne Mattila
Lennä Mun Lempeni Laulu Four Cats
Lennä Mun Lempeni Laulu Olli Kivistö
Lennä Pois Jani & Jetsetters
Lentosuukko Susanna Heikki
Lentäjän Poika Edu Kettunen
Lentäjän Valssi Tapio Rautavaara
Lentävä Hollantilainen Dallabe
Lentävä Kalakukko Esa Pakarinen
Lentävä Kalakukko Kai Gideon
Lentävä Puliukko Bat & Ryyd
Lesken Lempi Henry Theel
Letkis Katri Helena
Levanterin Laulu Mauri Mannakorpi
Levanterin Laulu Varma Haukiranta
Levikset Repee Sini Sabotage
Levikset Repee Sini Sabotage Feat. Villegalle
Levoton Antti Tuisku
Levoton Mieli Topi Sorsakoski
Levoton Prinssi Petri Munck
Levoton Tuhkimo Cheek
Levoton Tuhkimo Dingo
Levoton Tuhkimo (Discomix) Dingo
Levoton Tyttö Anssi Kela
Levoton Tyttö Sanni
Levottomat Samuli Edelmann Feat. Cata Mansikka-Aho
Levottomat Jalat Hassisen Kone
Levottomat Tuulet Disco
Li' Per Li Eino Grön
Liehuva Liekinvarsi Timo Turpeinen
Liekki Mariska & Pahat Sudet
Liekki (Apumelodiaton) Mariska & Pahat Sudet
Lievestuoreen Liisa Irwin Goodman
Lihaa Ja Perunaa Popeda
Lihatiskin Liisa Rednecks
Liian Kauan Maija Vilkkumaa
Liian Kauan Liian Vähän Aikaa Esko Rahkonen
Liian Kylmää Katariina Hänninen
Liian Monta Yötä Johanna Pakonen
Liian Myöhään Fredi
Liian Myöhään Jaana Lammi
Liian Nuori Seija Lampila
Liian Nuori Rakkauteen Anneli Sari
Liian Pitkä Matka Kotiin Jamppa Tuominen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 46/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Liian Suuri City Yölintu
Liian Tyly Jani & Jetsetters
Liian Vähän Aikaa Eino Grön
Liian Vähän Sittenkin Mamba
Liiba Laaba Irina
Liiku Cheek
Liisa Pien Georg Malmsten
Liisan Koira Eero Ja Jussi
Likaiset Legendat I Yö
Liljankukka Henry Theel
Liljankukka (Discomix) Päivi Kautto-Niemi
Limperin Muorin Humppa Mutkattomat
Linda Linda Frederik
Linjuripolkka Veikko Salo
Linnut Rainer Friman
Linnuton Puu Anna Puu
Lintu Anna Eriksson
Lintu Ja Lapsi Katri Helena
Lissu Ja Mä Maija Vilkkumaa
Liukkaasti Rock'n Rolliin Jukka Lampela
Lohtu Tuure Kilpeläinen
Loisto Yö
Loit Elämälle Pohjaa Markku Aro
Loittonevat Askeleet Carola
Lokalinjalla Turo's Hevi Gee
Lokki Arja Havakka
Lontoon Skidit Ratsia
Lopeta Tiktak
Loppulaulu Trad
Lottovoitto Maija Vilkkumaa
Louie Eija Kantola
Lounatuulen Laulu Finntrio
Lounatuulen Laulu Trad
Lui Katri Helena
Lulu Tuula Amberla
Lumeen Jäljet Jää Juulia
Lumen Alla Kari Piironen
Lumesta Ja Jäästä Pasi Ruohonen
Lumi Teki Enkelin Eteiseen Hector
Lumi Teki Enkelin Eteiseen Mikael Gabriel
Lumihiutaleita Annikki Tähti
Lumikukkia Ässät
Lumikukkien Maa Souvarit
Lumilinna Jari Sillanpää
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 47/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Lumilinna Trad.
Lumilyhty Saija Tuupanen
Lumimarjat Hellin Leed
Lumipallona Trad.
Lumiperhonen Souvarit
Lumivalkeaa Trad.
Lumottu Meri Topi Sorsakoski
Luna Rossa Teuvo Oinas
Lunta Saa Tuiskuttaa Trad.
Lunta Sataa Tuovi Saukkoriipi
Luodut Toisilleen Souvarit
Luokseni Jääthän Eila Margit
Luokses Tuun Satu Juntunen
Luoksesi Sun Souvarit
Luoksesi Tukholmaan Kari Tapio
Luoksesi Vie Ajatusteni Tie Topi Sorsakoski
Luonasi Vain Jaska Mäkynen
Luonnon Öljypuu Anna Huikka
Luonnonlapsi Olavi Virta
Luota Vaan Olli Helenius
Luotan Sydämen Ääneen Paula Koivuniemi
Luotsivene Neljä Ruusua
Luottaa Huomiseen Anneli Mattila
Luotu Kulkemaan Jari Sillanpää
Luotu Lähtemään Topi Sorsakoski & Kulkukoirat
Lupa Elää Artistit Verenluovutuksen Puolesta
Lupa Elää Useita Esittäjiä
Lupaa Siihen En Saa Laura Voutilainen
Lupaan Simo Silmu
Lupaan Olla Nopsajalka
Lupasit Et Kelpaan Näin Stig
Lupaus Marion
Luuranko Rämisee J. Karjalainen
Luut Kasaan Beethoven Rauli Badding Somerjoki
Luvannut En Ruusutarhaa Eija Merilä
Luvaton Lempi Hellin Leed
Lyhdyn Nään Syttyvän Topi Sorsakoski
Lähde Kesäterassille Kari Piironen
Lähde Lappiin Veikko Ilmari
Lähdit Kanssani Tanssimaan Esko Rahkonen
Lähdön Hetki Antti Raiski
Lähe Mun Kaa Karri Koira
Läheisyys Riittää Jamppa Tuominen
Lähemmäksi Katri Helena
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 48/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Lähes Onnellinen Mies Hector
Lähetyssaarnaaja Dingo
Lähiöunelmii Te on Brothers Feat. Mariska
Lähtevien Laivojen Satama Joel Hallikainen
Lähtisitkö Pave Maijanen
Lähtöhetki Jukka Lampela
Lähtöhetki Matti Ja Teppo
Lähtövalmiina Haloo Helsinki!
Lämmin, Hellä Ja Pehmoinen Matti Esko
Lämmin, Hellä Ja Pehmoinen (Apumelodia) Matti Esko
Lämpöö Brädi & Redrama
Lämpöö (Apumelodiaton) Brädi & Redrama
Lännen Lokari Hiski Salomaa
Lännen Tie Matti Heinivaho
Läpi Katseesi Vaellan Souvarit
Läpi Tuulen Tuiskun Jään Finlanders
Läpi Yön Kristian Meurman
Läpikulkumatkalla Jonna Tervomaa
Läähätän Ja Läkähdyn Markku Karjalainen
Lääppimä Jaakkima Channel Four
Lörpötys Trad
Löyly Löi Juice Leskinen
Löysäläisen Laulu Vesa-Matti Loiri
Löytäjä Saa Pitää Neljänsuora
Maa Muuttukoon Esko Rahkonen
Maa Muuttukoon Pasi Kaunisto
Maa On Niin Kaunis Tuntematon
Maailma Ilman Rakkautta Agents
Maailma Ilman Rakkautta Topi Sorsakoski & Agents
Maailma Ilman Sua Edu Kettunen
Maailma Ilman Sua (Apumelodiaton) Edu Kettunen
Maailma Jatkaa Kulkuaan Jore Marjaranta
Maailma Loppuu Tänään Titta
Maailma On Kaunis Irwin Goodman
Maailma On Renki Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Maailma On Sun Tehosekoitin
Maailma On Tehty Meitä Varten Haloo Helsinki!
Maailmain Carola
Maailman Lasten Unet Trad
Maailman Matti Souvarit
Maailman Myrskyt Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Maailman Paras Levy Pirkko Mannola
Maailman Pihamaat Katri Helena
Maailman Rannat Lauri Tähkä & Elonkerjuu
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 49/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Maailman Toisella Puolen Haloo Helsinki!
Maailman Valot Keijo Ikonen
Maailman Yksinäisin Merimies Kari Tapio
Maalaa Taulua Yö Eila Pienimäki
Maalaismaisema Petri & Pettersson Brass
Maalaismaisema Petri Pettersson
Maalaispoika Oon Mikko Alatalo
Maamme Trad.
Maamme-Laulu Eri Esittäjiä
Maamme-Laulu Trad.
Maan Lapset Anki
Maanantai Apulanta
Maantie On Kulkijalle Avoin Esko Rahkonen
Maantieltä Taloon Danny
Madafakin Darra Roope Salminen & Koirat Feat. Ida Paul
Magdaleena Trad
Magdaleenan Laulu Kristiina Halkola
Mahdollisuus Samuli Edelmann
Mahdunko Maailmaas Yölintu
Mahtava Peräsin Ja Pulleat Purjeet Solistiyhtye Suomi
Maikin Polkka Anssi Aisakello
Maininkeja Vesa-Matti Loiri
Maitohapoilla Anssi Kela
Majakka Ja Meri A. Aallon Rytmiorkesteri
Malagaan Jari Sillanpää
Malja Jenni Vartiainen
Mambo Italiano Olavi Virta
Mambokuume Hellin Leed
Mamma, Tuo Mies Tuijottaa Brita Koivunen
Mamy Blue Kirka
Mandoliinimies Hector
Mandshurian Kummut Esko Rahkonen
Mandshurian Kummut Laila Kinnunen
Mannakorven Maille Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Mansikkaa Ja Valkoapilaa Neljänsuora
Mansikkamäki Katri Ylander
Mantsurian Kukkuloilla A. Aimo Orkesteri
Mantsurian Kukkuloilla Laila Kinnunen
Manuela Trad.
Manzanilla Four Cats
Manzanilla Kielo Weman / Vesa Ruotsalainen
Maradona (Kesä -86) Te on Brothers
Margarita Kake Randelin
Mari Kaseva
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 50/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Maria Paula Koivuniemi
Maria - Maria - Maria Esko Rahkonen
Maria Elena Juhani Markola
Maria Lapsi Auringon Päivi Paunu
Maria Magdalena Pmmp
Marian Poika Trad.
Marilyn Juice Leskinen
Marina Kirsi Roitto
Marina Laila Kinnunen
Maritza Paula Koivuniemi
Marja Esko Rahkonen
Markkinarako Frederik
Marmoritaivas Johanna Kurkela
Marraskuu Miljoonasade
Marry Me Krista Siegfrids
Marssi Juha Watt Vainio
Martin Luther Kingin Laulu Tuntematon
Maruzella Kari Tapio
Maruzella Seija Karpiomaa
Mary Lou Jussi & The Boys
Matalan Torpan Balladi Kansanlaulu
Matalan Torpan Balladi Olavi Virta
Matalan Torpan Humppa T. Joutsela & Humppaveikot
Matka Jatkuu Jani Jalkanen
Matkalaulu Pmmp
Matkalla Anna Puu
Matkalla Alabamaan Popeda
Matkalla Jonnekin Esko Rahkonen
Matkalla Pohjoiseen Juha Vainio
Matkamuistoja Leevi And The Leavings
Matkarakastaja Juha Vainio
Matkustaja Egotrippi
Matti Ja Teppo Jope Ruonansuu
Me Ei Kuolla Koskaan Olavi Uusivirta
Me Ei Olla Enää Me Sanni
Me Kaksi Vain Arja Koriseva
Me Nuoret Taivalkunta Beat
Me Ollaan Ne Kolmas Nainen
Me Pantiin Puoliksi Kaikki Mamba
Me Teimme Sen Katri Helena
Me Tulemme Taas Matti Louhivuori
Meidän Biisi Arttu Wiskari
Meidän Hehkuva Hiillos Tarja Lunnas
Meidän Jengi Trad.
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 51/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Meidän Matka Mari Rantasila
Meidän Onni Kari Vepsä
Meidän Tangomme Eino Grön
Meidän Yhteinen Laura Närhi
Meille Jatkamaan Ressu & Jussi
Meille Vai Teille Mamba
Meillä On Aikaa Juha Tapio
Meitä Enkelit Koskettaa Lasse Hoikka & Souvarit
Meitä Jyrätään Miljoonasade
Meksikon Pikajuna Reino Helismaa
Melankolian Riemut Anna Puu
Melkein Halvaannuin Rauli Badding Somerjoki
Meni Hermot First
Menneet Vuodet Ilkka Hemming
Menneiden Päivien Nauha Teuvo Oinas
Menneitä Muistellessa Olavi Virta
Mennen Tullen Anneli Mattila
Mennyt Mennyttä On Jamppa Tuominen
Mennyt Mies J. Karjalainen
Mennyttä Miestä Yölintu
Mennään Hiljaa Markkinoille Kaija Koo
Menolippu Theresa
Menolippu Vicky Rosti
Meren Rannalla Jamppa Tuominen
Meren Taa Paula Koivuniemi
Meren Tuulien Mukaan Hellin Leed
Merenneitoni Ja Minä J. Karjalainen
Merimies Yölintu
Merimies, Kotimaasi On Meri Lea Laven
Meripihkahuone J. Karjalainen
Mestaripiirros Egotrippi
Metallisydän Teräsbetoni
Metsurin Muistot Pentti Kumpulainen
Metsäkukkia Georg Ots
Metsäkukkia Reijo Taipale
Metsämökin Tonttu Jussi Raittinen
Metsäpirtti Ritva Oksanen
Michelle Ville Pusa
Midas Juice Leskinen
Mie Ja Bobby McGee Eero Ja Jussi & The Boys
Miehen Tie Keijo Minerva
Miehen Työ Raaka-Aine
Mieheni Mira Kunnasluoto
Miehet Hanna Pakarinen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 52/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Miehet Ei Itke Veeti Kallio
Miehistä Viis! Chisu
Mielentilaa Timo Lassy Feat. Anna Puu
Mieletön Melinda Leevi And The Leavings
Mieli Maailmoja Juoksee Arja Koriseva
Mielihyvää Jukka Poika
Mielikuvituksen Tuotetta Pariisin Kevät
Mieron Tie Topi Sorsakoski
Mies Joka Koskaan Ei Tanssi Bablo
Mies Kulkee Taivaltaan Matti Esko
Mies Kylmän Maan Yölintu
Mies Yhden Valtauksen Lasse Hoikka & Souvarit
Mies, Jolle Ei Koskaan Tapahdu Mitään J. Karjalainen
Miesstrippari Frederik
Miesten Tähden Lea Laven
Mietelmiä Vesa-Matti Loiri
Mikan Faijan BMW Anssi Kela
Mikkitelineestä On Puolet Minun Ypö-Viis
Miks Ei Laura Voutilainen
Miks Ei Aina Voi Olla Lauantai Solistiyhtye Suomi
Mikset Mua Huomaa New Joys
Miksi Ei Paula Koivuniemi
Miksi Kuljen Antti Korhonen
Miksi Kuljet Yksin Esko Rahkonen
Miksi Lyötyä Miestä Näin Lyöt Jukka Raitanen
Miksi Naiset Rakastuu Renttuihin Tuomas Kauhanen
Miksi Näin Taiska
Miksi Ovet Ei Aukene Meille Hortto Kaalo
Miksi Sanoit Sen Anna Eriksson
Mikä Boogie Fintelligens
Mikä Fiilis Mona Carita
Mikä Kesä? Valvomo
Mikä Laulaen Tulee Irwin Goodman
Mikä Lähtee Ei Koskaan Palaa Tommi Soidinmäki
Mikä Mahtaa Olla In? J. Karjalainen
Mikä Mielesi Muuttanut On Kari Piironen
Mikä Mies Päivi Nieminen
Mikä On Kun Ei Taidot Riitä Martti Servo & Napander
Mikä On Kun Ei Taidot Riitä Martti Servo Ja Napander
Mikä Sai Sut Suuttumaan Gulliver
Mikä Sais Sut Kanssain Lähtemään Saska Helmikallio
Mikä Sulle Oikein Tuli Juhamatti
Mikä Sun Nimi On Anneli Mattila
Mikään Ei Riitä Kaija Koo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 53/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Miljoona Kilometriä Kultakurkut
Miljoona Ruusua Vera Telenius
Miljoonan Kilsan Tennarit Klamydia
Milla Anssi Kela
Miller Tango Tamara Lund
Milloin Mikael Konttinen
Milloin Milloin Yölintu
Milloin Milloin Milloin Jamppa Tuominen
Milloin Nään Sut Uudestaan Robin Feat. Kasmir
Milloin Saapuu Laiva Juha Alvari
Milloin, Milloin, Milloin Vieno Kekkonen
Milloinkaan En Löydä Samanlaista Fredi
Milord Ritva Kinnunen
Miltä Meno Maistuu Lasse Mã¥Rtenson
Minne Häipyivät Silmät Tummat Esko Rahkonen
Minne Kukat Kadonneet Kukonpojat
Minne Kuljet Merimies Esko Rahkonen
Minne Maailma Kuljettaa Yölintu
Minne Maailma Kuljettaa (Apumelodiaton) Yölintu
Minne Tuulet Vie Yö
Minne Tuuli Kuljettaa Katri Helena
Minne Vaan Tiktak
Minun Kultani Kaunis On Trad
Minun Suomeni Lauri Tähkä
Minun Tieni Lasse Mårtenson
Minun Tuulessa Soi Kaija Koo
Minust' Oli Kuin Olisi Soudettu Vesa-Matti Loiri
Minuun Voit Luottaa Matti Ja Teppo
Minä Kymppilinja Feat. Mariska
Minä Ja Alex Heidi Kyrö
Minä Ja Hän Jenni Vartiainen
Minä Ja Mun Pää Chisu
Minä Kevättä Pelkään Lasse Hoikka & Souvarit
Minä Kevättä Pelkään Souvarit
Minä Maa, Sinä Kuu Katri Helena
Minä Muistan Sinut Kaija Koo
Minä Olen Kotiteollisuus
Minä Olen Muistanut Kim Lönnholm
Minä Olen, Sinä Olet Juha Tapio
Minä Rakastan Sua Matti Ja Teppo
Minä Sinua Vaan Jenni Vartiainen
Minä Soitan Sulle Illalla Matti Louhivuori
Minä Suojelen Sinua Kaikelta Ultra Bra
Minä Tahdon Pekka Simojoki
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 54/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Minä Toivon Jonna Tervomaa
Minä Tunnen, Minä Tiedän Anne Mattila
Minä Untasi Valvon Jamppa Tuominen
MinäMinäMinä Klamydia
Mirri Sairastaa Trad
Missisippi Kari Tapio Ja Paula Koivuniemi
Missä Aiot Sä Viettää Yösi Taavitsainen, Marita
Missä Kuljet Tänään Saija Tuupanen
Missä Miehet Ratsastaa Teräsbetoni
Missä Muruseni On Jenni Vartiainen
Missä Olet Tyttöseni Erkki Junkkarinen
Missä Olit Kaikki Nämä Vuodet Anneli Pasanen
Missä Olit Silloin Lea Laven
Missä On Mun Strömsö Annika Eklund
Missä On Mun Strömsö (Apumelodiaton) Annika Eklund
Missä Puussa Nauriit Kasvaa Trad
Missä Se Väinö On? J. Karjalainen
Missä Sitä Ollaan Oltu Matti Ja Teppo
Missä Vaan Neljä Ruusua
Mistä Sut On Tehty Sari Hellsten
Miten Ja Miksi Paula Vesala
Miten Pelko Lähtee Jore Marjaranta
Miten Raukea, Rakkaani Katseesi On Frederik
Miten Sydämet Toimii Anssi Kela
Miten Voi Paula Koivuniemi
Mitä Elämä Voi Antaa Finlanders
Mitä Jos Mä Rakastan Sua Yö
Mitä Jää Anna Eriksson
Mitä Kaikkee Miehen Tulee Olla Suurlähettiläät
Mitä Kuuluu Apulanta
Mitä Kuuluu Marja-Leena Leevi And The Leavings
Mitä Minä Sanoin Pete Parkkonen
Mitä Mulle Jää Paula Koivuniemi
Mitä Onni On Jamppa Tuominen
Mitä Saikaan Kesä Aikaan Pertti Niemi
Mitä Silmät Ei Nää Juha Tapio
Mitä Silmät Ei Nää Jukka Poika
Mitä Sinä Teet Antti Raiski
Mitä Sulle Kuuluu? Finlanders
Mitä Sä Meinaat? Leevi And The Leavings
Mitä Teit Sä Kesällä Trad.
Mitä Tuulet Eteen Kantaa Esko Rahkonen
Mitä Tänne Jää Erin (Vain Elämää)
Mitä Tänne Jää (Apumelodiaton) Erin (Vain Elämää)
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 55/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Mitä Vaan Rock-Ola
Mitä Yhdestä Särkyneestä Sydämestä Mamba
Mitään Ei Saa Pitää Hauli Bros
Mitään Vuodet Eivät Voi Souvarit
Mixet Tahdo Olla Mun Kaa 2 Maanantai
Moi Moi Vain Taiska
Mombasa Taiska
Mombasa (Apumelodia) Taiska
Mona Lisa Eino Grön
Mona Lisa Jussi Raittinen
Mona Lisa Topi Sorsakoski
Monica Mamba
Monika, Monika (Apumelodia) Reijo Taipale
Monika, Monika, Monika Reijo Taipale
Monta Monta Laura Voutilainen
Moottoripyörä On Moottoripyörä Mika Sundqvist
Moottoritie On Kuuma Pelle Miljoona
Morsian Lauri Tähkä
Moskova Koivuniemi Paula
Moskova Paula Koivuniemi
Moskovan Valot Georg Ots
Moskovan Valot (Apumelodia) Georg Ots
Mr. Dampax Sleepy Sleepers
Mrs. Robinson Kirka Ja Sammy
Mua Lemmitkö Vielä Oi Kustaa Brita Koivunen
Mua Onnitelkaa Johnny
Mua Siipeis Suojaan Kätke (552) Trad.
Muhoksen Mimmi Matti Louhivuori
Muista Minua Metro-Tytöt
Muista Mua Hellin Leed
Muistan Jälleen Eilisen Eila Pienimäki
Muistan Kesän Agents
Muistan Kesän Kai Hyttinen
Muistan Kirkkauden Jenni Vartiainen
Muistan Sen Kaija Lustila
Muistan Sua Elaine Pirkka-Pekka Petelius
Muistatko Kun Jani & Jetsetters
Muistatko Monrepos'n Annikki Tähti
Muistatko Syyskuun Lasse Mårtenson
Muistelo Georg Malmsten
Muisteloissa Channel Four
Muistinko Kiittää Trad
Muistinko Oikein Saija Tuupanen
Muisto Taiska
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 56/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Muisto Vain Jää Jouko Ja Kosti
Muistoissain Kari Tapio
Muistoja Karjalasta P. Tuominen & Humppaveikot
Muistoja Karpaateilta Esko Rahkonen
Muistoja Karpaateilta Veikko Tuomi
Muistoja Kultalasta Souvarit
Muistoja Lapsuuden Tarja Ylitalo
Muistoja Muistoja Vain Köpi Koski & Projekti
Muistoja Mynämäen Lemmiltä Esko Rahkonen
Muistoja Vain Reijo Kallio
Muistojen Bulevardi Laila Kinnunen
Muistojen Hetket Kari Piironen
Muistojen Inari Taisto Poimaa
Muistojen Jenkka Kielo Weman
Muistojen Julia Kari Tapio
Muistojen Ruusut Kari Piironen
Muistojen Takkavalkealla Reijo Viita
Muistojen Tie Annikki Tähti
Muistojen Tie Köpi Koski & Projekti
Muistojen Yö Mauri Peltoniemi
Muistojeni Laulu Laila Halme
Muistojeni Ruusut Anneli Sari
Muistutus Egotrippi
Muitaki Ihmisii Vesala
Mulla Ei Oo Rahaa Hector
Mulle Unelman Onnesta Annoit Kari Piironen
Mummola Pmmp
Mun Pete Parkkonen
Mun Aika Mennä On Sauli Lehtonen
Mun Elämä Maija Vilkkumaa
Mun Koti Ei Oo Täällä Chisu
Mun Kyyneleet Teuvo Oinas
Mun Onni, Mun Tuska Kari Piironen
Mun Sormuksein Agents
Mun Sydämeni Tänne Jää Kari Tapio
Mun Sydämeni Tänne Jää Katri Helena
Murheellisten Laulujen Maa Eppu Normaali
Murheisna Miesnä Kansanlaulu
Murtuneen Sydämen Hotelli Jussi & The Boys
Musiikki On Niin Kuin Se On Paula Koivuniemi
Musiikkia On Enkeleiden Annikki Tähti
Musta Aurinko Nousee Juice Leskinen
Musta Joulu Nylon Beat
Musta Leski Dingo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 57/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Musta Rudolf Georg Malmsten
Musta Ruusu Veikko Tuomi
Musta Sulhanen Jani & Jetsetters
Musta Tango Paula Koivuniemi
Musta Tuntuu Neljänsuora
Musta Tuntuu Multa Anssi Kela
Mustaa Jäätä Liisa Tuhkanen
Mustaa Kahvia Jenni Vartiainen
Mustalainen Tuula-Anneli Rantala
Mustalainen William Hammar
Mustalaisnainen Paula Koivuniemi
Mustalaisprimas Eino Grön
Mustankippee Tarja Ylitalo
Mustanmeren Valssi Georg Ots
Mustasukkaisuutta Olavi Virta
Mustat Lasit J. Karjalainen
Mustat Silmät Brita Koivunen
Mustelmat Siru
Mutakuono Ja Lakupelle Irwin Goodman
Mutkainen Tie Tanssiorkesteri Channel Four
Mutkasta Mutkaan Kari Piironen
Mutsi Ja Faija Antti Huovila
Muukalainen Meiju Suvas
Muukalaiset Yössä Martti Garam
Muukalaiset Yössä Tapani Kansa
Muumi Muumi Kontra
Muurari Kansanlaulu
Muurari Kipparikvartetti
Muutkin Mokaa Pauli Hanhiniemi
Muuttanut Oot Maailmain Laura Voutilainen
Muuttohaukka Riki Sorsa
Muuttolinnut Antti Huovila
Muuttolinnut Köpi Koski & Projekti
Muuttolintujen Lähtö Eero Aven
Muuttuvat Laulut Georg Ots
My Boy Lollipop Marion Rung
Myllyromantiikkaa Anssi Aisakello
Myllärin Irene Pauli Antero
Myrkytyksen Oireet Juice Leskinen
Myrskyluodon Maija Eino Grön
Myrskylyhty Mikko Mäkeläinen
Myrskyn Jälkeen Kari Tapio
Myrskyöinä Mira Sunnari
Mysteriet - Mysteeri Lisa Nilsson & Aki Sirkesalo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 58/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Mystinen Metsätyömies Freud, Marx, Engels & Jung
Myöhemmin Jonna Tervomaa
Myöhäinen Yö Pekka Ruuska
Mä Annan Sut Pois Anna Abreu
Mä Annan Sut Pois Laura Närhi
Mä Elän Taas Jari Sillanpää
Mä Elän Vieläkin Agents
Mä Elän Vieläkin Pate Mustajärvi
Mä En Haluu Enää Muistaa Tommi Läntinen
Mä En Kestä Laura Voutilainen
Mä En Muista Mitään Juha Vainio
Mä En Periksi Anna Matti Ja Teppo
Mä En Rakasta Sua Enää Inka & Jussi Rainio
Mä Haluan Sun Rauli Badding Somerjoki
Mä Haluun Viihdyttää Kikka
Mä Hiihdän Antti Tuisku
Mä Joka Päivä Töitä Teen Matti Ja Teppo
Mä Jäin Kii Rauli Badding Somerjoki
Mä Kierrän Ympyrää Seppo Niemi
Mä Luulen Vain Kari Tapio
Mä Lähden Himaan Klamydia
Mä Lähden Stadiin Carola & Lasse Mårtenson
Mä Lähden Stadiin Pate Mustajärvi Ja Saara Soisalo
Mä Meen J. Karjalainen
Mä Mistä Löytäisin Sen Laulun Jukka Kuoppamäki
Mä Mistä Löytäisin Sen Laulun Merja Rantamäki
Mä Oon Lakannut Huolehtimasta Mamba
Mä Oon Rock-Kuningas Jussi & The Boys
Mä Putoan Yölintu
Mä Päivänsäteen Näin Kerran Pienen Katri Helena
Mä Rakastan Sun Kitaraasi Katri Helena
Mä Rytmisi Tunnen Katri Helena
Mä Sadetta Ootan Saija Tuupanen
Mä Silmät Luon Ylös Taivaaseen (490) Trad.
Mä Tein Sen Taas Mamba
Mä Uskon Huomispäivään Juha Vainio
Mäntsälä Mielessäin Kake Singers
Märkää Petri Nygård
Märkää Asfalttia Tamara Lund
Märkää Rakkautta Essi Wuorela
Mäyrä Leevi And The Leavings
Mää Ja Tapparan Mies Popeda
Mökkitie Arttu Wiskari
Mörkö Se Lähti Piiriin Trad
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 59/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Mörri-Möykky Popeda
Mörri-Möykky Trad
Nadja Pasi Kaunisto
Nahkarotsi A. Aallon Rytmiorkesteri
Nahkatakkinen Tyttö Dingo
Nahkatakkinen Tyttö Erin
Naimisiin Essi Wuorela
Nainen Juha Hyvönen
Nainen Kari Tapio
Nainen Paula Koivuniemi
Nainen Jonka Ympärille Tuolit Tuodaan Haloo Helsinki!
Nainen Kuin Kultaa Markku Lämsä
Nainen Kuin Kultaa Marko Lämsä
Nainen Tummissa Lea Laven
Nainen, Poliisi Ja Taksi Leo Jokela
Naiselleni Neumann
Naiset Kai Hyttinen
Naiset Pakenee Tommi Soidinmäki
Naispaholainen Aki Sirkesalo
Naisten Tango Taisto Tammi
Nakit Ja Muusi Seitsemän Seinähullua Veljestä
Nakurantaan Frederik
Napoleonin Mopo Juice Leskinen
Narkkarirakkautta Klamydia
Nartut Ellinoora
Natalia Tarja Jykylä
Natalie Tapani Perttu
Naulaan Ja Naputan Volde Waldemar Punnala
Naurava Kulkuri Elastinen
Naurava Kulkuri Jean Pierre Kusela
Nauravat Silmät Muistetaan Boulevard
Ne Haaveet Arto Nuotio
Ne Kesäyöt Anki Lindqvist
Ne Na Na Na Anneli Mattila
Ne Sinisilmät Mika Jeffremoff
Ne Vievät Sut Multa Topi Sorsakoski
Nea Eija Kantola
Neiti Kevät Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Nelikymppisten Tie Jaakko Teppo
Neljän Ruuhka Arto Tamminen
Neljän Tuulen Tie Lasse Hoikka & Souvarit
Neljän Tuulen Tie Souvarit
Neljän Tuulen Tiellä Matti Louhivuori
Neljän Tuulen Tiellä Tapio Rautavaara
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 60/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Neljäs Mies Viktor Klimenko
Nellyn Palmikko Bosse & Robert
Nelostie Pasi Kaunisto
Neonvalot Laura Voutilainen
Nerokasta Ikävää Kilpi
Nettiin Jenni Vartiainen
Niilin Hanhet (Flklor Kurdi) Pensseli-Setä
Niin Lea Laven
Niin Hyvää Laura Voutilainen
Niin Joki Virtaa Tomi Markkola
Niin Kauan Kuin Tää Kestää Saa Anki Lindqvist
Niin Kauan, Niin Harhaan Kari Tapio
Niin Kaunis Antti Ketonen
Niin Kaunis On Hiljaisuus Kaija Koo
Niin Kaunis On Maa Kari Rydman
Niin Kaunis On Saamenmaa Souvarit
Niin Kaunis On Taivas Jasmine
Niin Kiire Rakkauteen Johanna Pakonen
Niin Kuin Meren Hiekkaa Laura Voutilainen
Niin Kuin Mä Nopsajalka
Niin Kuin Sinäkin Juha Tapio
Niin Kuin Tähdet Saska Helmikallio
Niin Lintu Lentää Paula Koivuniemi
Niin Minä Neitonen Tapio Rautavaara
Niin Minä Sinulle Kuulun Tauski
Niin Mä Teen Hellin Leed
Niin Paljon Kuuluu Rakkauteen Fredi
Niin Paljon Me Teihin Luotettiin Yö
Niin Paljon Meitä Petettiin Hair-Musikaali
Niin Paljon Rakkautta Sain Topi Sorsakoski
Niin Paljon Se Sattuu Kirka
Niin Pieni Annika Eklund
Niin Se Käy Lea Laven
Niin Sinulle Laulan Kansanlaulu
Niinkin Alkaa Rakkaus Voi Kaija Lustila
Niittykukkaset Reijo Taipale
Niittykukkaset (Apumelodia) Reijo Taipale
Nikolas Trad.
Niks Ja Naks Stig
Niku Naku Nei Anssi Aisakello
Nilsiän Noora Rainer Bollström
Nimeni On Dingo Dingo
Nimi Johanna Debreczeni
Nisse-polkka Trad.
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 61/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Njet Molotoff Solistiyhtye Suomi
Njet Njet Eppu Normaali
No Justiinsa Juu Eino Valtanen
No Niin Mary Lou Lasse Liemola
No Onkos Tullut Kesä Trad.
Nocturne Lasse Mårtenson
Nocturne Vesa-Matti Loiri
Nopeat Syövät Hitaat Yölintu
Norjalainen Villapaita Juice Leskinen
Normipäivä Aste
Normipäivä Aste Feat. Hank Solo
Nosta Lippu Salkoon Kai Hyttinen
Nostalgia Osa 1 Hector
Nostalgiaa Anssi Kela
Nouse Pohjoisen Junaan Witikainen, Erkki ja Ruletti
Nousee Laskee Juha Watt Vainio
Nousee Päivä Carola
Nousevan Auringon Talo Lasse Mårtenson
Nti Groove Aikakone
Nukketalo Palaa Olavi Uusivirta
Nukku-Matin Kanssa Höyhensaareen Trad
Nukku-Matti Trad
Nukkuva Nainen T.T. Purontaka
Nuku Pommiin Kojo
Nukutaan Nylon Beat
Nummela Anssi Kela
Nuo Kauniit Valheet Saija Tuupanen
Nuo Silmät Marion Rung
Nuo Tummat Silmät Souvarit
Nuori Ja Kaunis Anna Järvinen & Olavi Uusivirta
Nuori Loiri Anna Puu
Nuori Rakkaus Rauli Badding Somerjoki
Nuori Rytmi Vesa Enne
Nuori Tumma Carola
Nuoruuden Hulluus Kauko Simonen
Nuoruuden Muistot Jamppa Tuominen
Nuoruuden Tie Souvarit
Nuoruuden Ystävä Ari Tuominen
Nuoruus Olavi Uusivirta
Nuoruus (Apumelodiaton) Olavi Uusivirta
Nuoruus On Seikkailu Katri Helena
Nuoruusmuistoja Erkki Junkkarinen
Nuoruusmuistoja Vilho Vartiainen
Nuoruusmuistoja (Apumelodia) Vilho Vartiainen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 62/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Nuoruustango Kirsi Neuvonen
Nuoruustango Kiti Neuvonen
Nuotiotunnelma Pasi Kaunisto
Nyt Ja Tässä Suvi Teräsniska
Nyt Kun Olet Mennyt Pois Paula Koivuniemi
Nyt Kun Oot Mennyt Lea Laven
Nyt Loppuu Todellisuus Puolikuu
Nyt Mä Meen Kristiina Brask
Nyt Nappaa Martti Servo & Napander
Nyt Onnesta Otteen Sain Jamppa Tuominen
Nyt Oon Mä Onnellinen Lasse Hoikka & Souvarit
Nyt Pidetään Hauskaa Matti Ja Teppo
Nyt Reppuni Jupiset Riimisi Rupiset Eppu Normaali
Nyt Sen Teen Rainer Bolström
Nyt Silmäin Alla Jeesuksen (472) Trad.
Nyt Sytytämme Kynttilän Trad.
Nyt Tai Ei Koskaan Kari Piironen
Nyt Varma Oon Kari Tapio
Nyt Voimme Jatkaa Anne Mattila
Näen Mustaa Vain Topmost
Näetkö Mun Silmissä Rakkautta T.T. Purontaka
Näiden Tähtien Alla Kaija Lustila
Näiden Tähtien Alla Uniklubi
Näin Alkaa Rakkaus Katri Helena
Näin Kulutan Aikaa Eppu Normaali
Näin Käy Kari Tapio
Näin On Käynyt Purkki-Jukka
Näin Se Kesäloma Toimii Matti Ja Teppo
Näin Suomi Pysyy Pyörillään Matti Esko
Näin Syntyy Kyyneleet Tapani Kansa
Näin Täyttyi Haaveet Teuvo Oinas
Näinkö Aina Meille Täällä Käy Vicky Rosti
Näitä Polkuja Tallaan Matti Ja Teppo
Näitä Polkuja Tallaan (Discomix) Matti Ja Teppo
Näkemiin Rakkaani Mari Rantasila
Näkisitpä Minut Nyt Mikko Mäkeläinen
Nälkälinna Veikko Lavi
Nämä Ajat Eivät Ole Meitä Varten Egotrippi
Näsijärvi Eino Lehtinen
Näsäboogie Finlanders
Näytän Sulle Rannan Jesse Kaikuranta
Nää Laulut Rakkaudesta Soi Leidit
Nää Yöt Ei Anna Armoo Kaija Koo
Nää Yöt Ei Anna Armoo Kaija Koo Feat. Cheek
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 63/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Nään Sinut Vielä Kari Vepsä
Odessa Berit
Odessa Humppa-Veikot
Odota Aikakone
Odota En Ann Christine
Odota En Henna Sirkka
Odota Mua Anna Eriksson
Odota Mua Janne Raappana
Odota Vielä Anne Mattila
Odotan Sua Finlanders
Odotan Yksin Carola
Odotat Lastain Danny
Odotin Kauan Johanna Pakonen
Odotin Pitkän Illan Esko Rahkonen
Odotus Pariisin Kevät
Odotusta Pariisissa Susanna Haavisto
Ohi On Korsuorkesteri
Ohikiitävää Anna Abreu
Ohikiitävää Juha Tapio
Ohikulkija Esko Rahkonen
Ohikulkijan Kulta Jaska Mäkynen
Ohimennen Sanna Toivanen
Ohitse Kiitävää Jari Sillanpää
Ohrankeltainen Kuu Pekka Ruuska
Oi Beibi Raptori
Oi Beibi, Maailmasi Muuttuu Cumulus
Oi Herra Luoksein Jää (555) Trad.
Oi Kuinka Saatoitkaan Topi Sorsakoski
Oi Kuu, Oi Kuu Rainer Friman
Oi Kuusipuu Trad.
Oi Leningrad Tuovi Saukkoriipi
Oi Mikä Ihana Ilta J. Karjalainen
Oi Niitä Aikoja Päivi Paunu
Oi Sä Riemuisa Trad.
Oi Tullos Tanssiin Köpi Koski & Projekti
Oi Tuntematon Taneli Mäkelä
Oi Venus A. Aallon Rytmiorkesteri
Oi, Juhla Juhlien Jenna & Tommi Soidinmäki
Oikean Löytänyt Oon Finlanders
Oikeesti Finlanders
Oikeesti (Jouluversio) Finlanders
Oikein Surullista Joulua Leevi and the Leavings
Ole Aina Sellainen Jamppa Tuominen
Ole Hiljaa Ja Suutele Mua Annika Eklund
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 64/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Ole Mulle Kuisketta Sydämen Jamppa Tuominen
Ole Paisteena Auringon Arja Koriseva
Ole Paisteena Auringon Niina Päivänurmi
Ole Sinä Minun Tauski
Ole, Ole Trad.
Olen Hautausmaa Hector
Olen Kaunis Pelle Miljoona
Olen Kiitollinen Tänään Matti Ja Teppo
Olen Kulkenut Vaikean Tien Tuovi Saukkoriipi
Olen Kuullut On Kaupunki Tuolla Kari Tapio
Olen Luonasi Sun Samuli Edelmann & Sani
Olen Lähelläsi Juha Metsäperä
Olen Mikä Olen Tamara Lund
Olen Neitsyt Eini
Olen Niin Pop Neljä Ruusua
Olen Onnellinen Kari Tapio
Olen Saanut Elää Reijo Taipale
Olen Sinun Vain Jaana Lammi
Olen Suomalainen Kari Tapio
Olen Työtön Pelle Miljoona & N.U.S.
Olen Yksin Topi Sorsakoski
Olen Yksin Topi Sorsakoski & Agents
Olet Kaikki Johnny
Olet Kaikki Topi Sorsakoski
Olet Kohtaloni Danny
Olet Maailmain Saija Varjus
Olet Mulle Enemmän Laura Voutilainen
Olet Mulle Se Laura Närhi
Olet Mulle Tärkein Tarja Ylitalo
Olet Mun Kaikuluotain Ville Valo
Olet Mun Sä Vain Agents
Olet Paha Eddy & The Lightnings
Olet Puolisoni Nyt Samuli Putro
Olet Puolisoni Nyt (Apumelodiaton) Samuli Putro
Olet Rakkain Topi Sorsakoski
Olet Unohtumaton Teuvo Oinas
Olette Kauniita Happoradio
Oli Kuu, Oli Ilta Kai Lind
Oli Kuu, Oli Ilta Lea Laven
Oli Simmarit, Sammarit, Kummarit Ja Pipo Irwin Goodman
Olishan Se Hienoo Hector
Olisitko Hän Esko Rahkonen
Olisitpa Sylissäni Antti Ketonen
Olisitpa Täällä Charles Plogman
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 65/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Olit Täysikuu Reijo Taipale
Olkaa Yksin Pmmp
Olkinainen Miljoonasade
Ollaan Kahdestaan Kari Piironen
Ollaan Lähekkäin Markku Aro
Ollaan Lähekkäin (Discomix) Markku Aro
Ollaanko Me Vielä Mamba
Ollaanko Tämä Kesä Näin? Olavi Uusivirta
Olut Vaahtoaa Sua Ihanammin Mika "Peltsi" Peltonen
Oma Kultasein Markku Aro
Oman Kullan Silmät Kansanlaulu
Omasi Olla Tahtoisin Jamppa Tuominen
Omenapuu Johanna Pakonen
Omista Minut Rauli Badding Somerjoki
On Aika Auringon Jari Sillanpää
On Aika Joulun Trad.
On Aika Mennyt Menojaan Tarja Lunnas
On Aina Toukokuu Eila Pienimäki
On Elämä Laina Erin
On Elämä Laulu Katri Helena
On Hetki Aarno Raninen
On Hetki Kai Hyttinen
On Ihmeen Hyvä Tulla Kotiin Lasse Mårtenson
On Jossakin Irina Tanskanen
On Kaikki Niin Kuin Ennenkin J. Karjalainen
On Kaikki Niin Kuin Ennenkin (Apumelodiaton) J. Karjalainen
On Lempeä Ilta Toukokuun Trad.
On Lupa Toisesta Huolta Kantaa Danny
On Meillä Aarre Verraton (183 Säk. 1-4) Trad.
On Neidolla Punapaula Paul Norrback
On Neidolla Punapaula Trad
On Niin Helppoo Olla Onnellinen Olavi Uusivirta
On Niin Yksin Kari Tapio
On Nuori Ilta Tää Kikka
On Rakkaus Sokea Tapani Kansa
On Se Hienoo Gg Caravan
On Suru Jäänyt Sydämeen Tuovi Saukkoriipi
On Syksy Niin Ihmeellinen Trad.
On Tullut Moni, On Mennyt Moni Mikko Mäkeläinen
On Tullut Moni, On Mennyt Moni Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
On Yksi Ruusu Kari Tapio
Onhan Päivä Vielä Huomennakin Popeda
Onkimiehen Blues Vanha Isäntä
Onko Vielä Aikaa Katri Ylander
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 66/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Onnellinen Robin
Onnellinen Mies Vesterinen Yhtyeineen
Onnellinen Perhe Ne Luumäet
Onnelliseksi Juju
Onnelliset Leevi And The Leavings
Onnen Etsijä Jari Sillanpää
Onnen Hetket Jamppa Tuominen
Onnen Hetkiä Juha Hilden
Onnen Kyyneleet Sami Saari
Onnen Maa Esko Rahkonen
Onnen Maa Reijo Taipale
Onnen Maa Sakari Kuosmanen
Onnen Onkija Katri Helena
Onnen Ruusut Agents
Onnen Ruusut Minna Piippo
Onnen Salaisuus Sanna Toivanen
Onnen Sirpaleita Mika "Peltsi" Peltonen
Onnen Sävel Esko Rahkonen
Onnen Tunteen Sinulta Sain Köpi Koski & Projekti
Onnenetsijä Jari Sillanpää
Onnenlantti Jorma Kääriäinen
Onnenmaa Kari Vepsä
Onnenmaa Maarit Peltoniemi
Onnenpoika Jamppa Tuominen
Onnensirpale Joel Hallikainen
Onnestain On Puolet Sinun Kisu
Onni Antti Raiski
Onni Jonka Annoin Pois Eila Pellinen
Onni Jonka Annoin Pois Olavi Virta
Onni Löytyy Suvisuomesta Witikainen, Erkki ja Ruletti
Onni On Diandra
Oo - Mikä Nainen Markku Aro
Oo Se Kun Oot Sanni Feat. Paperi T
Oo Siellä Jossain Mun Elastinen
Oo Siellä Jossain Mun Pmmp
Oodi Juju
Oodi Ilolle Olavi Uusivirta
Ookko Käynyt Oopperassa Juha Vainio
Oon Kuka Oon Jari Sillanpää
Oon Rakastunut Tarja Lunnas
Oon Voimissain Vicky Rosti
Oopperassa Juha Watt Vainio
Oot Kallein Aki Hietala
Oot Leikkikaluni Aila - Inkeri
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 67/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Oot Täydellinen Jari Sillanpää
Oot Täydellinen Jenni Vartiainen
Oot Voimani Mun Anna Eriksson
Oota Mua Elastinen Feat. Johanna Kurkela
Ootathan Mua Rakkahin Mauri Peltoniemi & Juhonpojat
Oothan Tässä Vielä Huomenna Johanna Korhonen
Ootin Niin Souvarit
Ootte Idioottei Erin
Oowee-Oohla Hurriganes
Orjanruusu Kari Piironen
Orjatar Teräsbetoni
Orpopojan Valssi Trad.
Osaa Mieskin Rakastaa Syke
Osanani Ovat Kyyneleet Anneli Sari
Osta Kilo Iloa Naisäänelle
Ostoskeskus Ja Krouvi Irwin Goodman
Osuit Oikeaan Kari Tapio
Ota Ja Omista Fredi
Ota Kiinni Mikael Konttinen
Ota Lähellesi Kirka
Ota Minut Takaisin Kake Randelin
Ota Minut Tällaisena Kuin Oon Anna Puu
Ota Minut, Jätä Minut Tommi Soidinmäki
Ota Mut Jonne Aaron
Ota Syliisi Vielä Mauri Peltoniemi
Ota Syvälle Syliin Saija Tuupanen
Ota Tai Jätä Markku Aro
Ota Tai Jätä Rainer Friman
Ounasvaaran Laulu Lasse Hoikka & Souvarit
Oven Aukaisin Marion
Ovensuu Pepe & Paradise
Paalupaikka Kari Tapio
Pablo Ja Paloma Trad
Paha Ihminen Apulanta
Paha Oot Taivalkunta Beat
Paha Poika Diandra
Paha Tuuli Katariina Hänninen
Paha Tyttö Anki
Paha Tyttö Muska
Paha Vaanii Marko Haavisto & Poutahaukat
Pahalta Piilossa Suvi Teräsniska
Pahempi Toistaan Apulanta
Pahvinaamari Pmmp
Paikka Ajaton Souvarit
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 68/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Paikka Auringossa Katri Helena
Paikkani Tiedän Mikko Pohjola
Painajainen Danny
Painan Vain Pääni Seppo Hanski
Painu Pois Jack Four Cats
Painuva Päivä Vesa-Matti Loiri
Paista Päivä Tapani Kansa
Pakko Saada Bmw Popeda
Pakoon Pakoon Eila Pellinen
Pakota Mut Tommi Soidinmäki
Pala Rauhaa Klamydia
Palaan Taas Kotiinpäin Jyrki Härkönen
Palaan Tunturiin Souvarit
Palaja Sorrentoon Mauno Kuusisto
Palavat Sydämet Taikakuu
Paljaana Juha Watt Vainio
Paljaana Junnu Kaihomieli
Paljon Onnea Veikko Tuomi
Paljon Onnea Vaan Trad.
Paljon Onnea Vaan (tukilaulu) Trad.
Paljon Sanomatta Jää Jukka Kuoppamäki
Paljon Sanomatta Jää (Apumelodia) Jukka Kuoppamäki
Palkkasoturi Hector
Palkonvenhe Purkki-Jukka
Palle And The Boys Popeda
Paloma Blanca Katri Helena
Paloma Blanca (Apumelodia) Katri Helena
Palpan Killi Sulo S. Varvi
Palsille Palaan Lasse Hoikka & Souvarit
Palsioja Lasse Hoikka & Souvarit
Paluu Tulevaisuuteen Jvg
Pamela Jaakko Teppo
Pamela Andersson Nauravat Nakit
Panaman Konsuli Juha Vainio
Panisin Duo
Pankinjohtajan Vapaailta Juha Vainio
Paperilennokki Robin
Paperimiehen Tytär Hanna Pakarinen
Paperitähdet Juice Leskinen
Papillon Risto Nissinen
Pappi Vainaa Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Pappi, Talonpoika, Piru Ja Mustalainen Freud, Marx, Engels & Jung
Papukaija Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Paradiso Rauni Pekkala
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 69/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Paras Mies Rainer Bollström
Paras Mulle Vicky Rosti & Pate Mustajärvi
Paras Ystävä Kari Tapio
Paratiisi Rauli Badding Somerjoki
Paratiisi (Apumelodia) Rauli Badding Somerjoki
Paratiisisaari Tarja Lunnas
Paremmat Päivät Juha Tapio
Paremmin Kuin Kukaan Muu Jari Sillanpää
Parempaa Johanna Debreczeni
Parempi Mies Cheek Feat. Samuli Edelmann
Parhainta Aikaa Mulle Kari Piironen
Pariiseja Souvarit
Pariisi - Helsinki Jari Sillanpää
Pariisin Kuu Tarja Lunnas
Pariterapiaa Pmmp
Parrasvalot Yö
Partisaanivalssi Arja Saijonmaa
Partisaanivalssi Matti Salminen
Party Antti Tuisku
Party (Papiidipaadi) Antti Tuisku
Parvekkeella Kalle Lindroth
Paska Kesä Nost3 & Protro
Passing Indica
Pata Pata Ann-Christine
Pauhaava Sydän Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Pauhaava Sydän Mikael Gabriel
Paulapotpuri Paula Koivuniemi
Pauli, Pikku Pauli Popeda
Peggy Elastinen
Peggy Samuli Edelmann
Peili Nimetön
Peilipallo Johanna Pakonen
Pelastusrengas J. Karjalainen
Pelimanni Souvarit
Pelimies Jukka Poika
Pelimies Martti Vainaa
Pelkkää Hyvää Armi Ja Danny
Pelko Ja Rakkaus Yö
Pelko Ja Rakkaus (Apumelodiaton) Yö
Pelko Pois Tuure Kilpeläinen
Pelkää En Laura Voutilainen
Peltirumpu Sielun Veljet
Peluri Kari Tapio
Pena Kaseva
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 70/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Penkki, Puu Ja Puistotie Carola
Per dia Olavi Virta
Perhonen Erkki Friman
Perhonen Jane
Perhonen Paula Koivuniemi
Perhonen (Apumelodia) Paula Koivuniemi
Perhoskesä Eija Kantola
Perjantai Dingo
Perunalaulu Juha Vainio
Perunamaa Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Perunan Kukkiessa Korsuorkesteri
Perutaan Häät Anne Mattila
Peto On Irti Antti Tuisku
Petri Ruusunen Anssi Kela
Petteri Punakuono Kulkuset
Petteri Punakuono Trad.
Pettäjän Tie Taisto Ahlgren
Pettäjän Tie (Apumelodia) Taisto Ahlgren
Pettävällä Jäällä Suvi Teräsniska
Pettävällä Jäällä Yö
Pidetään Ikävää Eppu Normaali
Pidä Huolta Pave Maijanen
Pidä Itsestäsi Huolta Matti Ja Teppo
Pidä Kiinni Katri Metso
Pidä Kädestä Indica
Pidän Kii Jani & Jetsetters
Pielisen Rannalla Ilkka Hemming
Pienen Hetken Anne Mattila
Pienen Pieni Enkeli Esko Rahkonen
Pienen Pieni Onni Taisto Tammi
Pienen Pojan Elämää Klamydia
Pienen Pojan Haaveet Jukka Raitanen
Pienen Pojan Haaveet Yölintu
Pienen Tytön Täytyy Satu Pentikäinen
Pienestä Pitäen Juice Leskinen
Pienet Kukkivat Kummut Georg Malmsten
Pienet Sammakot Trad
Pieni Enkeli Trad.
Pieni Hetki Erkki Junkkarinen
Pieni Hiace Jope Ruonansuu
Pieni Ja Hento Ote Anna Puustjärvi
Pieni Ja Hento Ote Dave Lindholm
Pieni Ja Lämpöinen Matti Esko
Pieni Kukkanen Laila Kinnunen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 71/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Pieni Lemmenleikki Mamba
Pieni Lintunen Yölintu
Pieni Mies Jukka Kuoppamäki
Pieni Mies (Apumelodia) Jukka Kuoppamäki
Pieni Murhapolttaja Sanna & Lapset
Pieni Muru Onnea Eino Valtanen
Pieni Nokipoika Trad
Pieni Nukke Fredi
Pieni Onneton Tyttö Lasse Hoikka
Pieni Polku Humppa-Veikot
Pieni Polku Jaakko Salo
Pieni Polku Matti Louhivuori
Pieni Punainen Mökki Hanne
Pieni Sana Lasse Mårtenson
Pieni Sydän Annikki Tähti
Pieni Sydän Laila Kinnunen
Pieni Sydän Sakari Kuosmanen
Pieniä Polkuja Ressu Redford & Jussi Rainio
Pientä Pientä Toivoo Matti Ja Teppo
Pientä Unelmaa Charles Plogman
Piha Ilman Sadettajaa Zen Café
Pihakoivu Juha Metsäperä
Piikkilankaa Taikakuu
Piilopaikka Danny
Piippolan Vaari Trad
Piirimyyjä Vilperin Perikunta
Piirrä Minuun Tie Anssi Kela
Piirteittesi Takaa Hellin Leed
Piirtelet Mun Sydämeen (Discomix) Cat Cat
Pikajuna Pohjoiseen Jukka Kuoppamäki
Pikku Belinda Johnny
Pikku Enkeli Kauko Röyhkä
Pikku Merja Jamppa Tuominen
Pikku Midinetti Helena Siltala
Pikku Midinetti Hellin Leed
Pikku Nina Kari Kuuva
Pikku Paholainen Annika Eklund
Pikku Syntinen Esko Rahkonen
Pikku Veli Kirka
Pikkuinen Poika Anssi Aisakello
Pikkuoravien Kuuraketti Trad
Pikku-Pikku Bikinissä Laila Kinnunen
Pikkuveli Noitalinna Huraa
Pikkuveli Pmmp
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 72/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Pilan Laskija Pentti Kunnarin Tanssiorkesteri
Pilke Silmäkulmassa Klamydia
Pilkun Jälkeen Roope Salminen & Koirat
Pillitä Elli Pillitä Tehosekoitin
Pillurock Juha Watt Vainio
Pilvee Pilvee Juice Leskinen
Pilvet Karkaa, Niin Minäkin Rauli Badding Somerjoki
Pilvi Taivaan Peittää Kari Tapio
Pilvilaitumilla Matti Esko
Pilvimuurista Valo Välähtää Tuntematon
Pilvipeiton Alla Trad.
Pimeyden Tango Eppu Normaali
Pimeä Onni Jippu & Samuli Edelmann
Pimeästä Valoon Yölintu
Pimpparauta Pirkka-Pekka Petelius
Pingviinit Trad.
Pinnan Alla Mira Luoti
Piparia Piparia Stig
Pispala Lassi Valtonen
Piste Katri Ylander & Stella
Piste Stella
Pitkät Pellot Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Pitääxunaina? Suurlähettiläät
Planeetat Ida Paul & Kalle Lindroth
Planeetat, Enkelit Ja Kuu Juha Tapio & Anna Puu
Playboy Ann-Christine
Playboy Eija Sinikka
Pogostan Villiruusu Kari Piironen
Pohjan Poika Matti Ja Teppo
Pohjanmaalla Klamydia
Pohjanmaan Tango Juha Hilden
Pohjantuulten Maa Souvarit
Pohjantähden Alla Popeda
Pohjantähti Tarja Lunnas
Pohjoisen Taivaan Alla Leevi and the Leavings
Pohjoisen Tähdet Souvarit
Pohjoiset Tähdet Esko Rahkonen
Pohjois-Karjala Leevi And The Leavings
Pohjoista Viljaa Viikate
Pohjoisten Tuulien Maa Markus Törmälä & FBI Beat
Pohjolan Pidot Asko Kamppi
Pohjolan Pidot Juha Watt Vainio
Pohjolan Tuulet Kuningasidea
Pohjolan Yö Korsuorkesteri
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 73/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Pohjolan Yö Lasse Hoikka & Souvarit
Pohjolan Yö Tapio Rautavaara
Poika (Saunoo) Poju
Poika Meni, Tyttö Tuli Lasse Hoikka & Souvarit
Poika Nimeltä Päivi Leevi And The Leavings
Poika Varjoiselta Kujalta Olavi Virta
Poing Poing Poing Irwin Goodman
Pois Haihtuu Haaveet Tuovi Saukkoriipi
Pois Kalliosta Happoradio
Pois Lähtee Maailmain Kari Tapio
Poissa Ilman Lupaa Channel Four
Pojat Laila Kinnunen
Pojat Sanni Feat. Tippa-T
Pojat On Poikii Uniikki Feat. Elastinen & Spekti
Pojat Tanssimaan Leevi And The Leavings
Pokka Irina
Poliisi Turo's Hevi Gee
Poliisi Pamputtaa Eppu Normaali
Poliisi Pamputtaa Taas Eppu Normaali
Polku Neon 2
Polte Chisu
Polte Lauri Tähkä
Poltettu Karma Apulanta
Polvistukaa Katariina Hänninen
Popeda Erin
Poplaulajan Vapaapäivä Anna Abreu
Poplaulajan Vapaapäivä Neljä Ruusua
Popmuseo Neljä Ruusua
Pop-Musiikkia Neljä Baritonia
Porilaisten Marssi Trad.
Pornojenkka Rolf Bergeström & Pyhimykset
Pornolaulu Simo Salminen
Porokämpän Mies Lasse Hoikka & Souvarit
Poromies Eero Magga
Poromies Lasse Hoikka & Souvarit
Porompompom Frederik
Porto no Kari Tapio
Portsarin Elämää Turo's Hevi Gee
Portti Pohjoiseen Jamppa Tuominen
Portti Sydämeen Heidi Kyrö
Portugalin Huhtikuu Kari Tapio
Poskivalssi Olavi Virta
Potki Potki Sä Vain Kari Tapio
Povas Mulle Mustalainen Eino Grön
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 74/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Preussinpunaista Yölintu
Prinsessa Laura Voutilainen
Prinsessa Marion
Prinsessa Robin
Prinsessa Ruusunen Trad
Prinsessalle Diandra
Prinsessoja Ja Astronautteja Sanni
Psykedeliaa Nylon Beat
Puhdasta Kultaa Finlanders
Puhelinlangat Laulaa Cheek
Puhelinlangat Laulaa Katri Helena
Puhtaat Munat Ja Vilpitön Mieli Ilkka Vainio
Puhtaat Purjeet Rexi
Puhtaat Purjeet Sami Nieminen
Puhtain Purjein Vallijärvelle Esko Rahkonen
Puhtoinen Lähiöni Eppu Normaali
Puhu Hiljaa Rakkaudesta Fredi
Puhu Äänellä Jonka Kuulen Happoradio
Puistossa Anssi Kela
Puita Kaminaan Manifest
Pukki Ovella Kolkuttaa Trad.
Pukki Ovelle Kolkuttaa Trad.
Pulliainen Korpit
Pulp Fiction Haloo Helsinki!
Pummilla Tallinnaan Tuomas Kauhanen Feat. Mikko
Punainen Huivi Lasse Hoikka & Souvarit
Punainen Taivas Jari Sillanpää
Punaiset Lehdet Olavi Virta
Punaiset On Silmät Turo's Hevi Gee
Punaista Ja Makeaa Popeda
Punakenkäinen Tyttö Ässät
Punatukkaiselle Tytölleni Olavi Virta
Puolikas Lauri Tähkä
Pure Mua Meiju Suvas
Purppurataivas Ari Klem
Pustan Poika Annikki Tähti
Putte-Possun Nimipäivät Trad
Puuhevonen Trad
Puumaa Mä Metsästän Stig
Puumaa Mä Metsästän (Apumelodiaton) Stig
Puuseppä Teuvo Valo
Puuttuva Palanen Robin
Puuttuva Palanen Robin Feat. Brädi
Puuttuva Palanen (Apumelodiaton) Robin
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 75/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Puuttuva Rengas Marko Lämsä
Puuvillapellot Anki
Pyhä Toimitus Juice Leskinen
Pystytkö Lupaamaan Petri Munck
Pyydä Tähdet Taivaalta Tehosekoitin
Pyydä Vain Kirka
Pyyhi Kyyneleet Mamba
Pyyhi Pois Mun Kyyneleet Jorma Kyrö & Channel Four
Pyörät Pyörii Juha Hilden
Päivin Öin Jorma Kääriäinen
Päivin, Öin Olavi Virta
Päivä Kahden Ihmisen Finlanders
Päivä Kahden Ihmisen Kari Kuivalainen
Päivä Kerrallaan Tuovi Saukkoriipi
Päivä Vain Ja Hetki Kerrallansa Tuntematon
Päivä Vain Ja Hetki Kerrallansa (338) Trad.
Päiväkirja Laura Voutilainen
Päiväkoti Pmmp
Päivän Laskiessa Vesa-Matti Loiri
Päivän Vain Anki Lindqvist
Päivän Vain Kari Piironen
Päivänsäde Ja Menninkäinen Tapio Rautavaara
Päivänvaloon Heidi Kyrö
Päivät Ilman Sinua Topi Sorsakoski
Päivät Ilman Sinua Topi Sorsakoski & Agents
Päivät Kuin Unta Arto Sotavalta
Päivät On Täällä Hitaita Jenni Vartiainen
Pämppää Te on Brothers
Pämppää Te on Brothers Feat. Ilari Sahamies
Pääsi Rinnallein Painuu Kirka
Päästä Mut Pois Mikael Gabriel Feat. Diandra
Päät Soittaa Pmmp
Päättyneet On Päivät Tapani Kansa
Päättömällä Pollella Siiri Nordin
Päätä Jo Marko Lämsä
Pöytä Täyteen Matti Ja Teppo
Queen Paula Koivuniemi
Queen (Apumelodiaton) Paula Koivuniemi
RAKAS Tapani Kansa
Raatteen Tie Korsuorkesteri
Rafaelin Enkeli Pekka Ruuska
Raha Ratkaisee Irwin Goodman
Rahaa, Rahaa, Rahaa Vicky Rosti
Rahamies Tuomari Nurmio
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 76/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Rahan Takii Antti Tuisku
Raikas Tuuli Juha Tapio
Raitsikka Oot Problems
Rajaton Kaipaus Topi Sorsakoski
Rajaton Rakkaus Kake Randelin
Rajaton Sydän Elonkerjuu
Raju Rakastaja Jenna
Rakas Haloo Helsinki!
R-A-K-A-S Tapani Kansa
R-A-K-A-S (Apumelodia) Tapani Kansa
R-A-K-A-S (Discomix) Tapani Kansa
Rakasta Mua Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Rakasta Rintani Ruhjeille Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Rakasta, Kärsi Ja Unhoita Esko Rahkonen
Rakasta, Kärsi Ja Unohda Esko Rahkola
Rakastaa Ja Tulla Rakastetuksi Aleksi Ojala
Rakastaa, Ei Rakasta Marita Taavitsainen
Rakastan Elämää Georg Ots
Rakastan Elämää Kauko Käyhkö
Rakastan Enemmän Sua Kuin Ketään Ennen Kai Hyttinen
Rakastan Niin Kauan Kuin Mä Voin Juha Tapio
Rakastan Rakastan Rakastan Marita Taavitsainen
Rakastan Saavuthan Carola
Rakastan Sua Niin Jamppa Tuominen
Rakastan, Rakastan, Rakastan Marita Taavitsainen
Rakastatko Vielä Kun On Ilta Tabula Rasa
Rakastettu Juha Tapio Feat. Johanna Kurkela
Rakastuin Mä Luuseriin Cheek
Rakastuin Sinuun Liian Helposti Johnny
Rakastunut Nainen Arja Koriseva
Rakkaalleni Pmmp
Rakkaalleni (Apumelodiaton) Pmmp
Rakkaani Jukka Riihinen
Rakkaimpasi Tähden Tuulikki Eloranta
Rakkain Nyt Viereeni Jää Jore Siltala
Rakkaudella Juhamatti
Rakkaudella, Sinun Paula Koivuniemi
Rakkaudelta Näyttää, Hitto Vie Eero Raittinen
Rakkauden Aamu Juhani Markola
Rakkauden Aika Frederik
Rakkauden Ammattilainen Juice Leskinen
Rakkauden Haudalla Jonna Tervomaa
Rakkauden Haudalla Sakari Kuosmanen
Rakkauden Jälkeen Carola
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 77/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Rakkauden Kultahiput Lasse Hoikka & Souvarit
Rakkauden Kutsu Jaska Mäkynen
Rakkauden Liekki Petri Laaksonen
Rakkauden Rannat Marion Rung
Rakkauden Rikkaus Paula Koivuniemi
Rakkauden Rikkaus Reijo Taipale
Rakkauden Ruletti Esko Rahkonen
Rakkauden Satu Tapani Kansa
Rakkauden Sinfonia Fredi
Rakkauden Työkalu Leevi and the Leavings
Rakkauden Vahvistama Yö
Rakkaudessa Suuria Pasi Vainionperä
Rakkaudesta Laulu Maisa
Rakkaudesta Laulu (Apumelodiaton) Maisa
Rakkaus Haloo Helsinki!
Rakkaus Katri Helena
Rakkaus Lea Laven
Rakkaus Aito On Vain Kerran Anneli Sari
Rakkaus Ei Oo Pysyvää Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Rakkaus Ja Metsärahat Jaakko Teppo
Rakkaus Lappiin Souvarit
Rakkaus Mua Kutsui Mika Jefremoff
Rakkaus On Antti Tuisku
Rakkaus On Lahja Jumalan Matti ja Teppo
Rakkaus On Lumivalkoinen Suvi Teräsniska
Rakkaus On Lumivalkoinen Yö
Rakkaus On Murhaa Anssi Kela
Rakkaus On Sininen (Naisäänelle) Jukka Kuoppamäki
Rakkaus Tulee Kylään Suvi Hiltunen
Rakkaus Vie Seikkailuun Kaija Lustila
Rakkauskirje Reijo Taipale
Rakkauslaulu Johanna Kurkela
Rakkauslaulu Juliet Jonesin Sydän
Rakkauslaulu Tommi Läntinen
Rakkausseikkailu 2007 Annika Eklund
Rakkaustarina Fredi
Rakkaustarina Jukka Kuoppamäki
Rakkautemme Valssi Tapani Kansa
Rakkautta Ei Piiloon Saa Laura Voutilainen
Rakkautta Ei Se Ollutkaan Olavi Virta
Rakkautta Ei Se Ollutkaan Teuvo Valo
Rakkautta Ja Piikkilankaa Uniklubi
Rakkautta Onko Tää Marita Taavitsainen
Rakkautta Riittää Pekka Nebelung
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 78/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Rakkautta Tää On Vain Anna Eriksson
Rakkautta Vaan Markku Aro
Rakkautta Vain? Yö
Rakovalkealla Tapio Rautavaara
Ralli Kansanlaulu
Ramaya Frederik
Ramona Tuomari Nurmio
Ramsö Rabbe Juha Vainio
Rannalla Arja Koriseva
Rannalla Tango Arja Koriseva
Rannalla Tuulee Niina Päivänurmi
Rannalle Sannalle Finlanders
Rannan Tavernassa Kari Tapio
Rannaton Tiktak
Ranskalaiset Korot Carola
Ranskalaiset Korot Helena Siltala
Ranskalaiset Korot Laila Kinnunen
Rantakoivun Alla Reijo Taipale
Rantakoivun Alla Topi Sorsakoski
Rantamökissä Veikko Tuomi
Rantareggae Anita Hirvonen
Raparperitaivas Leevi And The Leavings
Rappiolla Hassisen kone
Rappiolla Ismo Alanko
Rasputin Mona Carita
Rattaanpyörä Henry Theel
Rauhaton Heli Ruotsalainen
Ravistettava Ennen Käyttöä Apulanta
Rebecca Danny
Rebecca Kari Tapio
Reggae O.K Riki Sorsa
Reggaerekka Lord Est Feat. Petri Nygã…Rd
Reggaerekka Lord Est Feat. Petri Nygård
Rehtorin Luiseva Salli Johnny
Reikäinen Taivas Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Reino Popeda
Reippahasti Käypi Askeleet Trad.
Reippaine Käymme Rekkain Alle Hassisen Kone
Reissumiehen Erehdys Esko Rahkonen
Reissumies Matti Esko
Reissumies Roope Salminen & Koirat
Reissumies Ja Kissa Hellin Leed
Reissumies Ja Kissa Tapio Rautavaara
Rekiretki Trad.
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 79/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Rekkakuskin Tilitys Jaakko Teppo
Rekkamies Matti Esko
Rempallaan Kauko Käyhkö
Renata Four Cats
Rendez-Vous Hellin Leed
Rentun Ruusu Irwin Goodman
Repe Ja Lissu Popeda
Repivää On Rakkaus Hanna Talikainen
Reppana Vesterinen Yhtyeineen
Reppu Ja Reissumies Tapio Rautavaara
Reteesti Vaan Irwin Goodman
Retki Meren Rantaan Edu Kettunen
Reunalla Apulanta
Revontulihäät Antti Huovila
Revontulten Yö Souvarit
Riemu Ja Ratto Irwin Goodman
Riidankylväjä Don Huonot
Riihihumppa Lasse Kuusela
Riippakoivun alla Matti Salminen
Riisinjyvä J. Karjalainen
Riisu Kokonaan Jannika B
Riisu Pois Jo Arkipaita Vicky Rosti
Riivaa El Tango Kari Piironen
Rikas Mies Jos Oisin Lasse Mårtenson
Riko Minut Anna Puu
Rin Tin Tin Leevi And The Leavings
Ring Ring Marion & Leo Luoto
Rinnakkain Laila Kinnunen & Ritva
Rinta Rottingilla Isto Hiltunen
Rin-Tin-Tin Leevi and the Leavings
Rio De Janeiro Popeda
Rio Ohoi! Dingo
Ripota Mun Tuhkani Kyrönjokeen Klamydia
Risainen Elämä Juice Leskinen
Risteysasema Hellin Leed
Ristiriita Stam1na
Ritva Esko Rahkonen
Rock Halleluja Paula Koivuniemi
Rock-Kukko Isokynä Lindholm
Rock'n Roll Kari Peitsamo
Rock'n Roll Hoochie Koo Kirka & Islanders
Rock'n Roll Keijukainen Badding Rockers
Rock'n Roll Mies Taivalkunta Beat
Rock'n Roll Taas Soi Karma
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 80/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Rock'n Roll Taas Soi Lasse Hoikka & Souvarit
Rokataan Vaan Alwari Tuohitorvi
Rokkenrolli-Olli Trad.
Rokki On Poikaa Esa Pakarinen
Rokkilaulaja Mikko Alatalo
Rokkivaari Hotanen Tapani Kansa
Rokulipäivä J. Karjalainen
Rollo Rokkaa Ja Kokkaa Trad.
Romanella Kari Tapio
Romanesca Olavi Virta
Romanialainen Kitara Olavi Virta
Romanssi Leif Wager
Romanssi Toni Wirtanen
Romanssi (Virvatuli Edit) Juha Ruuska
Romantiikka Mamba
Romantiikkaa Paula Koivuniemi
Romeo Ja Julia Movetron
Roosa Ja Kahdeksan Muuta Mieskone
Rosa Mika Jeffremoff
Rosalita Antti Raiski
Rosvoroope Tauno Palo
Rosvo-Roope Tapio Rautavaara
Rosvo-Roope Tauno Palo
Rotestilaulu Simo Salminen
Rotunainen Lea Laven
Roudari Roope Ja Hengari Hertta Vesa-Matti Loiri
Rovaniemen Markkinoilla Justeeri
Rovaniemen Markkinoilla Kauko Käyhkö
Roviolla Gimmel
Roy Orbison Stig
Ruhtinaan Viulu Eino Grön
Ruhtinaan Viulu Taisto Tammi
Rukous Antti Tuisku
Rullaan Joen Rantaan Turo's Hevi Gee
Rumarellumarillumarei Jorma Ikävalko
Rumat Ihmiset Kummeli
Runo J. Karjalainen
Runoilijan Kynä Yölintu
Runo-Lintuni Reijo Määttä
Runoni Kaunein Olla Voit Katri Helena
Ruoste Cmx
Ruostunut Ankkuri Antti Railio
Ruskeat Silmät Charlies
Rusketusraidat Pmmp
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 81/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Ruusu Joka Vuodesta Reijo Taipale
Ruusuinen Hetki Ritva Oksanen
Ruusuja Hopeamaljassa Erkki Junkkarinen
Ruusuja Hopeamaljassa Kari Piironen
Ruusuja Lurjukselta Tapio Rautavaara
Ruusujen Aika Mauri Peltoniemi
Ruusunoksa Ja Kyyhkynen Jari Sillanpää
Ruusunpunainen Ja Valkoinen Kari Piironen
Ruusut Hopeamaljassa Jaakko Salo
Rytmi Sama Sydänten Reijo Taipale
Ryyppy Stig
Ryyppy - Hevoshullu Remix Stig
Ryyppy - Hevoshullu Remix (Apumelodiaton) Stig
Ryyppy (Apumelodiaton) Stig
Ryysyranta Irwin Goodman
Räystäät Jos Tippuu Danny
Rööperiin Pepe Willberg
Rööperin Kuu Tommi Läntinen
Saa Koskettaa Mamba
Saaliit Chisu
Saanhan Olla Hän Kai Hyttinen
Saanhan Sua Salaa Rakastaa Veijo Haavisto
Saanhan Tulla Luokses Takaisin Kari Piironen
Saanhan Viimeisen Tanssin Eino Virtanen
Saanhan Viimeisen Tanssin Rauli Badding Somerjoki
Saanko Luvan Taikakuu
Saanko Luvan Valssiin Vanhaan Köpi Koski & Projekti
Saaremaa Valssi Georg Ots
Saaremaa Vägimees Metsatöll
Saarenmaan Valssi Georg Ots
Saari Pariisin Kevät
Saari (Apumelodiaton) Pariisin Kevät
Saarijärven Tiltu Anna Huikka
Saariston Sirkka Georg Malmsten
Saarnaaja Juha Watt Vainio
Saat Katsoa Muttet Koskettaa Johanna Debreczeni
Saat Miehen Kyyneliin Jormas
Saat Mun Sydämein Kaija Pohjola
Saat Postikortin Jamppa Tuominen
Saat Sydäntalven Sulamaan Sari Hellsten
Saat Syttymään Lauri Tähkä
Saatilla Elokuu
Saatilla (Apumelodiaton) Elokuu
Saavuthan Jälleen Roomaan Olavi Virta
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 82/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Saavuttamaton Maj-Lis Erola
Sabeline Four Cats
Sabina Veikko Tuomi
Sabotage Chisu
Sade Kaija Kärkinen & Ile Kallio
Sade Markku Suominen
Sade On Mun Kyyneleeni Taika
Sademies Klem, Ari
Sadun Alkkarit Arttu Wiskari
Saikos Pluvan Vesa-Matti Loiri
Saimaan Valssi (Prinsessa Armada) Lasse Hoikka & Souvarit
Sairas Karhunpoika Trad
Sait Kai Mitä Hait Pertti Pohjolainen
Sait Multa Kukkaset Toukokuun Eila Pellinen
Salainen Paikka Köpi Koski & Projekti
Salainen Puutarha Marita Taavitsainen
Salainen Rakkaus Rauli Badding Somerjoki
Salaiset Suudelmat Tuulikki Eloranta
Salaisuudessain Tapani Kansa
Salaisuudet Tuuli
Salaisuudet (Apumelodiaton) Tuuli
Salaisuudet Paljastetaan Saija Tuupanen
Salaisuuteni Eero Ja Jussi & The Boys
Salakieltä Sydänten Juha Hilden
Salamataivas Laura Voutilainen
Salamoi Tarja Lunnas
Salarakas Kaija Pohjola
Salattu Rakkaus Ässät
Salattu Suru Danny
Salattu Suru Topi Sorsakoski
Salattu Suru Yölintu
Salla Tahtoo Siivet Pmmp
Sama Nainen Chisu
Samaan Marmoriin Antti Railio
Samaan Paikkaan Samaan Aikaan Souvarit
Samaan Tahtiin Ässät
Samanlainen Onni Tapio Heinonen
Samantekevää Tiktak
Sammunut Nuotio Agents
Sammunut Nuotio Vesa Ruotsalainen
Sampanjaa Lea Laven
Samppanjaa Lea Laven
Sanat Eivät Riitä Kertomaan Pasi Kaunisto
Sanat Leikkivät Huulillas Kari Hirvonen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 83/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sanaton Lempi Yölintu
Sankarit J. Karjalainen
Sankaritar Tiktak
Sanna Juha Watt Vainio
Sano Eija Kantola
Sano Että Jäät Yö
Sano Mitä Sanot Leo
Sano Sana Vain Maarit Peltoniemi
Sanoinko Sulle Koskaan Mikko Siltala
Sanoit Että Minäkin Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Sanoit Liian Paljon Johnny
Sanoja Nylon Beat
Sanoja Vaan Suvi Teräsniska
Santa Maria Paula Koivuniemi
Santalahteen Uudestaan Juha Vainio
Sata Kesää Tuhat Yötä Paula Koivuniemi
Sata Kesää, Tuhat Yötä Paula Koivuniemi
Sata Kesää, Tuhat Yötä Toni Wirtanen
Sata Kitaraa Antti Huovila
Sata Miestä Paula Koivuniemi
Sata Päivää Satumaassa Kari Piironen
Sata Salamaa Antti Tuisku
Sata Salamaa Vicky Rosti
Sata Suudelmaa Eija Kantola
Sata Vuotta Herra Ylppö & Ihmiset
Sataa Paula Koivuniemi
Sataman Valot Harmony Sisters
Satasen Laina Nylon Beat
Sateen Hiljainen Ääni Reijo Taipale
Sateen Tango Reijo Taipale
Sateenkaaren Tuolla Puolen Glee Cast
Sateet Janna & Tuure Kilpeläinen
Sateinen Ilta Olavi Virta
Sattuma Kuljettaa Berit
Sattumaa Eija Kantola
Satu Ruskeista Silmistä Reijo Taipale
Satu Ruskeista Silmistä Veikko Tuomi
Satujen Nainen Topi Sorsakoski
Satukirjan Prinsessa Yölintu
Satukirjan Sankari Yö
Satulinna Jari Sillanpää
Satumaa Arja Saijonmaa
Satumaa Reijo Taipale
Satumaa (Apumelodia) Reijo Taipale
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 84/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Satumaa-Tango Maija Vilkkumaa
Satuprinsessa Tiktak
Satusaaret Juha Alvari
Satuttavat Sanat Tulipunaruusut
Savanni Nukahtaa Ultra Bra
Say Mama Hurriganes
Se Alkaa Taas Martti Saarinen
Se Ei Kuulu Mulle Jonna Tervomaa
Se Jokin Alkaa Kari Tapio
Se Jokin Sinulla On Agents
Se Jokin Sinulla On Ronnie & The Loafers
Se Jääköön Huomiseen Jarkko Lehti
Se Kerran Kirpaisee Yö
Se Kesäni Mun Paula Koivuniemi
Se Musta Mies Hausmylly
Se Oikea Jenni Vartiainen
Se Oli Silloin Eija Kantola
Se On Elämää Lea Laven
Se On Salaisuus Rainer Friman
Se Onko Oikein Souvarit
Se Päivä Ei Saa Koskaan Koittaa Eila Pienimäki
Se Soi Aurora
Se Viimeinen Samuli Edelmann
Sedät Jaksaa Heilua Lapinlahden Linnut
Seikkailija Finlanders
Seilaan Arto Sotavalta
Seine Tarja Lunnas
Seinillä On Korvat Eino Grön
Seison Vierelläsi Kaija Koo
Seitsemän Kertaa Seitsemän Danny
Seitsemän Miehen Voima Djäknar Brahe
Seitsemän Päivää Anita Kuusi Ja Karjapojat
Seitsemän Päivää Souvarit
Seitsemän Päivää Selvinpäin Neljä Ruusua
Seitsemän Päivää Selvinpäin (Apumelodiaton) Neljä Ruusua
Seitsemän Suudelmaa Päivi Nieminen
Seitsemän Tuntia Onnehen Rauni Pekkala
Seitsemäs Taivas Anneli Mattila
Sekaisin Antti Tuisku
Sekaisin J. Karjalainen
Seksi Vie Ja Taksi Tuo Nylon Beat
Seksipommi Frederik
Seksuaalista Häirintää Aki Sirkesalo
Sellainen Mies Ellinoora
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 85/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sellaista Elämä On Juha Vainio
Sellaista Rakkaus On Finlanders
Sellanen Ol Viipuri Juha Vainio
Sellanen Ol' Viipuri Juha Vainio
Selvä Päivä Petri Nygård & Lord Est
Selvästi Päihtynyt Jenni Vartiainen
Sen Eki Teki Vaan Kari Tapio
Sen Kesän Vielä Muistan Valentin
Sen Siksi Tein Paula Koivuniemi
Sen Tunnustan Kari Tapio
Senorita Por Favor Marion
Senorita Por Favor (Discomix) Marion Rung
Sepän Sälli Sulo S. Varvi
Seuraava Nopsajalka Feat. Erin
Seuraavaan Elämään Jannika B
Seuraavassa Elämässä Kaija Koo
Shanghain Valot Annika Eklund
Sheikki Ali Hassan Frederik
Sheikki Tai Don Paula Koivuniemi
Sheila Solistiyhtye Suomi
Shellin Paariin Turo's Hevi Gee
Shine Kwan
Si Si Si Irwin Goodman
Siankorvaa Ja Raanavettä Popeda
Sielu Salamoi Anne Mattila & Janne Tulkki
Sielu Sydän Ja Kyyneleet Kari Tapio
Sielu, Sydän Ja Kyyneleet Kari Tapio
Sielulla Ja Sydämellä Keijo Minerva
Sielun Sirpaleet CatCat
Sieluni Kaunis Maria Finlanders
Sieluni Siivet Kati Fors
Sieluni Soitto Channel Four
Sielunmaisemaa Marko Tuovinen
Sielunpuolikas Johanna Pakonen
Sielut Iskee Tulta Kilpi
Siiderihai Turo's Hevi Gee
Siideripissis Jukka Poika
Siideripissis Pauli Hanhiniemi
Siideripissis (Apumelodiaton) Jukka Poika
Siihen Kaksi Tarvitaan Kirsi Ranto
Siipeen Jos Sain Laura Närhi
Siipensä Polttanut Enkeli Susanna Heikki
Siipirikko Neljänsuora
Siitä Aikaa On, Kun Kohdattiin Jaana Lammi
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 86/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Siivet Paula Koivuniemi
Siivilläin Lennän Marilii
Sika Juice Leskinen
Sika Trad.
Sikermä Trad.
Sikermä - Hei Tonttu-ukot Hyppikää - No Onkos Tullut Kesä Trad.
Siks Oon Mä Suruinen Henry Theel
Silirimpsis Irwin Goodman
Silkkii Jukka Poika
Sillanpään Marssilaulu Trad.
Sillat Cheek Feat. Ilta
Silloin Kun Kaiken Antaa Tuovi Saukkoriipi
Silmitön Talvi Miljoonasade
Silmäsi Odottavat Minua Eino Grön
Silmät Niin Kuin Mantelit Raimo Piipponen
Silmät On Sielun Peili Jarkko Honkanen
Silmät Tummat Kuin Yö Jorma Lyytinen
Silmät Tummat Kuin Yö Teijo Joutsela
Silta Yli Synkän Virran Kirka
Sininen Hetki On Rakkauden Kauko Simonen
Sininen Huivi Souvarit
Sininen Huvimaja Olavi Virta
Sininen Ja Punainen Jari Sillanpää
Sininen Ja Valkoinen Jukka Kuoppamäki
Sininen On Kesäyö Joel Hallikainen
Sininen Sointu Jesse Kaikuranta
Sininen Sointu Samuli Edelmann
Sininen Sunnuntai Neljä Ruusua
Sininen Uni Tapio Rautavaara
Siniparta-Kokki Trad
Sinisen Hämärän Satu Sanna Toivanen
Sinisen Taivaan Sateenkaari Janne Tulkki
Sinisenä Lintuna Haluaisin Lentää Souvarit
Siniset Tikkaat Kaija Koo
Sinistä Ja Syvää Marita Taavitsainen
Sinitaivas Olavi Virta
Sinivalkoinen Soitin Esko Rahkonen
Sinivuorten Yö Trad.
Sinua Kosken Paula Koivuniemi
Sinua Sinua Ainoastaan Reijo Kallio
Sinua Varten Jenna
Sinua, Sinua Rakastan Aulikki Oksanen
Sinua, Sinua Rakastan Kaj Chydenius
Sinuhe Juha Tapio
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 87/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sinuhun Turvaan Jumala (382 Säk. 1-4) Trad.
Sinulle Mutsi Roope Salminen & Koirat
Sinun Marilii
Sinun Kanssasi Yölintu
Sinun Kanssasi Tähtisilmä Erkki Junkkarinen
Sinun Laulusi Alwari Tuohitorvi
Sinun Omasi Merja Rantamäki
Sinun Omasi Tamara Lund
Sinun Silmiesi Tähden Olavi Virta
Sinun Vuokses Finlanders
Sinun Vuorosi Loistaa Juha Tapio
Sinussa On Jotain Annika Eklund
Sinut Haluaisin Jamppa Tuominen
Sinut Haluan Vain Kirka Ja Anna
Sinut Tahdon Kokonaan Taikakuu
Sinut Tulen Aina Muistamaan Kari Tapio
Sinuun Kiinni Jäin Terhi Matikainen
Sinuun Kiinni Painaudun Mikko Tapio
Sinuun Minä Jään Vesala
Sinuun Painaudun Laura Voutilainen
Sinuun Rakastunut Esko Rahkonen
Sinä Kauko Röyhkä
Sinä Syke
Sinä Ansaitset Kultaa Cheek
Sinä Ansaitset Kultaa Jari Sillanpää
Sinä Iltana Tähdet Rainer Friman
Sinä Ja Hän Happoradio
Sinä Ja Minä Dingo
Sinä Lähdit Pois Ultra Bra
Sinä Olet Aurinko Samuli Edelmann
Sinä Olet Kaunis Anna Hanski
Sinä Olet Minun Lauri Tähkä
Sinä Olet Minä Anna Puu
Sinä Olet Rakas Matti Esko
Sinä Olet Tähti Kauko Röyhkä
Sinä Päivänä Kun Sä Lähdet Mariska
Sinä Päivänä Satoi Lunta Inka
Sinä Sunnuntaina Silloin Kari Tapio
Sinä Vain Agents
Sinä Vain Tauski
Sinä Vain (Discomix) Tauski
Sinä, Minä, Taivas, Kuu Ja Tähdet Eija Kantola
Sireenit Evelina
Sirpa Arttu Wiskari Feat. Ulpu
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 88/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sirpale Onnea Anneli Sari
Sirpale Onnea Kaija Pohjola
Sirpaleet Eero Aven
Sisko Robin
Siskoni Laura Närhi & Erin
Siskoni (Apumelodiaton) Laura Närhi & Erin
Sisäinen Maailma Tomi Markkola
Sisältä Kultaa Janne Tulkki
Sitkeä Sydän Juha Tapio
Sitä Kesää Eivät Tuulet Vie Souvarit
Sitä Saa Mitä Tilaa Yölintu
Sitä Saa Mitä Tilaa (Apumelodia) Yölintu
Sitäkö Tää On? Anna Eriksson
Siunaa Ja Varjele Meitä (584) Trad.
Sivullinen Jenni Vartiainen
Sivuraiteella Kari Kuuva
Sleeping Sun Nightwish
Smurf jengi (CoCo Jamboo) Smurf t
So What Jenna
Sodankylä Maj Karma
Soi Kitara Murheissaan Topi Sorsakoski
Soi Kunniaksi Luojan Tuntematon
Soi Kunniaksi Luojan (462) Trad.
Soi Maininki Hiljainen Eino Grön
Soi Vienosti Murheeni Soitto Jorma Hynninen
Soita Hiljaa Kitaraani Esko Rahkonen
Soita Kun Tunnet Niin Tarja Lunnas
Soita Mulle Mona Carita
Soita Mulle Sorpas Juha Vainio
Soitellaan Kirsi Ranto
Soitellaan Tuulikki Eloranta
Soitellaan (Apumelodia) Kirsi Ranto
Soitin Vain Kun Taas Sua Kaipaan Kirka
Soittaja Fredi
Soittaja Katri Helena
Soittaja Hei Jaana Lammi
Soittajan Kaipuu Reijo Taipale
Soittajan Salaisuus Souvarit
Soittajan Vaimo Kari Tapio
Soittajapaimen Kansanlaulu
Soittajapoika Laila Kinnunen
Soittakaa Lujempaa Mikko Kilkkinen
Soitto Seis Lenny & Lee Kings
Soittoasi Odotan Anneli Mattila
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 89/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sokeripala Olavi Virta
Sokka Irti Cheek
Solenzara Tapio Heinonen
Sommaren Är Kort Tomas Ledin
Sopiva Mies, Sopiva Nainen Johanna Pakonen
Sopivasti Lihava Leevi And The Leavings
Sorateiden Sankari Arttu Wiskari
Sorateiden Sankari (Apumelodiaton) Arttu Wiskari
Sorateiden Sankarit Arttu Wiskari
Soria Moria Olavi Virta
Sorsanmetsästys Helismaa
Sotapojan Tyttö Taisto Tammi
Soutaa Huopaa Elokuu
Speedy Gonzales Kari Kuuva
Spoon River Samae Koskinen
St. Pauli Ja Reeberbahn Irwin Goodman
St. Pauli Ja Reeperbahn Irwin Goodman
Stindebinde J. Karjalainen
Striptease Tanssija Kaseva
Sua Kutsun Maarit Danny
Sua Lemmin Kuin Järjetön Mä Oisin Olavi Virta
Sua Liikaa Rakastan Eini
Sua Minä Odotan Jamppa Tuominen
Sua Rakastan Markku Aro
Sua Varten Robin
Sua Vasten Aina Painautuisin Paula Koivuniemi
Sua Vasten Aina Painautuisin Paula Vesala
Sudenkorento Hector
Sudet Trad.
Suhmuran Santra Esa Pakarinen
Sukella Sieluun Asti Meiju Suvas
Sukiyaki Brita Koivunen
Sukkula Venukseen Kikka
Suklaasydän Brita Koivunen
Sukset Popeda
Sukuvika - Suksi Ei Luista Veikko Lavi
Sulamith Dallapé
Sulamith Rauli Badding Somerjoki
Sulava Jää Antti Railio
Sulhasen Tähden Kike Elomaa
Suljettu Sydän Jonna Tervomaa
Sulkavan Soutuhumppa Pentti Kumpulainen
Sulle Tapani Kansa
Sulle Aatoksein Suon Topi Sorsakoski
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 90/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sulle Mun Kultani Yölintu
Sulle Salaisuuden Kertoa Mä Voisin Harmony Sisters
Sulle Silmäni Annan Seija Simola
Sulle Vain Keijo Minerva
Suloinen Myrkynkeittäjä Mariska & Pahat Sudet
Sun Haltuus Rakas Isäni (377) Trad.
Sun Kohdalla Apulanta
Sun Lähelläsi Matti Esko
Sun Oon Finlanders
Sun Puolella Antti Kleemola
Sun Suomineitos Oon Heidi Kyrö
Sun Särkyä Anna Mä En Johanna Kurkela
Sunnuntaiaamun Kadut Freud, Marx, Engels & Jung
Suojaan Anneli Mattila
Suojaan Kaikelta Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Suojaton Tomi Markkola
Suojelusenkeli Samuli Edelmann
Suolaista Sadetta Eppu Normaali
Suolan Maku Hellin Leed
Suomalainen Nainen Finlanders
Suomalainen Paso Doble Lasse Hoikka & Souvarit
Suomalaisia Rakkaustarinoita Kikka Laitinen
Suomen Chicago Amulet
Suomen Muotoisen Pilven Alla Arttu Wiskari
Suomen Neito Jani Wickholm
Suomeni Maa J. Eskelinen
Suomi On Sun Klamydia
Suomi Putos Puusta Ismo Alanko
Suomi-Ilmiö Eppu Normaali
Suomi-Neito Hector
Suomipoika Torvela, Eila
Suomirokkia Aknestik
Suon Kulkija Rauli Badding Somerjoki
Suopursu Matti Louhivuori
Suoraan Sun Luo Matti Ja Teppo
Suoraan Suoneen Päivi Kautto-Niemi
Suoraan Sydämeen Jari Huotari
Super Elastinen
Supernaiset Kaija Koo
Supernova Sanni
Supersankari Laura Närhi
Supervoimii Elastinen
Surrender: Antaudu, Rakkain! Rauli Badding Somerjoki
Suru On Kunniavieras Jenni Vartiainen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 91/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Surujen Kitara Laila Halme
Surujen Kitara Metro-Tytöt
Surujen Kitara Topi Sorsakoski
Surujen Summa Lasse Hoikka
Surulapsi Kaija Koo
Surullinen Sunnuntai Eila Pellinen
Surun Aika Olli Lindholm
Surun Ja Ilon Kaupunki Elonkerjuu
Surun Ja Ilon Kaupunki (Apumelodiaton) Elonkerjuu
Surun Mainingit Tomi Markkola
Surun Pisaroita Joel Hallikainen
Surun Pyyhit Silmistäni Kirka
Surun Pyyhit Silmistäni (Apumelodia) Kirka
Surupuku Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Surusilmäinen Petri Hervanto
Surusilmäinen Kauneus Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani
Surusilmäinen Kauneus Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaani
Surut Pois Ja Kukka Rintaan Köpi Koski & Projekti
Susanna Kirka
Susta Enkelit Pitävät Huolta 2.0 Jenni Vartiainen
Suudellaan Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Suudellaan (Bonus) Anna Puu
Suudelmia Ja Shampanjaa Marita Taavitsainen
Suudelmin Suljetut Kirjeet Eino Grön
Suukko Vain Rauli Badding Somerjoki
Suurempaa Jari Sillanpää
Suurempaa Juha Tapio
Suurenmoinen Elämä Juha Tapio
Suuret Pallit Tulessa Kontra
Suuret Sanat Yölintu
Suuret Setelit Four Cats
Suuri Yksinäinen Jorma Kääriäinen
Suurin Onni Georg Malmstén
Suvivalssi Erkki Junkkarinen
Suvivalssi Reijo Kallio
Suvivalssi (Apumelodia) Reijo Kallio
Suviyön Taika Lasse Hoikka
Suviyön Valssi Esko Rahkonen
Suzanne Hector
Svengi-Mary Tapani Kansa
Sydämeen Kirjoitettu Vicky Rosti
Sydämeeni Joulun Teen Matti Esko
Sydämeeni Joulun Teen Trad.
Sydämeni Jano Tuulikki Eloranta
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 92/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Sydämeni Lyö Kari Tapio
Sydämeni Osuman Sai Siiri Nordin
Sydämesi Tyhjä Huone Marjatta Leppänen
Sydämesi Tyhjä Huone Topi Sorsakoski
Sydämet Lyövät Samaan Tahtiin Reijo Taipale
Sydän Anteeksi Antaa Reijo Määttä
Sydän Jota Rakastan Juha Tapio
Sydän Kultainen Lasse Hoikka & Souvarit
Sydän Ohjaa Kaija Lustila
Sydän Pliis Särkekää Gimmel
Sydän Rakastaa Anita Hirvonen
Sydän Vaatii Soittamaan Jukka Lampela
Sydänlupaus J. Karjalainen
Sydänpuoli Säätä Vasten Kari Tapio
Sydänpuu Don Huonot
Sydänsuruja Mamba
Sydänsuruja Olavi Virta
Sydänsärkyä Simo Silmu
Sydäntango Katri Helena
Sydänten Yö Elina Vettenranta
Sydäntä Särkee Erin
Sydänyöllä Tuulikki Eloranta
Syksy Heidi Kyrö
Syksy Saapuu Kuitenkin Ässät
Syksyinen Kaipaus Esko Rahkonen
Syksyn Lapsi Köpi Koski & Projekti
Syksyn Muistoja Taisto Tammi
Syksyn Sateeseen Eija Kantola
Syksyn Sävel Juice Leskinen
Syksyn Sävel Reijo Viita
Syliin Sun Seija Simola
Syliis Saat Mut Puristaa Topi Sorsakoski
Sylin Täydeltä Korsuorkesteri
Sylvian Joululaulu Kulkuset
Sylvian Joululaulu Trad.
Synnyinmaa Jaana Lammi
Syntymähäjy Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Syvä Haava Jussi Roponen
Syvä Kuin Meri Esko Rahkonen
Syvä Kuin Meri (Apumelodia) Esko Rahkonen
Syvä meri Olavi Virta
Syvälle Sydämeen Mikko Tapio
Syvälle Sydämeen Sattuu Tommi Läntinen
Syvään Päähän Anniina
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 93/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Syypää Sun Hymyyn Cheek Feat. Yasmine Yamajako
Syys Juice Leskinen
Syys Surumielinen Kari Tapio
Syys Tulla Voi Varhain Kari Tapio
Syysillan Tuuli Jaakko Ryhänen
Syysillan Tuuli Mauri Peltoniemi
Syyskuun Kyy Lauri Tähkä
Syyslaulu Culumus
Syyspihlajan Alla Henry Theel
Syysunelma Katri Helena
Syysunelmia Georg Ots
Syysyö Esko Rahkonen
Syyt Syntyjen Yö
Syytön Jonne Aaron
Syytön Nylon Beat
Sä Et Kyyneltä Nää Olavi Virta
Sä Et Ole Hullu Janna
Sä Ethän Koskaan Unohda Souvarit
Sä Hiffaat Aurora Feat. Keko Salata
Sä Jäit Mun Uniin Yölintu
Sä Kaunehin Oot Laila Kinnunen & Ritva
Sä Kuulut Päivään Jokaiseen Arja Koriseva
Sä Kuulut Päivään Jokaiseen Eino Grön
Sä Kuulut Päivään Jokaiseen Jaakko Salo
Sä Kuulut Päivään Jokaiseen Olavi Virta
Sä Luotat Päivään Nousevaan Tapani Kansa
Sä Minut Syttymään Saat Matti Ja Teppo
Sä Muistatko Metsätien Eugen Malmstén
Sä Olit Oikees Mikael Gabriel
Sä Oot Historiaa Mamba
Sä Tartu Minun Käteen Trad
Sä Teet Finlanders
Sä Tärkein Oot Souvarit
Sä Vain Kirka
Säkkijärven Polkka Anki Ja Cumulus
Säkkijärven Polkka Eemeli & Esa
Säpinää Maukka Perusjätkä
Särkyneen Toiveen Katu Jörgen Petersen
Särkyneet Haaveet Merja Raski
Särkyneiden Sydänten Tie Suvi Teräsniska
Särkyneitä Toiveita Korsuorkesteri
Särkynyt Enkeli Yö
Särkynyt Sydän Ja Palava Rakkaus Anne Mattila
Särkynytsydämiset Freud, Marx, Engels & Jung
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 94/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Särkynytsydämiset (Viekää Minut Baariin) Freud, Marx, Engels & Jung
Särkynytsydän Ja Palavarakkaus Anne Mattila
Särkyvää Suvi Teräsniska & Olli Lindholm
Särkyvää Yö
Sätkynukke Marja-Leena
Sävel Rakkauden Vieno Kekkonen
Säädyllinen Mies Finlanders
Säännöt Rakkaudelle Anna Puu
Säästä Suukkosi Vain Matti Esko
Taas Aurinko Nousee Ressu Redford
Taas Joulu On Eija Kantola
Taas Nousen Junaan Kirka & Islanders
Taas On Aika Auringon Reijo Salminen
Taas Tässä Kävi Näin Finlanders
Tahdoin Taikka En Jari Sillanpää
Tahdon Hellin Leed
Tahdon Juuri Sinut Anne Laine-Joensuu
Tahdon Kanssas Olla Vaan Kari Piironen
Tahdon Oikean Joulun Kari Tapio
Tahdon Olla Sulle Hellä Danny & Armi
Tahdon Pois Anna Eriksson
Tahdon Pois Charles Plogman
Tahdon Rakastaa Mari Rantasila
Tahdon Rakastella Sinua Pelle Miljoona
Tahdon Saaren Agents
Tahdon Sinut Meiju Suvas
Tahdon Sinut (Discomix) Meiju Suvas
Tahdon Sut Eppu Normaali
Tahdon Tanssia Kanssasi Johanna Kurkela & Tomi Metsäketo
Tahdotko Mut Tosiaan Popeda
Tahiti Pirkka-Pekka Petelius
Tahmea Lattia J. Karjalainen
Tahroja Paperilla Eppu Normaali
Tahto Ja Siivet Anne Laine-Joensuu
Tahtoisin Vain Lohduttaa Neljänsuora
Tahtoisin, Tahtoisin Tuure Kilpeläinen
Tahtoisin, Tahtoisin Tuure Kilpeläinen Ja Yona
Tahtoisin, Tahtoisin (Apumelodiaton) Tuure Kilpeläinen
Taikaa Kirka
Taikavoimaa Köpi Koski & Projekti
Taikayö Metro-Tytöt
Taikuri Mikko Kuustonen
Taisteluni Tuntematon
Taitaa Tulla Kesä Mikko Alatalo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 95/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Taiteilijaelämää Ismo Alanko
Taivaan Kartta Anne Mattila
Taivaan Kiertolaiset Reijo Taipale
Taivaan Lahja Lea Laven
Taivaan Tanssi-Ilta Juha Hilden
Taivaan Tähdet Tietää Lasse Hoikka & Souvarit
Taivaansininen BMW Edu Kettunen
Taivas Jari Sillanpää
Taivas Saija Tuupanen
Taivas Aukeaa Matti Ja Teppo
Taivas Ei Oo Rajana Mikko Harju
Taivas Itkee Hiljaa Jonne Aaron
Taivas Itkee Puolestain Rainer Friman
Taivas Lyö Tulta Teräsbetoni
Taivas On Sininen Ja Valkoinen Kansanlaulu
Taivas On Sininen Ja Valkoinen Tapani Kansa
Taivas On Tumma Ja Tahmee Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Taivas Salamoi Tomi Markkola
Taivas Silmissään Tuulikki Eloranta
Taivas Sinivalkoinen Bablo
Taivas Sisälläni Kaija Koo
Taivas Tietää Jari Sillanpää
Taivaskalliolla Tomi Markkola
Taka Takata Frederik
Takaisin Luontoon Johnny
Takametsien Kaipuu Esko Rahkonen
Takapulpetin Poika Nylon Beat
Takataan Roos Hector
Taka-Takata Frederik
Takatalvi Mokoma
Taksityttö Jouni Lepistö
Talikkalan Markkinoilla Georg Malmsten
Talikkalan Markkinoilla Kansanlaulu
Tallahassee Lassie Hurriganes
Tallinnan Illat Ritva Oksanen
Tallinnan Laulu Esko Rahkonen
Talven Ihmemaa Trad.
Talven Kylmät Kyyneleet Topi Sorsakoski
Talven Kylmät Kyyneleet Topi Sorsakoski & Agents
Talven Maa Trad.
Talven Ruusu Tutta Jew
Talviparatiisi Mikko Siltala
Talviyö Jukka Lampela
Tammenoksat Isto Hiltunen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 96/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tammerkoski Eino Grön
Tammerkoski Rauli Badding Somerjoki
Tammerkoski Tulipunaruusut & R. Piipponen
Tammikuun Tuulet Juha Alvari
Tampere Turo's Hevi Gee
Tango D'amore Eino Grön
Tango Desiree Olavi Virta
Tango Humiko Reijo Taipale
Tango Illusion Olavi Virta
Tango Mandolino Taisto Tammi
Tango Meille Kahdelle Taisto Tammi
Tango Merellä Taisto Lundberg
Tango Merellä Taisto Tammi
Tango Notturno Seija Korpiomaa
Tango Pelargonia Kari Kuuva
Tango Poesie Topi Sorsakoski
Tango Romano Pauli Lehtola
Tango Sinikalle Taisto Tammi
Tangokavaljeeri Eino Grön
Tangokavaljeeri Henry Theel
Tangoprinsessa Trad.
Tangotyttö Taisto Tammi
Tanssi Kanssain Souvarit
Tanssi Loppuun Rakkauden Kari Tapio
Tanssi Tyttö, Tanssi Paula Koivuniemi
Tanssii Kuin John Travolta Jari Sillanpää
Tanssii Kuin John Travolta Kaija Koo
Tanssijan Tie Esko Rahkonen
Tanssikengät Teuvo Oinas
Tanssilaulu Laila Kinnunen
Tanssin Kanssasi Ikuisuuteen Jamppa Tuominen
Tanssin Päivät, Tanssin Yöt Anneli Mattila
Tanssin Sun Kanssasi Aamuun Oili Vainio
Tanssit Talolla Varjokuva
Tanssit Vaikka Et Osaa Olavi Uusivirta
Tapio Trad
Tarantella Joe Elf
Tarja Kake Randelin
Tarkenee JVG
Tarkenee (laulettu versio) JVG
Tartu Hetkeen Saija Tuupanen
Tartu Tiukasti Hanuriin Kikka
Tarviin Vielä Yhden Yön Aikaa Anna Puu
Tatuoitu Ruusu Mauri Peltoniemi
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 97/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tavallinen Tyttö Veikko Ahvenainen
Tavalliset Hautajaiset Samuli Putro
Tavikset Happoradio
Teethän Sen Laura Voutilainen
Te onlove Nylon Beat
Teinikortti Marketta Vallivaara
Teit Meistä Kauniin Apulanta
Teit Minusta Autiomaan Topi Sorsakoski
Telepatiaa J. Karjalainen
Tenkka-Tenkka Poo Simo Salminen
Tequila Vesala
Terijoki, Kivennapa, Viipuri Martti Siiriäinen
Terve Sinä Tyttö Ässät
Terveisiä Perseestä Irwin Goodman
Terveisiä Ulapalta Georg Malmsten
Testi Testi
Teurastaja Turmion Kätilöt
Teuvo Maanteiden Kuningas Leevi And The Leavings
Teuvo, Maanteiden Kuningas Leevi And The Leavings
The Funeral Of Hearts Him
Tia-Maria Yö
Tie Chisu
Tie Ajatuksiin Neljä Ruusua
Tie Rakkauden Kaija Pohjola
Tie Sydämeeni Yö
Tie Uuteen Päivään Aro, Markku & Koivistolaiset
Tiedä En Kauniimpaa Anne Härkönen
Tiedän Että Me Palataan Disco
Tiedän, Rakkaus Elää Jore Marjaranta
Tiellä Ken Vaeltaa Tuntematon
Tien Kuningas Lasse Mårtenson
Tien Kuningas (Ska Versio) Lasse Mårtenson
Tiet Laila Kinnunen
Tiet Etäisyyksiin Olavi Uusivirta
Tietää Et Saa Jari Sillanpää
Tiikerihai Juha Eirto
Tiina Menee Naimisiin Sig
Tikapuut Jonna Tervomaa
Tikapuut Taivaaseen Leevi and the Leavings
Tilkkutäkki Tuntematon
Timantit On Ikuisia Cheek
Timantit On Ikuisia Sanni
Timantti Paula Koivuniemi
Timanttinen Tähti Laura Voutilainen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 98/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Time I'Dees
Tinakenkätyttö Kaija Koo
Tinakenkätyttö (Apumelodiaton) Kaija Koo
Tinasormus Janne Hurme
Tipitii Marion
Tiskarin Polkka Hiski Salomaa
Titanic Frederik
Tiukasti Kiinni Charles Plogman
Todella Kaunis Zen Cafe
Toinen Jenni Vartiainen
Toiseen Suuntaan Disco
Toisella Tähdellä Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Toiset Meistä Eino Grön
Toiset Meistä Laila Kinnunen
Toiset Mimmit Erin
Toiset On Luotuja Kulkemaan Kari Tapio
Toive Paula Koivuniemi
Toivon Sulle Anne Mattila
Toivotaan, Toivotaan Eero Raittinen
Tom Tom Tom Marion
Tonnin Sti at Tuomari Nurmio
Tonttu Kulkuset
Tonttu Trad
Tonttu Trad.
Tonttujen Joulukiireet Trad.
Tonttujen Joulupolkka Trad.
Tonttujen Jouluyö Kulkuset
Tonttujen Jouluyö Trad.
Tonttuparaati Trad.
Tonttupolkka Trad.
Topparoikka Tulee Souvarit
Tornado Evelina
Tosi Rakkaus Rauli Badding Somerjoki
Tosi Tarttuva Täytebiisi Raptori
Tosimies Kaija Pohjola
Tosirakkautta Kaija Pohjola
Tositarkoituksella Yölintu
Tositarkoituksin Irwin Goodman
Totuuden Henki Stella
Totuuden Henki Johda Sinä Meitä (484) Trad.
Totuutta Ja Tehtävää Maija Vilkkumaa
Trampoliini Sanni
Transitmies Jouko Mäki-Lohiluoma
Troikka Anette Tuominen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 99/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tsingis Khan Frederik
TSNEH (Tykkään Susta Niin Että Halkeen) Juha Tapio
Tuhannen Megawatin Totuus Kimmo Kuusniemi Band
Tuhannen Tähden Hotelli Souvarit
Tuhat Yötä Ira Kamras
Tuhat Yötä Samuli Edelmann & Sani
Tuhatjalkainen Freeman
Tuhlaajatyttö Palaa Mattila, Anne
Tuhlari Jukka Poika
Tuhlari Laura Närhi
Tuhlari (Apumelodiaton) Laura Närhi
Tuhon Tietä Kuljen Kai Lind
Tuikkikaa Oi Joulun Tähtöset Trad.
Tuikku Murheeseen Kai Hyttinen
Tuiskumorsian Lasse Hoikka & Souvarit
Tukilisä Jenkka Veikko Lavi
Tule Hiljaa Henry Theel
Tule Huomenna Jo Jaana Lammi
Tule Jo Kotiin Tapani Kansa
Tule Jo Tänään Matti Ja Teppo
Tule Joulu Kultainen Trad.
Tule Kanssani Herra Jeesus (548) Trad.
Tule Kanssani, Herra Jeesus Tuntematon
Tule Luo Katri Helena
Tule Luo Vanhain Lehmusten Teuvo Oinas
Tule Lähemmäksi Finlanders
Tule Lähemmäksi Beibi Kaija Koo
Tule Lähemmäksi Rakkahin Esko Rahkonen
Tule Lähemmäs Beibi Kaija Koo
Tule Silloin Yölintu
Tule Siniseen Yöhön Kari Piironen
Tule Tyttö Kyytiin Frederik
Tule Tänään Tuulikki Eloranta
Tule Vastaan Mua Rainer Bollström
Tule Vielä Kerran Juha Alvari
Tule, Syyskuu Eila Pellinen
Tulen Luoksesi Esko Rahkonen
Tulenliekki Eila Pienimäki
Tulikärpäset Jari Uutela Feat. Salla Flinkman
Tulin Minä Kaapista Ulos Per Saukko
Tulin Voittamaan Hanna Pakarinen
Tulipunaruusut Humppa-Veikot
Tulipunaruusut Kalevi Korpi
Tuliset Silmät Rainer Bollström
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 100/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tulisielu Paula Koivuniemi
Tulisuudelma Olavi Virta
Tulkaa Kotiin Vesa-Matti Loiri
Tulkaa Tytöt Takaisin Tapani Kansa
Tulkoon Joulu Trad.
Tulkoon Rakkaus Miljoonasade
Tulppaani Ja Sadepisarat J. Karjalainen
Tulta Päin Juha Vainio
Tulvii Pohjanmaa Janne Tulkki
Tumma Nainen Lea Laven
Tumma Yö Henry Theel
Tummanpunainen Ruusu Eija Sinikka
Tummansininen Sävel Topi Sorsakoski
Tummasilmäinen Heidi Kyrö
Tummat Ruusut Reijo Taipale
Tummat Silmät Salamoi Danny
Tummat Silmät, Ruskea Tukka Paula Koivuniemi
Tummin Kyynelin Johanna Pakonen
Tummukaa Varjot Vain Taikakuu
Tunne Et Mua Vieläkään Kirka
Tunne Hellin, Voimakkain Danny
Tunne Kuin Viini Hellin Leed
Tunnet Sen Laura Voutilainen
Tunnetko Kirka
Tunnit Yö
Tunnoton Jenni Vartiainen
Tunteen Lottovoitto Juha Hilden
Tunteet Kisu
Tunteiden Takaa Kaija Pohjola
Tunteiden Tuoksu Syke
Tunteisiin Anna Hanski & Jore Marjaranta
Tuntematon Haloo Helsinki!
Tuntematon Jari Sillanpää
Tuntematon Potilas Arttu Wiskari
Tunti Vain Johnny
Tunturiin Channel Four
Tunturin Juurella Matti Heinivaho
Tunturin Kukka Souvarit
Tunturisatu Kauko Käyhkö
Tunturissa Tanssitaan Souvarit
Tunturituuli Souvarit
Tuo Pieni Maria Lasse Hoikka & Souvarit
Tuo Se Mulle Johanna Kurkela
Tuo Tie Mua Vie Esko Rahkonen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 101/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tuo Tuuli Öinen Kike Elomaa
Tuokioksi Lämpösi Jää Esko Rahkonen
Tuoll' On Mun Kultani Kansanlaulu
Tuoll' On Mun Kultani Olli Heikkilä
Tuollainen Tyttö Mamba
Tuolta Saapuu Charlie Brown Vicky Rosti
Tuolta Saapuu Charlie Brown (Apumelodia) Vicky Rosti
Tuomittuna Kulkemaan Vesa-Matti Loiri & Samuli Edelmann
Tuomittuna Kulkemaan (Apumelodiaton) Vesa-Matti Loiri & Samuli Edelmann
Tuonen Viemää Ruoska
Tuonne Taakse Metsämaan Päivi Paunu
Tuopin Jäljet Tapio Rautavaara
Tuopin Jäljet (Apumelodia) Tapio Rautavaara
Tuota Kulta-Aikaa Souvarit
Turakainen Thaimaassa Juha Watt Vainio
Turakainen Thaimaassa Junnu Kaihomieli
Turhiin Haaveisiin Topi Sorsakoski
Turkmenialainen Tyttöystävä Leevi And The Leavings
Turpa Kiinni Ja Nussi Lama
Turvasana Jenni Vartiainen
Tuska Arja Saijonmaa
Tutti Frutti Johnny
Tuu Mua Vastaan Chisu
Tuu Mun Vaimoksein Olavi Uusivirta
Tuu Mun Vaimoksen Tuntematon
Tuu Tyttö Tanssiin Esko Rahkonen
Tuuleen Kirjoitan Maarit Peltoniemi
Tuuleksi Taivaanrantaan Tiktak
Tuulella Ei Ole Ystävää Heikki Aarva
Tuulella Käypä Tuovi Saukkoriipi
Tuulen Suojaan Danny
Tuulen Suuntaan Heli Ruotsalainen
Tuulen Tie Kai Hyttinen
Tuulen Tyttö Tuovi Saukkoriipi
Tuulen Viemää Topi Sorsakoski
Tuulensuojaan Danny
Tuulet Puhaltaa Suomen Idols
Tuuli Ja Erämaa Agents
Tuuli Kääntyköön Kari Tapio
Tuuli Silloinkin Lasse Hoikka & Souvarit
Tuuli Tuo Tuuli Vie Topi Sorsakoski
Tuuli Tuo, Tuuli Vie Helena Siltala
Tuuli Tähkäpäitä Esko Rahkonen
Tuuli Vei Jäljet Hiekasta Pois Tuulikki Eloranta
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 102/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tuuli Viedä Saa Laila Halme
Tuulikannel Kari Piironen
Tuulikello Kaija Koo
Tuulikki, Pidä Huivistasi Kii Neljänsuora
Tuulilasin Nurkkaan Teleks
Tuulisii JVG Feat. Pete Parkkonen
Tuulisina Öinä Hector
Tuuliviiri Danny
Tuulta Ja Tyventä Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Tuulta Riittää Saija Tuupanen
Tuulten Viemää Kaija Koo
Tuutko Sinne Vaamiksein Lasse Hoikka & Souvarit
Tv:n Kokoinen Haitari Yölintu
Tyhjä Huone Antti Tuisku
Tyhjä Sydän Kauko Simonen
Tyhjä Taulu Suurlähettiläät
Tyhjässä Huoneessa Mikael Gabriel
Tyhjässä Huoneessa Suvi Teräsniska
Tyhjää Topi Sorsakoski
Tykkään Susta Leena Vanamo
Tykkään Susta Niin Että Halkeen Juha Tapio
Tyttären Valssi Helka Hynninen
Tyttö Kai Hyttinen
Tyttö Iloinen Charlies
Tyttö Joka Katsoo Merelle Teleks
Tyttö Joka Katsoo Merelle (Apumelodiaton) Teleks
Tyttö Karjalan Kaunein Pentti Kumpulainen
Tyttö Lapinmaan Trad.
Tyttö Lilla Nakkikioskilla Hullujussi
Tyttö Metsässä Olavi Virta
Tyttö Niin Pieni Katri Helena
Tyttö Sinä Olet Meritähti Yön Polte
Tyttö Sopassa Annika Eklund
Tyttö Tuli Irwin Goodman
Tyttöjen Tähden Reijo Taipale
Tyttöjen Välisestä Ystävyydestä Ultra Bra
Tyttörukka Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Tyttörukka Lauri Tähkä & Elonkorjuu
Tytöt Pmmp
Tytöt Ei Soita Kitaraa Vesala
Tytöt Lähtee Tanssimaan Janna
Tytöt On Kaunistuneet Kolmas Nainen
Tytöt Ovat Kauniita Yölintu
Tytöt Tahtoo Pitää Hauskaa Mikko Alatalo
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 103/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Tytöt Tykkää Tea
Tyynyyn Jäljet Jää Anne Mattila
Tyytyväinen Jonna
Työlki Ellää Kuunkuiskaajat
Työmiehen Lauantai Irwin Goodman
Tähdenlento Jamppa Tuominen
Tähdet Chisu
Tähdet Kertovat Leif Fager
Tähdet Meren Yllä Reijo Taipale
Tähdet Tietävät Sen Jari Sillanpää
Tähdet, Tähdet Rauli Badding Somerjoki
Tähti Ja Meripoika Kari Tapio
Tähti Ja Meripoika Olavi Virta
Tähti Tähdistä Kirkkain Trad.
Tähti Tähdistä Kirkkain Vesa-Matti Loiri
Tähtien Kultaa Ja Kuun Hopeaa Sari Koivikko
Tähtien Tuijottaja Kari Kuuva
Tähtihetkiä Markus Törmälä & FBI Beat
Tähtihetkiä Laivalla Pentti Kumpulainen
Tähtikaaren Taa Aikakone
Tähtipölyä Samuli Edelmann
Tähtisilmä Talviyön Anne Mattila
Tähtiyö Ja Kuutamo Souvarit
Tähtiä Täynnä Teuvo Oinas
Tällainen Hupsu Rauli Badding Somerjoki
Tällä Tiellä Hassisen Kone
Tämä Ilta Köpi Koski & Projekti
Tämä On Totta Laura Närhi
Tämä Taivas, Tämä Maa Danny
Tämän Kylän Poikii Pariisin Kevät
Tänä Iltana Tahtoisin Unohtaa Taisto Tammi
Tänä Yönä Taivaaseen Tiktak
Tänään Huipulla Anne Mattila
Tänään Hänen Uskon Tuntematon
Tänään Lähtee Elokuu
Tänään Ruusut Nää Kukkii Vain Sulle Kari Tapio
Tässä Elämä On Pmmp
Tässä Ja Nyt Tapani Kansa
Tässä Talossa Neon 2
Tästä Asti Aikaa Kolmas Nainen
Täti Monika Pmmp
Täti Monika Trad
Tätä Kukkaa En Hukkaa Kake Randelin
Täydellinen Elämä Suvi Teräsniska
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 104/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Täydelliset Aurora
Täydenkuun Jälkeen Tuulikki Eloranta
Täysi Meno Päällä Tuovi Saukkoriipi
Täysihoitoon Mauri Peltoniemi
Täysikuu Olavi Virta
Täysikuu Remu
Täyttä Elämää Marjorie
Tää Hetki Hiljainen Paula Koivuniemi
Tää On Rankkaa Yölintu
Tää On Se Aamu Hector
Tää Päivä Hääpäivä Souvarit
Tää Päivä On Teidän Finlanders
Tää Päivä-Hääpäivä Souvarit
Tää Se Päivä On Muska
Tää Valssi Neljänsuora Feat. Suvi Teräsniska
Tää Valssi (Apumelodiaton) Neljänsuora Feat. Suvi Teräsniska
Tää Valssi Ei Milloinkaan Loppua Saa Esko Rahkonen
Tää Ystävyys Arja Koriseva
Tääll' Yksinäni Laulelen Mauno Kuusisto
Täällä Pohjantähden Alla Petri Laaksonen
Täällä Pohjantähden Alla Tapio Rautavaara
Täältä Ikuisuuteen Isto Hiltunen
Täältä Tulee Yö Yö
Täävalssi Neljänsuora Feat. Suvi Teräsniska
Ujo Mies Merja Rantamäki
Ukkometso Pate Mustajärvi
Ukkometso Popeda
Ukkonen Maj Karma
Ukkosta Ja Ullakolla Juha Tapio
Umm Ma Ma Nylon Beat
Umpilumijenkka Channel Four
Uneen Aika Vaipuu Kisu
Unelmain Tyttö Teuvo Valo
Unelmia Ja Toimistohommia Leevi And The Leavings
Unen Tyttö Lasse Hoikka & Souvarit
Uneton Yölintu
Uneton Yö Heikki Hela
Unhoita Menneet Tuula-Anneli Rantanen
Unihiekkaa Anne Mattila
Unihiekkaa Egotrippi
Unihiekkaa (Nukkumatti) Raggars
Unikuva Annikki Tähti
Univiidakko Chorale
Unohda En Ilkka Jääskeläinen
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 105/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Unohduksen Sumu Lasse Hoikka
Unohtumaton Ilta Georg Ots
Unta En Saa Eero Raittinen
Unta En Saa Eero Raittinen & Jari Sillanpää
Unta En Saa Kari Piironen
Unten Erämaa Katri Helena
Uraliin Teijo Joutsela
Uraliin Teuvo Valo
Uralin Pihlaja Arja Saijonmaa
Uralin Pihlaja Laila Kinnunen
Urheiluhullu Eppu Normaali
Urjalan Taikayö Martti Innanen
Usko Puolet Mitä Näet Arja Havakka
Usko, Toivo, Rakkaus Lasse Hoikka & Souvarit
Uskollinen Sydän Sanna Toivanen
Uskon Ihmeisiin Sanna-Mari Titov
Uskon Ja Luotan Finlanders
Uskon Sinuun Finlanders
Uskothan Jari Sillanpää
Uudelleen Vicky Rosti
Uudelleen Jos Luokses Tulla Voisin Georg Ots
Uudelleen Uudelleen Berit
Uudenvuoden Taikaa Riku Turunen
Uusi Aamunkoi Suvi Teräsniska
Vaaksa Vaaraa Vain Danny
Vaaralliset Huulet Reijo Taipale
Vaarallista Onnea Eino Grön
Vaarallista Onnea Kari Piironen
Vaarin Vanhat Mokkasiinit Hellin Leed
Vaatteet Pois Klamydia
Vadelmavene Kasmir
Vahanukke Laulava Nukke Ritva Palukka
Vahanukke, Laulava Nukke Ritva Palukka
Vahinko Sanni
Vahva Irina
Vahva (Apumelodia) Irina
Vahvana Kasvaa Esko Rahkonen
Vai Niin Lea Laven
Vaiennut Viulu Konsta Jylhä
Vaiettu Rakkaus Suvi Teräsniska
Vaikene Sydän Tamara Lund
Vaikene Sydän Topi Sorsakoski
Vaikka Paljain Jaloin Irina Milan
Vain Aika Jatkaa Kulkuaan Lasse Hoikka & Souvarit
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 106/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Vain Ajan Hiekkaa Maarit Peltoniemi
Vain Elämää Irwin Goodman
Vain Elämää (Apumelodia) Irwin Goodman
Vain Hieman Rauhaa Katri Helena
Vain Kotka Lentää Aurinkoon Markus
Vain Muistosi jää Saska Helmikallio
Vain Rakkaus Mari Rantasila
Vain Rakkaus Jäljelle Jää Sari Koivikko
Vain Siksi Että Rakastan Sinua Jamppa Tuominen
Vain Sinulle, Sinulle, Sinulle Pertti NJiemi
Vain Sun Anna Eriksson
Vain Taivas Tietää Taina Kokkonen
Vain Tuuli Valvoo Topi Sorsakoski
Vain Typerykset Rakastuu Jani & Jetsetters
Vain Tähdet Sen Tietää Maria Haverinen
Vain Vähän Aikaa Charlies
Vain Yksi Päivä Saija Varjus
Vain Yksin Me Kaksi Topi Sorsakoski
Vain Yksin Me Kaksi Topi Sorsakoski & Agents
Vain Yksinäinen Simo Silmu
Vaitelias Vallesmanni Juha Vainio
Vakosamettihousuinen Mies Leevi and the Leavings
Valaise Yö Kari Tapio
Valehdellaan Katri Ylander
Valehtelisin Jos Väittäisin Anna Abreu
Valehtelisin Jos Väittäisin Kolmas Nainen
Valentino Tango Eino Grön
Valkea Joulu Kulkuset
Valkea Joulu Trad.
Valkea Sisar Georg Malmstén
Valkeaa Unelmaa Jari Sillanpää
Valkeat Hiutaleet Oili Vainio
Valkeat Purjeet Jamppa Tuominen
Valkoakaasiat Annikki Tähti
Valkoinen Maa Johanna Pakonen
Valkoinen Ruusu Harri Kuokkanen
Valkoinen Ruusu Saija Tuupanen
Valkoinen Valhe Suvi Teräsniska
Valkoiset Kielot Matti Louhivuori
Valkovuokot Olavi Virta
Valloitan Koko Maailman Arja Koriseva
Valo Tuntematon
Valo Yössä Tuomari Nurmio
Valo Yössä (Apumelodia) Tuomari Nurmio
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 107/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Valoa Ikkunassa Laila Kinnunen
Valoissa Indica
Valoja Ja Varjoja Annika Eklund
Valokuva Anne Mattila
Valokuvia Mamba
Valon Pisaroita Tuure Kilpeläinen
Valon Toit Finlanders
Valon Tuot Finlanders
Valonarkaa Annika Eklund
Valonkantaja Tehosekoitin
Valoon Päin Kari Tapio
Valopallo Happoradio
Valot Agents
Valot Rauli Badding Somerjoki
Valot (Apumelodia) Rauli Badding Somerjoki
Valot Pimeyksien Reunoilla Apulanta
Valssi Keinutti Niin Ulla Kamppinen
Valssi Kuukkelilammelle Lasse Hoikka & Souvarit
Valssi Menneiltä Ajoilta Erkki Junkkarinen
Valssi Menneiltä Ajoilta Olavi Virta
Valtatie Egotrippi
Valtatie 66 Jussi & The Boys
Valtava Maailma Neljänsuora
Valtavaaran Valssi Juha Vainio
Valuva Taivas Neljä Ruusua
Valvoo Elokuu
Valvotaan Yö Marita Taavitsainen
Valvotko Vuokseni Eija Kantola
Vangin Toive Jukka Raitanen
Vanha Holvikirkko Eero Raittinen
Vanha Kaunis Mies Jippu
Vanha Kulkuri Pekkaniskan pojat
Vanha Merimies Muistelee Georg Malmsten
Vanha Nainen Hunningolla Erin
Vanha Riimu Charlies
Vanha Saapuu Aina Uudelleen Annikki Tähti
Vanha Salakuljettaja Laitinen Juha Vainio
Vanha Suola Janottaa Charles Plogman
Vanha Swingi Eija Kantola
Vanha Sydän Erin
Vanha Sydän (Apumelodiaton) Erin
Vanhaa Suolaa Kaija Koo
Vanhaa Viiniä Ritva Oksanen
Vanhaan Aikaan Lasse Hoikka & Souvarit
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 108/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Vanhaan Aikaan Souvarit
Vanhan Kartanon Kehräävä Rukki Georg Malmsten
Vanhan Kartanon Kehräävä Rukki Lasse Hoikka & Souvarit
Vanhan Merirosvon Kapakassa Four Cats
Vanhan Myllyn Taru Matti Louhivuori
Vanhan Vaahteran Laulu Veikko Tuomi
Vanhan Veräjän Luona Eila Pienimäki
Vanhoja Poikia Viiksekkäitä Juha Vainio
Vanhojapoikia Viiksekkäitä Juha Vainio
Vapaa Kaija Koo
Vapaa Kulkemaan Jukka Lampela
Vapaa Sieluni On Juha Alvari
Vapaa Vasten Tahtoaan Jukka Lampela
Vapaapäivä Kristian
Vapaus Käteen Jää Haloo Helsinki!
Varaani J. Karjalainen
Variksen Saappaat Eija Sinikka
Varisevat Lehdet Teuvo Oinas
Varjoista Maan Tuntematon
Varjojen Yö Sammy Babitzin
Varjoon - Suojaan Fredi
Varpunen Kai Hyttinen
Varpunen Jouluaamuna Kulkuset
Varpunen Jouluaamuna Trad
Varpunen Jouluaamuna Trad.
Varrella Virran Kirka
Varsinaiset Seiväsmatkat Juha Vainio
Vasara Ja Nauloja Leevi and the Leavings
Vaskikellot Antti Huovila
Vastarannalla Köpi Koski & Projekti
Vastaukset Irina
Vastaukset (Apumelodia) Irina
Vastaus Finlanders
Vasten Auringon Siltaa Katri Helena
Vasten Mun Kasvojani Apulanta
Vastustamaton Mamba
Vastustamatonta On Elämä Matti Ja Teppo
Waterloo Seija Simola
Vauhti Kiihtyy Matti Ja Teppo
Vauriot Apulanta
Vauvoja Kasmir Feat. Saara
Veden Alla Emma Salokoski
Veden Alla Emma Salokoski Ensemble
Vedän Kännit Mika "Peltsi" Peltola
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 109/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Vehreä Vehmaa Esko Rahkonen
Veikko Nieminen Tapani Kansa
Veit Meidät Rakkauteen Lea Laven
Veit Mukaasi Kyyneleet Marketta Vallivaara
Veit Sydämen Merja Rantamäki
Veivaan Vartaloo Vicky Rosti
Veljeni Mun Eila Pienimäki
Veljet Keskenään Juha Vainio
Veneretki Chisu
Venus Kirka
Veri Neljä Ruusua
Versoava Juuri Sani
Verushka Hanne
Vesipisaroiden Laulu Eija Sinikka
Vesivehmaan Jencca Lumo
Vesivehmaan Jenkka Laila Kinnunen
Veteraanin Iltahuuto Sotaveteraanikuorot
Via Dolorosa Tommi Läntinen
Vicky Lee Vicky Rosti
Vie Anne Mattila
Vie Meidät Rakkauteen Lea Laven
Vie Minut Katri Helena
Vie Minut Kotiin Susanna Heikki
Vie Mut Kotiin Jesse Kaikuranta
Vie Mut Läpi Yön Mamba
Vie Mut Minne Vaan Petra
Vie Mut Minne Vaan Yö
Vie Täältä Pois Jari Sillanpää
Vielä Jossain A. Aallon Rytmiorkesteri
Vielä Kerran Tulen Takaisin Köpi Koski & Projekti
Vielä Kun On AIkaa Charles Plogman
Vielä On Kesää Jäljellä Mamba
Vielä On Kesää Jäljellä (Apumelodia) Mamba
Vielä Täällä Jesse Kaikuranta
Vielä Yhdet Irwin Goodman
Vielä Yksi Elämä Anne Mattila
Vieläkin Vieläkin Vain Kai Hyttinen
Vieläkö Soitan Banjoa Scandinavian Music Group
Vieraat Huoneet Anna Eriksson
Vierelläni Viivy Tää Yö Tarja Lunnas
Vieri Vesi Vieri Haloo Helsinki!
Vietellen Mamba
Wig Wam Bam Karma
Wig-Wam-Bam Karma
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 110/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Viha Ja Rakkaus Nylon Beat
Vihaan Kyllästynyt Haloo Helsinki!
Viheltelen Stig
Vihreän Joen Rannalla Eppu Normaali
Vihreät Niityt Olavi Virta
Vihreät Omenat Lasse Mårtensson
Viidakkolaulu Trad.
Viidestoista Yö Juice Leskinen
Viidestoista Yö (Apumelodia) Juice Leskinen
Viikingit Trad.
Viikonloppuisä Jamppa Tuominen
Viikonloppuisä Reijo Kallio
Viilenneen Jari Sillanpää
Viilentyvän Tunteiden Turhaan Pelkään Markus Törmälä & FBI Beat
Viileää Viiniä (Ja Lämmin Kesäyö) Freud, Marx, Engels & Jung
Viimeinen Nylon Beat
Viimeinen Heinäkuu Jamppa Tuominen
Viimeinen Kevät Markus
Viimeinen Kukka Esko Rahkonen
Viimeinen Kyynel Anne Mattila
Viimeinen Laulu Irwin Goodman
Viimeinen Lento Kaija Koo
Viimeinen Lättähattu Juha Vainio
Viimeinen Mahdollisuus Mikko Mäkeläinen
Viimeinen Mahdollisuus Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Viimeinen Motti Souvarit
Viimeinen Tuoppi Teräsbetoni
Viimeinen Valitusvirsi Pmmp
Viimeinen Valssi Kari Tapio
Viimeinkin Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Viimeiseen Korttiin Topi Sorsakoski
Viimeiseen Mieheen Kirka
Viimeisellä Rannalla Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Viimeisestä Illasta Eino Grön
Viimeiset Viisi Kilometriä Puolikuu
Viipurin Matka Reijo Määttä
Viisas Talonmies Leevi and the Leavings
Viisi Laukausta Päähän Stam1na
Viisi Pientä Ankkaa Trad
Viisi Vuodenaikaa Kaija Koo
Viisikymppinen Reijo Taipale
Viisikymppisen Viisu Juha Vainio
Viisitoista Kesää Kari Tapio
Viistäköön Siipeni Maata Elonkerjuu
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 111/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Viistäköön Siipeni Maata (Apumelodiaton) Elonkerjuu
Viivy Vielä Hetki Mikko Alatalo
Viljaa PistePiste
Villejä Lupiineja J. Karjalainen
Villi Ilta Koriseva, Arja
Villi Ja Vapaa Tommi Läntinen
Villi Nainen Kari Tapio
Villi Yö Nasma Team
Villihanhi Teuvo Oinas
Villihevosia Hanna Ekola
Villin Lännen Koulu Trad
Villit Ruusut Annikki Tähti
Villit Ruusut Eija Sinikka
Villitsee Mun Anita Hirvonen
Vilukukka Vesa-Matti Loiri
Vippaa Mulle Viitonen Fredi
Virran Rannalla Reijo Taipale
Virran Rannalla Topi Sorsakoski
Virran Tuomaa Mika Jefremoff
Virran Viemää Irmeli Mäkelä
Virta Toi, Virta Vei Lasse Hoikka & Souvarit
Virta Toi, Virta Vei Metro-Tytöt
Virta Tuo, Virta Vie Rainer Friman
Virta Venhettä Vie Vesa-Matti Loiri
Virta Vie, Virta Tuo Rainer Friman
Vittu Kun Vituttaa Ismo Alanko Säätiö
Viuhahdus Irwin Goodman
Viulu Kaukaisen Maan Lasse Hoikka & Souvarit
Viulutyttö Martti Siiriäinen
Viulu-Ukko Pihasoittajat
Voi Yksi Päivä Olla Sata Vuotta Topi Sorsakoski
Voima Rakkauden Jamppa Tuominen
Voin Alkaa Kaiken Uudelleen Aki Hietala
Voin Sanoa Sen Toisinkin Lasse Mårtenson
Voin Sun Mukaan Tulla Minna Kainulainen
Voipallo Miljoonasade
Voitin Vaikka Hävisin Antti Ahopelto
Voitko Alkaa Uudelleen Topi Sorsakoski
Voitko Edes Teeskennellä Jenna
Voitolla Yöhön JVG
Volga Frederik
Volga Juhamatti
Vuodet Elämää On Reijo Taipale
Vuokses Itkin Niin Kari Kuuva
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 112/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Vuoksi Sun Laura Voutilainen
Vuonna 2525 Robin
Vuonna '85 Eppu Normaali
Vuorilaulu Tuntematon
Vuoriston Kellot Carola
Vuorollaan Katri Ylander
Vuosi Vaihtuu Lord Est Feat. Mikael Gabriel
Vuosien Jälkeen Channel Four
Vuosien Jälkeen Pentti Kumpulainen
Vuosisadan Rakkaustarina Sig
Vähemmän Kiirettä, Enemmän Aikaa Eino Grön
Vähän Ennen Kyyneleitä Danny
Väinämöisen Laulu Vesa-Matti Loiri
Väinö Sleepy Sleepers
Väliaikainen Georg Malmsten
Väliaikainen Samuli Edelmann
Väliaikainen Tapio Rautavaara
Välimeren Tyttö Esko Rahkonen
Välitunnilla Katri Ylander
Väliäkös Sillä Sitten On Kisu
Väliäkös Sillä Sitten On Souvarit
Värileikki Trad
Värinää Sehr Schnell
Väärinpäin Lentävät Linnut Jippu
Väärään Suuntaan Jenni Vartiainen
Yamma Yamma Pave Maijanen
Yellow River Christie
Yes Sir, Alkaa Polttaa Eini
Yhden Kerran Taiska
Yhdet Ainoat Autonvalot Ritva Palukka
Yhen Elämän Juttu Abreu
Yhteinen Tie Kari Piironen
Yhtenä Iltana Hector
Yhtenä Iltana Suvi Teräsniska
Yhtenä Iltana (Bonus) Suvi Teräsniska
Yhtä En Saa Jonna Tervomaa
Yksi Ainoa Ihminen Eila Pienimäki
Yksi Ainoa Ikkuna Topi Sorsakoski Ja Agents
Yksi Ainoa Tango Mauri Peltoniemi
Yksi Askel Liikaa Yö
Yksi Huurteinen Markku Aro
Yksi Ohikulkijoista Anne Mattila
Yksi Ruusu On Kasvanut Laaksossa Georg Ots
Yksi Ruusu On Kasvanut Laaksossa Kansanlaulu
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 113/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Yksin Carola
Yksin Eino Grön
Yksin Jonne Aaron
Yksin Matti Esko
Yksin Oon Mä Vain Topi Sorsakoski
Yksin Oon Tietenkin Fredi
Yksin Sateeseen CatCat
Yksin Sateeseen (Discomix) Cat Cat
Yksinkertaista Kolmas Nainen
Yksinkertaista Pauli Hanhiniemi
Yksinäinen Antti Tuisku
Yksinäinen Reijo Kallio
Yksinäinen Harmonikka Erkki Junkkarinen
Yksinäinen Merimies Topi Sorsakoski
Yksinäinen Pihlaja Tamara Lund
Yksinäinen Pitkä Tie Janne Tulkki
Yksinäinen Saarnipuu Juha Vainio
Yksinäisen Keijun Tarina Chisu
Yksinäisen Miehen Puku Tuure Kilpeläinen
Yksinäisen Miehen Puku (Apumelodiaton) Tuure Kilpeläinen
Yleisessä Saunassa Juha Vainio
Yli Aaltojen Olavi Virta
Ylitse Merten Tuntematon
Ylläsvalssi Kauno Kaulanen
Ylläsvalssi Souvarit
You Break My Heart Broadcast
Yritetään Yhdessä Vielä Jamppa Tuominen
Ystävyyden Laulu Trad.
Ystävä Sä Lapsien Tuntematon
Ystävä Sä Lapsien (492) Trad.
Ystäväin Teuvo Oinas
Ystäväksi Jää Eija Sinikka
Ystävälle Lasse Hoikka & Souvarit
Ystävälle Miia Savolainen
Ystävän Jos Menetän Matti Ja Teppo
Ystävän Laulu Arja Saijonmaa
Ystävän Laulu (Apumelodia) Arja Saijonmaa
Ystäväni Muistathan Berit
Ystävänpäivä Tuure Kilpeläinen
Ystäväsi Aina Meiju Suvas
Yö Popeda
Yö Altailla Dallape
Yö Kerran Unhoa Annoit Esko Rahkonen
Yö Kerran Unhoa Annoit Olavi Virta
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 114/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Yö On Hellä Mamba
Yö Saaristossa Arja Saijonmaa
Yö Saaristossa Eija Merilä
Yö Saaristossa (Apumelodia) Eija Merilä
Yö Toiveeni Unohtaa Tommi Tähtivirta
Yökiitäjä Kaija Kärkinen & Ile Kallio
Yölinjalla Tapio Rautavaara
Yölintu Olavi Virta
Yölliset Kirjeet Topi Sorsakoski
Yöllä, Yöllä Laila Kinnunen
Yön Hiljaisuudessa Rauli Badding Somerjoki
Yön Hiljaisuus Channel Four
Yön Kukka Kari Piironen
Yön Kuningatar Eija Kantola
Yön Kylmät Kyyneleet Juha Hilden
Yön Ruusu Reijo Taipale
Yön Syliin Jamppa Tuominen
Yön Tummat Siivet Reijo Taipale
Yön Tuuli Reijo Virta
Yön Tuulikellot Souvarit
Yön Väistyessä Vieno Kekkonen
Yön Äänet Laila Kinnunen
Yönkukka Jamppa Tuominen
Yöperhonen Paula Koivuniemi
Yöperhosen Siivet Päivi Nieminen
Yössä Pustan Tommi Tähtivirta
Yötä Kuunnellaan Jaana Lammi
Yötä Vastaanottamaan Yö
Yötön Yö Tuovi Saukkoriipi
Yövieras Arja Koriseva
Äideistä Parhain Jari Huhtasalo
Äidin Pikkupoika Tapani Kansa
Äidin Pikkupoika (Discomix) Tapani Kansa
Äidin Porsaat Trad.
Äidin Syntymäpäivä Esko Rahkonen
Äidit Ja Tyttäret Ressu Redford & Jussi Rainio
Äiti Juha Metsäperä
Äiti Pojastaan Pappia Toivoi Kolmas Nainen
Äiti Valvoo Kari Tapio
Äkkisyvää Mitra Kaislaranta
Älä Droppaa Mun Tunnelmaa Vesala
Älä Herätä Mua Unesta Mikael Gabriel
Älä Iske Tuijaa Alwari Tuohitorvi
Älä Itke Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 115/116
18.2.2019 Karaoke - Viihdeväylä Oy
Kappale Artisti
Älä Jätä Minua Mamba
Älä Jätä Minua (Apumelodia) Mamba
Älä Jätä Roikkuu JVG
Älä Kiusaa Tee Laila Kinnunen
Älä Koskaan Ikinä Egotrippi
Älä Lähde Pois Kari Tapio
Älä Lähde Vielä Pois Juha Tapio
Älä Mee Ressu Redford
Älä Mee Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Älä Mene Pois Anssi Kela
Älä Mene Pois Carita Holmström
Älä Ole Hellä Puolikuu
Älä Pelkää Klamydia
Älä Pelkää Tuntematon
Älä Pelkää Olla Hellä Juhamatti
Älä Pilaa Nuoruuttasi Vandaalit
Älä Puhu Huomisesta Happoradio
Älä Puhu Rakkaudesta Johanna Pakonen
Älä Pyydä Mua Jäämään Souvarit
Älä Sano Mitään Irina
Älä Sinä Huoli Sig
Älä Tule Hyvä Tyttö Erin
Älä Tule Myöhään Anita Hirvonen
Älä Tule Myöhään (Apumelodia) Anita Hirvonen
Älä Tyri Nyt Jukka Poika
Äänesi Mä Kuulen Katri Helena
Äänisen Aallot Georg Malmsten
Öinen Tuuli Topi Sorsakoski
Öiset Kitarat Olavi Virta
https://www.maestropro.fi/karaoke/ 116/116